Julkaistu: 10.12.2007
Arvostelija: Mika Roth
Geffen
Viime vuosina enemmän elokuviin keskittynyt Rob Zombie julkaisi puolitoista vuotta sitten kolmannen sooloalbuminsa, joka toi horrormetalliin tottuneille massoille tutuksi lievästi uudistuneen Zombien. Educated Horses –kiekolla jyräävä riffittely korvasi aiempia kauhuelementtejä ja ensimmäiseksi sinkuksi valittu Foxy, Foxy luotti enemmän seksikkääseen huohottamiseen kuin vanhaan kunnon ”Yeah, yeah, yeah!” –karjuntaan. Toki kiekolta löytyi runsaasti vanhaakin meininkiä, mutta ilmassa oli silti muutoksen tuulia. Educated Horses on tähän mennessä heikkoimmin menestynyt Zombie albumi, joten ei liene mikään suuri yllätys, että Foxy, Foxy ei soi uudella livellä.
Sawdust In The Blood intro mukaanluettuna kiekolla on kahdeksantoista raitaa, kokonaismitan venyessä reiluun seitsemäänkymmeneen minuuttiin, eli kyseessä on kaikin tavoin kunnon keikkatallenne. Nähtävästi materiaalista on pätkitty välispiikkejä pois reilulla kädellä, sillä melkoisena moottoriturpana tunnettu Zombie ei juuri harrasta kanssakäymistä yleisönsä kanssa. Toivottavasti luvattu DVD tuo tähän muutosta, sillä herran jutustelua olisi kuunnellut mieluusti edes jossain välissä. Zombien yhtye pursuaa kovia nimiä, kun kitaran varteen on kiinnitetty John 5 (David Lee Roth Band, Marilyn Manson, Two), bassoa paukuttaa Piggy D (Murderdolls) ja rumpupatterin taakse on asettunut Tommy Clufetos (Alice Cooper, Ted Nugent).
Säröinen rosoisuus on tiettyyn pisteeseen saakka livelevyn vahvuus, mutta nyt rouhea viimeistelemättömyys on niin päällekäyvää, että osa kappaleista, sekä erityisesti Zombien lauluosuudet, tahtovat hautautua paukkuvien rumpujen sekä kirkuvan kitaran alle. Soolotuotantoa luodataan tasaisesti ja monen fanin riemuksi mukaan on mahtunut myös kolme White Zombie raitaa. Näistä klassisemmista siivuista More Human Than Human ja Super-Charger Heaven pelittävät moitteetta, mutta loppukeikasta esitettävä Thunder Kiss ´65 vaikuttaa vähän lässähtäneeltä luennalta, vaikka Zombie lietsookin aloitusriffin aikana väkeä parhaan taitonsa mukaan. Tuoreemmista soolokipaleista Lords Of Salem ja viimeisimmän albumin kolmas sinkku Let It All Bleed Out nousevat maininnan arvoisesti esille.
Zombie Live puoltaa paikkaansa ensimmäisenä livejulkaisuna, mutta jotenkin olisin odottanut väkevämpää suoritusta tältä kauhun kummisedältä. Ennakkoon kovasti hehkutettu live DVD ilmestyy komean kirjasen kanssa kuuleman mukaan vasta ensi keväänä, enkä oikein ymmärrä, miksi julkaisut on jaettu kahteen osaan.
Entinen White Zombie -yhtyeen nokkamies, joka on bändin hajottua hankkinut kannuksia niin sooloartistina kuin elokuvaohjaajanakin. Zombie tarjoaa usein klassisia kauhuelementtejä ja rosoista lähestymistapaa, niin elokuvissa kuin musiikissakin. Mies onkin amerikkalaisen horror-rockin eräs varteenotettavimmista manttelinperijöistä.
Kotisivut: www.robzombie.com
(Päivitetty 10.12.2007)