Viikate: Marraskuun Lauluja II

Ranka Recordings

Ei liene mikään suuri yllätys, että Marraskuun Laulujen jälkimmäinenkin puolisko jatkaa tiukasti Viikatteen viimevuosien linjoilla. Rautalankaa yhdistetään siis (jälleen kerran) raskaampaa rutisteluun, sekä synkkiin supi-suomalaisiin tunnelmiin. Pelakuut kuolevat yöpakkasten myötä ikkunalaudoille, aina vaan ollaan myöhäisiä, anteeksi ei osata antaa ja lopulta tietenkin tavataan siellä orsilla.

Ensimmäisen osan tavoin myös nyt raitoja on kymmenen, ja sekaan on sujautettu niin lainabiisi, kuin kaihoisa instrumentaalikin. Albumi aukenee pahaenteisellä Uvertyyri: Pelakuu kappaleella, joka osoittautuu jo pian melkeinpä vuoden parhaaksi Viikatteeksi. Fennomaaninen paatos, lohduttomat kuvat, haikeat tunnelmat sekä vaimea soitto nivoutuvat yhteen niin lujasti, että poloista sielua puristaa. Lupaava alun nostatus törmää kuitenkin jo seuraavana kuultavan Kerran –biisin massiiviseen riffiseinään, minkä jälkeen albumi jatkaa niillä vanhoilla tutuilla laduilla. Harmi sinällään, sillä vaikka Viikate taitaa suvereenisti hallaisen sarkansa, olisi pieni vaihtelu tehnyt jo eetvarttia.

Raskaat riffit, tarttuvat kertosäkeet sekä tyylikkään melankolinen vyörytys tekevät työnsä moitteetta, mutta suoranaisia hittejä albumilta ei silti tahdo vielä ensikuunteluilla löytyä. Etenkin Valssi Ikinä Anteeksi, sekä viimeisenä kuultava, ja melkoisiin mittoihin loppumetreillään kasvava, Iäisyys näyttävät kuitenkin todellisen karvansa riittävän soiton jälkeen, ja Marraskuun Lauluja II vahvistuukin toiston myötä kummasti. Samoin vaimea Suruvaippa, sekä Amorphis käännös Ensimmäinen Runo vankistuvat verkalleen pienistä ilon aiheista melkoisiksi saavutuksiksi, mutta siitä huolimatta sekaan on päässyt eksymään myös pari joutavampaa rallia.

Viikate on viisaasti välttänyt suorimman reitin hittilistoille ja ryhmä avaa historiaansa niin lyyrisellä, kuin tyylilliselläkin puolella. Omalla tavallaan uusi albumi vaikuttaakin olevan eräänlainen välitilipäätös, jonka jälkeen ryhmä voi lähteä melkeinpä mihin suuntaan tahansa ja kuka tietää – ehkäpä jo se ensi kiekko uudistaa bändin palettia rohkeammalla kädellä.