Napalm Records

Joskus on äärettömän kivuliasta olla väärässä. Kun arvion Saltatio Mortiksen edellisen albumin, Erwachenin, alkuvuodesta 2004, olin sataprosenttisen varma siitä, ettei bändi voisi sukeltaa enää tuota syvemmälle. Olin väärässä.

Saltatio Mortis on täällä taas, joten on siis koittanut jälleen aika nauttia melkeinpä tappava annos musiikillista syanidia. Olisi erittäin kiinnostavaa tietää, mikä saksalaisessa psyykkeessä on niin erilaista verrattuna vaikkapa suomalaiseen tajuntaan. Miksi jokainen Horst ja Günther sekoaa välittömästi, kun joku keksii sotkea metalliin vähän keskiaikaisia soittimia – ja minkä takia tuo sekoitus on sitä parempi, mitä mahtipontisempaa jöötiä orkesteri lykkää ulos soittimistaan. Nähtävästi myös naurettavuuksiin asti ulottuva pukeutuminen lasketaan eduksi tässä mauttomuuden ylistyksessä.

Subway To Sally kiskaisee esiintyessään päälleen alistajaviitat, lenkkiliivit ja luo ylleen keinotekoisen lumisateen, viulujen, pillien sekä kaiken maailman säkkipillien rikastaessa äärettömän pompöösiä patsastelua. Tulos: kansa on haltioissaan ja bändi myy (saksankielisessä Euroopassa) paremmin kuin oluttiski saksalaisilla festivaaleilla. In Extremo pistää paremmaksi, sillä nyt lauteille rakennetaan kokonainen merirosvolaiva ja orkesterin jäsenet sonnustautuvat – kyllä vain, merirosvoiksi. Säkkipilli heppuja on pari lisää ja yksinkertaiset biisit saavat Popedankin kuulostamaan progressiviiselta. Lopputulos on sama kuin yllä.

No niin. Otetaan Saltatio Mortis joka on parhaimmillaan lähinnä köyhän miehen Subway To Sally tai In Extremo. Kappaleet ovat lähinnä kiusaannuttavan paljon edellä mainittujen bändien hittejä muistuttavia renkutuksia ja kyllä vaan – tämäkin menee läpi! En ymmärrä, en vain kertakaikkiaan ymmärrä...