Moppi & Aivokurkiaiset: Moppi ja Aivokurkiaiset

Lipposen levy ja kasetti

On mielenkiintoista, miten jotkin albumit pystyvät pakoilemaan kaikkia kritiikin keinoja ja popkulttuurin malleja. Kun levyn koko kaari rakentuu täydellisesti yhteensovittamattoman vastakkainasettelun ja ristiriidan varaan, tarvittaisiin kokonaisuuden purkamiseen koko postmodernin merkityksenpakoilun teoria, eikä silti päästäisi alkua pidemmälle. Toisaalta, silloin on perusteltua pysyä ehdottomissa perusasioissa ja ottaa musiikki vastaan vain ja ainoastaan musiikkina.

Moppi eli Tuomas Toiviainen pysyttelee Aivokurkiaisineen toisella levyllään samoilla linjoilla vuonna 2007 julkistun Homorakkautta-debyyttinsä kanssa. Tarjolla on siis mielenkiintoista ja moneen suuntaan kumartavaa psykepoppia laajan sovitusarsenaalin saattelemana. Levyn on tälläkin kertaa tuottanut Viihdeimperiumi-kollektiivin johtotähti Risto Ylihärsilä, joka onkin onnistunut luomaan Mopin luomua huokuvasta äänimaailmasta leimallisen omintakeisen. Niinpä esimerkiksi Pyllykenraali-kappaleessa tahtia antava munniharppu voi lyödä tasaveroisesti kättä ujeltavan urun kanssa – kaikki on mahdollista, kunhan se kuulostaa hyvältä. Kaiken kaikkiaan sointi on positiivisesti värittynyttä ja elämäniloista.

Mutta sitten, kuinka kauan sitä jaksaa tosissaan kuunnella lauluja edellä mainitusta Pyllykenraalista tai Kyrpien metsästä? En haluaisi ajatella itseäni tosikoksi, mutta Mopin vitsi on kyllä aika väljähtänyttä luokkaa ja aiheuttaa kuulijassa ennen kaikkea yökötyksen sekaista myötähäpeää. Parhaita hetkiä ovat ehdottomasti haitarin voimin vinkeästi eteenpäin nojaavan Hyvä tunnelma -kappaleen svengi ja Kyrpien metsän 8-bittisen Nintendon tunnelmaa huokuva, silti ilmavan orgaaniselta kuulostava rytmiikka.

Musiikillisesti levy on siis kiinnostava, mutta ei millään lailla mullistava. Kun sen yhdistää lyriikoihin, jotka kielivät lähinnä poikamaisesta vitsistä sanoa kiellettyjä sanoja vakavalla naamalla, ollaan ensimmäisessä kappaleessa kuvatun ristiriidan äärellä. Moppi ja Aivokurkiaiset onnistuu tekemään ajatonta musiikkia, joka ei tule kestämään aikaa. Ei naurata.