Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 61 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The Cyan Velvet Project: The Towers And The Blizzard
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Gaga Goodies

Tamperelainen The Cyan Velvet Project julkaisi jokunen vuosi sitten pari todella korkeatasoista omakustannetta. Loppuvuodesta 2006 ilmestynyt debyyttialbumi The Essence Of Disposal osoittautui kuitenkin kaikista siihen asetetuista toiveista huolimatta, tai ehkäpä osin juuri niiden takia, pienoiseksi pettymykseksi. Tottahan toki esikoinen sai ansaittua huomiota, mutta gootahtavaa indurockmetallia työstävän yhtyeen parhaat kappaleet tuntuivat silti syntyneen jo demovaiheessa, eikä kokonaisuus pystynyt kantamaan loppuun saakka.

Uutta The Towers And The Blizzard –albumia mainostetaan eri tyylejä omaperäisesti yhdisteleväksi metalliksi, jolla soundit ovat rankempia sekä sävyt tummempia. Lisääntynyt metallisuus osoittautuu kuunteluiden myötä pitkälti lisääntyneeksi kylmyydeksi, joka huokuu albumin kansikuvaan saakka. Sinisen mustavalkoinen maailma on koneistettu ja kyllästetty raskailla metallikitaroilla, joissa voi kuulla myös tuoreemman raskasrockin vaikutuksen. Palaset joista CVP työstää toisen pitkäsoittonsa ovat siis tuttuja, mutta painotukset ja sävyt ovat entistä monotonisempia. Jos kappalemateriaali sisältäisi muutaman todellisen helmen, kasassa saattaisi hyvinkin olla yksi vuoden voittaja-albumeista. Harmi vaan, että asianlaita ei ole näin.

Yhtyeen kakkosalbumi rankentaa kyllä otetta, mutta samalla ryhmä on hukannut merkittävän osan persoonastaan. Poissa on se pilke silmäkulmasta ja vino hymy suupielestä, joiden ansiosta bändi erottui aiemmin edukseen, ja joiden mukanaan tuoma ilo kävi tummimpien osien vastapainosta. Uutukaisen teema; ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus, on synkistänyt CVP:n ilman, että näiden poistuneiden sävyjen tilalle oltaisiin tuotu mitään oleellista uutta. Yhtye antaa edelleen paljon, mutta en voi välttyä ikävältä pettymyksen tunteelta.

Linkki: The Cyan Velvet Project @ Desibeli
Päivämäärä: 08.04.2008
Lukukertoja: 475


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

The Cyan Velvet Project

Tamperelainen modernia crossover-metallia ja konegoottia yhdistelevä yhtye.

Kotisivut: www.cvp.fi

(Päivitetty 08.04.2008)
Levyarviot:
The Towers And The Blizzard

08.04.2008
Arvostelijana Mika Roth
The Essence Of Disposal

10.10.2006
Arvostelijana Mika Roth
Heretic (ep)

21.08.2005
Arvostelijana Mika Roth
Retrogression

29.04.2004
Arvostelijana Mika Roth
Sinkut – Lokakuu 2006

07.10.2006


Livearviot:
Indiefest 070707

07.07.2007
Vanhan Kirjastotalon puisto / Klubi / Tampere
Nummirock – lauantai osa 1

24.06.2006
Nummijärvi/Kauhajoki