Julkaistu: 24.04.2006
Arvostelija: Mikael Salo
Geffen
Horrorleffafriikkien kruunaamaton kuningas, Rob Zombie, ei julkaise levyjään joka päivä. Edellisestä Sinister Urge -kiekosta on ehtinyt vierähtää jo viitisen vuotta. Näiden viiden vuoden aikana rakkaat b-luokan filmit ovat saaneet Zombien suuntautumaan elokuvabisnekseen, musiikin tekeminen on saanut jäädä vähemmälle. Kokoelmalevy ja soundtrackejä voidaan toki laittaa ulos, mutta kokonaan uuden pitkäsoiton julkaiseminen on antanut odottaa itseään.
Odotukset eivät ole nollissa: White Zombien aikaiset La Sexorcisto ja Astro Creep:2000 ovat yhä edelleen klassikkoja. Eikä Sinister Urgea ja ensimmäistä soololevyä Hellbilly Deluxeakaan voi paskoiksi haukkua. Miehen kynäilemät Dragula, Superbeast, Feel So Numb ja vaikkapa Scum Of The Earth ovat tuoreessa muistissa, ja jatkoa niille pitäisi saada.
Alku näyttää itse asiassa ihan helvetin hyvältä. Vaikka Zombien levyillä olleet rahisevat kauhuelokuvasämplet ovat jääneet vähemmälle, on intron jälkeen puskeva American Witch juuri sitä, mitä hingutaan. Kitaroiden riffittelyssä on lihaa kuin kannibaalien pihvibuffetissa ja laulumelodia tuo aavemaisesti mieleen White Zombie -tykin Electric Head pt. 1:n. Amerikkalaisen noidan on nyt kuoltava ja sillä siisti.
Singlevalinta Foxy, Foxy rauhoittelee kiihtynyttä intoa. Riffijyrä on vaihtunut viettelevään keikuttamiseen huohotusäänien tukemana. Helvetin strippibaarin tunnelmaa on haettu, tosin seksikäs fiilistely ei ole zombin vahvempia puolia. Kestää monta pyöritystä ennenkuin biisistä voi myöntää pitävänsä. The Scorpion Sleepissä avataan vanhaa kunnon yeah yeah yeah -arkkuakin ja paluu soolouran huippukohtiin on käsillä. Myös rähisevä Let It All Bleed Out ja mateleva päätöskappale The Lords Of Salem puolen minuutin piilobiiseineen ovat hyviä esityksiä.
Kansikuvasta voi todeta, mistä on kyse. Menneinä vuosina kosmisen happomerirosvon releissä viihtynyt Rob poseeraa maanläheisesti farkkutakissa kuin persaukinen skandinaavirokkari. Kääntyminen raskaan 70-lukulaisen riffirokin äärelle on ollut ilmeisesti mielessä kirkkaampana kuin areenakelpoisen industrialin ja Hammer-kauhun yhdistäminen entistä pidemmälle. Ja mikä ettei, paikoitellen levy on komeaa kuultavaa.
Hapuilulta ei vältytä täysin. Junnaavia riffikollaaseja on tullut mukaan, vaikka Zombien karisma pelastaakin paljon. Parhaiten onnistutaan hitaassa Death Of It Allissa, joka on akustisella kitaralla, pianolla ja jousilla soitettuna paras mahdollinen soundtrack apokalyptisen maiseman auringonlaskulle. Ja leffan mustavalkoisuudesta huolimatta sokeakin tajuaa auringonlaskun verenpunaiseksi.
Entinen White Zombie -yhtyeen nokkamies, joka on bändin hajottua hankkinut kannuksia niin sooloartistina kuin elokuvaohjaajanakin. Zombie tarjoaa usein klassisia kauhuelementtejä ja rosoista lähestymistapaa, niin elokuvissa kuin musiikissakin. Mies onkin amerikkalaisen horror-rockin eräs varteenotettavimmista manttelinperijöistä.
Kotisivut: www.robzombie.com
(Päivitetty 10.12.2007)