Julkaistu: 30.03.2009
Arvostelija: Jani Ekblom
One Little Indian
Harvoin on tullut törmättyä sellaiseen nimientiputushyökyyn kuin tämän yhtyeen taustoja selvitellessä. Official Secrets Actin yhteydessä on mainittu suunnilleen joka toinen vähänkin merkittävä poptekijä Jacques Brelistä Bowien kautta Pulpiin. Kun näiden lisäksi vastaan tulee tusinan verran nimiä, joista lähes jokainen ansaitsisi paikan popmusiikin klassikkokaanonissa, kysyy nopeasti itseltään, mikä on tämä yhtye joka ennen esikoislevynsä julkaisua saa osakseen tällaista vertailua?
Englantilainen voisi olla yritys vastaukseksi. Sieltä yhtye on, ja kaiken mainitun perusteella on helppo ajatella, että kyseessä on taas yksi paikallisen median hehkuttamista uusista bändeistä. Ja saahan sitä hehkuttaa, kun ainakin useimmat verrokit ainakin jossain määrin kuuluvat vaikutteina Understanding Electricityllä. Jos kuitenkin haluaa hieman tarkemman kuvan siitä, miltä yhtye kuulostaa, kannattaa ehkä muistella esimerkiksi The Killersin Hot Fussia, taannoista MGMT:n levyä tai suurta osaa niistä määräisellä artikkelilla varustetuista tanssipunkkaajista muutamien vuosien takaa.
Vaan ei kohtuullisen monipuolisena näyttäytyvä Official Secrets Act siihen kaadu, että se olisi kopio mistään. Päinvastoin, kaikki se minkä toimittajat voivat heittää joltain toiselta saaduksi vaikutteeksi, ei peitä sitä, että Understanding Electricityllä on joitain todella hienosti toimivia popbiisejä. Tarttuva sinkku The Girl From The BBC sisältää niin tehokkaan bassolinjan, että ihmettelen jos ei sitä tässäkin maassa tanssita yliopistokaupunkien diskoteekeissä ensi kesänä. Momentary Sanctuary taas muuttuu suurieleisen tunnelmallisesta, tunnuslaulunomaisesta rallatuksesta kauniin kuulaaksi kuiskaukseksi, ihan tuosta noin vaan. Levyltä löytyy muutama muukin todella maukas popbiisi, jotka ovat sekä tarttuvia että kiinnostavia, ja joista yhdessä lauletaan Tears For Fearsista – osoitus hyvästä mausta.
Levyn moniaalle kurkotteleva ote kääntyy kuitenkin jossain määrin sitä itseään vastaan. Joku voisi sanoa, että monipuolisuus osoittaa kuinka laajalla skaalalla yhtye osaa leikkiä, toinen taas epäilee että yhdelle albumille on tungettu kaikki mitä yhtye on tähän mennessä kirjoittanut. Niin tai näin, Understanding Electricity on kuitenkin hyvä levy, koska siltä ei löydy yhtään kappaletta joka tuntuisi täytteeltä. Joten jos verbaalisesti nokkela, osittain perinnetietoinen ja osittain hyvinkin nykypäivässä kiinni oleva taidokas pop on sinun juttusi, kannattaa Official Secrets Actille antaa mahdollisuus jos toinenkin.
Englantilainen runsailla vaikutteilla huomiota herättävä popryhmä.
http://www.myspace.com/officialsecretsact
(Päivitetty 30.03.2009)