Julkaistu: 25.03.2009
Arvostelija: Jani Ekblom
Royal Mofos
Barefoot Brothers tuo mieleen toisen kotimaisen pitkän linjan rokkiryhmän, joka julkaisee harvakseltaan ja jonka juureva sointi hakee innoituksensa kotimaan kiviä täynnänsä olevasta kamarasta. Siinä missä Jolly Jumpers kuitenkin on onnistunut jo aikoja sitten kiteyttämään sointiinsa jotain hyvin omaleimaista, hakee Barefoot Brothers tavallaan vielä omaa paikkaansa. Joskus 80-luvun lopulla aloittanut yhtye on nyt päässyt viidenteen pitkäsoittoonsa, yhden levytrilogian kolmanteen osaan (aiempien ollessa vuoden -98 Vermo Reverb ja neljän vuoden takainen Rehab Convention).
Return Of The Lost Horse on vallan veikeä levy. Sen alku tuo mieleen Midlaken uudemman tuotannon ja vaikkei se ole kokonaisuuden kannalta relevantti vertauskohde, herättää se ainakin mielenkiinnon. Kymmenbiisisen levyn tunnelmat ovat rauhallisia, perinnetietoisen juurevia ja paikoitellen yhtye äityy irrottelemaan mutta kuitenkin niin, ettei levy hajanaistu.
Levy onkin sekoitus rauhallisia ja hieman vauhdikkaampia kappaleita yhdessäsoittelun hengessä. Akustiset ja sähköistetyt kitarat, slide sekä banjo luovat sitä mielenmaisemaa, jossa hylätyllä autovarikolla jammaileva yhtye täyttää epätoivoisesti ravikuponkeja.
Vauhdikkaammista paloista parhaiten toimii yllättävän perinteinen Every Mother´s Son, jonka puolivälin hieman anarkistinen suvantokohta kaikessa mauttomuudessaan virkistää. Suosikikseni nousee Let Your Garden Grow, jonka klassiseen luomurocksoundiin yhdistyy karmivasti kirskuva kitara, jota ilmankin kappale nousisi yhtyeen pitkän uran yhdeksi tähtihetkistä. Tästä eteenpäin kappaleet ylipäätään ovat parempia kuin levyn ensimmäisellä puoliskolla, ikään kuin yhtye vasta pääsisi vauhtiin. Erikseen esiin voi nostaa In The Heat Of The Nightin herkän mutta varman otteen kuulijan sukupuolielimistä.
Kokonaisuutena Barefoot Brothersin uusimman hieman kantrimausteinen, paikoitellen nyrjähtänyt rytmimusiikki kuulostaa siltä mitä tältä yhtyeeltä voi odottaa. Sen heikommat hetket on helppo antaa anteeksi, koska siitä tarttuu kuulijaan ennen kaikkea musiikillinen nautinto. Levyä värittää näin ollen kiirettömyys ja välittömyys, joka mihin tahansa maailmanaikaan on enemmän kuin tervetullutta.
Kouvolalainen rockviisikko painottuu tätä nykyä ilmavaan kantripainotteiseen kitaratunnelmointiin, mutta rokkivaihdettakaan ei ole kokonaan hylätty. Uusimmalla levyllään yhtye saattaa päätökseen uhkapeleihin ja huonoon elämään keskittyvän levytrilogiansa.
(Päivitetty 25.03.2009)
