Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 29 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Joint Depression: Into Something New
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Joint Depression on julkaissut uransa aikana monta laadukasta omakustannetta, jotka ovat ammentaneet voimansa tunteiden synkemmästä kirjosta. Eräänlaisena huipentumana tälle kehitykselle toimi reilu vuosi sitten ilmestynyt pitkäsoitto Savage Infinity, joka ynnäsi ryhmän uran turhankin massiivisesti. Vuosi 2008 ei ole ollut helppo yhtyeelle, joka viime vuoden lopulla kutistui traagisesti nelikosta kolmikoksi. Näissä surullisisa tunnelmissa muutaman biisin demosuunnitelma kasvoi lopulta kokonaiseksi albumiksi, jolla orkesteri purkaa jälleen synkkyyttä, joka on tällä kertaa henkilökohtaisempaa kuin koskaan.

Kuten niin monta kertaa aiemmin, myös JD:n kohdalla surutyö on saanut hanat aukeamaan kaikin tavoin. Yhdeksän raidan mittainen Into Something New tekeekin juuri sen, mitä saatteessa luvataan, sillä tällä kertaa ryhmä kärjistää kaiken sen, mikä tekee siitä uniikin. 90-luvun Alice In Chains kaiut sekä uuden vuosituhannen Tool vaikutteet sulautuvat luonnollisella tavalla yhdeksi jatkumoksi. Raskas metallinen jyräys ja kevyemmät elementit täydentävät toisiaan ja kokonaisuus on juuri oikean mittainen. Vihaiset Promise And Betrayal, Diry Little Secrets ja My Crime, sekä näitä selvästi rauhallisempi nimibiisi ovat kukin eläviä esimerkkejä siitä, kuinka JD osaa edelleen luoda toimivaa ja puhuttelevaa musiikkia. Bonusraidaksi sijoitettu Led Zeppelin laina Kasmir on puolestaan nähtävissä eräänlaisena hyvästinä menneille ajoille.

Pöytä pyyhittiin jo edellisellä albumilla tyhjäksi vanhoista kappaleista, joten Into Something New on monellakin tavoin tyystin uudenlainen kokonaisuus, jolla bändin vahvuudet on tiivistetty entistä selvemmin. Lyhyessä ajassa luotu materiaali ei kanna aivan koko matkaa, eikä yhtye ole päässyt vielä eroon lievästä yksipuisuudestaan, mutta tämä on silti lupaava alku uudelle elämälle.

Linkki: Joint Depression @ Desibeli
Päivämäärä: 13.05.2008
Lukukertoja: 641


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Joint Depression

Tummempaa ja raskaampaa rockmetallia hivenen koukeroisilla kuvioilla varustettuna soittava yhtye, joka ei kaihda myöskään tuntemattomia tantereita.

Antti Karhu - laulu, kitara, rumpujen ohjelmointi
Sami Räisänen - kitara
Kimmo Kuoppamaa - basso

Kotisivut: www.jointdepression.com

(Päivitetty 13.05.2008)
Levyarviot:
Into Something New

13.05.2008
Arvostelijana Mika Roth
Savage Infinity

09.03.2007
Arvostelijana Mika Roth
Promo 2004

06.10.2004
Arvostelijana Mika Roth
Joint Depression

11.02.2004
Arvostelijana Mika Roth
Pienet – Heinäkuu 2006

16.07.2006

Pienet – heinäkuu 2005

03.07.2005


Valokeilassa:
Joint Depression - valtavirrasta poikkeavaa melankolista särökitaramusiikkia

17.03.2007