Helmi Levyt

Joose Keskitalo teki toisella, vuonna 2006 julkaistulla Kaupungit Puristuvat Puristimissa -albumillaan suunnattoman vaikutuksen. Tuntui uskomattomalta, miten tarkkanäköisiä arkikuvauksia ja sielunmaisemia mies pystyi bluesahtaviin laulelmiinsa luomaan, ja miten rehelliseltä lopputulos kuulosti kaikkine kristillisine elementteineen olematta silti mitenkään pateettinen.

Edellisestä levystä puhuminen tuntuu keskeiseltä tätä levyä kuunnellessa, sillä miehen kolmas albumi tuntuu jatkavan siitä, mihin toinen jäi. Kun äänimaailma monipuolistui jo debyytin jälkeen, tuntuu tällä uutukaisella olevan vielä laajempi sävyvalikoima. Arwi Lindin (rummut ja taustalaulu) ja Petri Alangon (basso ja taustalaulu) komppi on mukana valtaosissa kappaleista ja ensimmäistä levyä leimannut myrkkyruiskukitara on vaihtunut perinteiseen akustiseen. Siihen nähden tuntuukin uskomattomalta, että Keskitalon ainutlaatuisuudesta ei ole tästä huolimatta hukkunut piiruakaan. Kelanauhuri on toki edelleen käytössä ja sisältö on sekin nauhoitettu valtaosiltaan yhden mikrofonin liveottoina, mutta kuitenkin!

Tai ehkä kaikki on sittenkin vain Keskitalon kyvyssä tehdä haurastakin hauraampia ja koskettavaakin koskettavampia kappaleita niin, että mieleen ei silti tule kertaakaan ulkokultainen nyyhkiminen. Tekstuaalisesti mennään monissa kohdin Neljä Hevosta Ja Hautajaissaattue -kappaleen kaltaisessa houremaisessa unenomaisuudessa, mutta sekin tulee hypnoottisen kompin siivittämässä realistisuudessaan jopa pelottavan lähelle kuulijaa. Toisaalta Saimaan Rannalla -näppäilyn pienuus on tunnelmapalana todellinen täysosuma, samoin kuin iskelmähenkisellä sähkökitara-riffillä käynnistyvä Seitsenkertainen Aurinko.

On kuitenkin hieman vaivaannuttavaa nostaa levyltä esiin yksittäisiä kappaleita, sillä hutikuteja ei tältä kokonaisuudelta oikeastaan löydy. On helpompaa vain myöntää, että Joose Keskitalo teki sen taas.