Epica: The Divine Conspiracy

Nuclear Blast

Alankomaalainen Epica ei pyri turhaan peittelemään vaikutteitaan, jotka johtavat niin samasta maasta kotoisin olevan Within Temptationin, kuin vähän pohjoisemmilta leveysasteilta lähtöisin olevien Nightwishin sekä Therionin luokse. Taitaa se Evanescensekin olla tuttu yhtye, eikä niinikään Atlantin takaa tuleva Kamelotkaan ole outo nimi – onhan Epica jopa napannut nimensä Kamelotin albumilta.

Nämä kaikki tutut tekijät paistavatkin sitten kirkkaina vasten kasvoja koko The Divine Conspiracyn kunnioitettavan kokoisen keston – tunnin, vartin ja kolmenkymmenenkuuden sekunnin – ajan. Esikuvat ovat siis kovaa tasoa, mutta ainakaan vielä oppilaista ei ole juuri millään tasolla opettajien haastajiksi. Therionin teatraalinen massiivisuus ei toistu riittävän vahvasti ryhmän kappaleissa, eivätkä Tuomas Holopaisen pöytälaatikon vierestä näpistetyt elokuvalliset äänimaiset istu Epican soundiin yhtä saumattomasti kuin Nightwishin tapauksessa. Simone Simons vetää ehkä pidemmän korren vertailussa Sharon Den Adeliin, mutta neidon lahjat eivät saa tällä kertaa ympärilleen ansaitsemaansa musiikillista kehystä. Sinfoninen kevytmetalli kyllä tunnelmoi ja keinuttaa, mutta sielua siitä ei tahdo löytyä.

Siirtyminen ison yhtiön leipiin on nähtävästi vienyt tyystin bändin rohkeuden ja tuonut tilalle ainoastaan roppakaupalla tyhjyyttään kumisevaa tekotaiteellisuutta. Toivottavasti tämä taiteellinen notkahdus on ohimenevä, sillä reilun vuoden takaisen Tuskan keikan perusteella bändiltä voisi odottaa vastaisuudessa vielä kovin, kovin paljon enemmänkin.