Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 24 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Samael: Solar Soul
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Nuclear Blast

Samaelin seitsemäs pitkäsoitto Solar Soul julkaistiin itse asiassa jo kesäkuun alussa, mutta innostuin hankkimaan albumin käsiini vasta kun näin bändin keikan Wackenissa. Tuolloin yhtye ei soittanut juuri uuden albuminsa materiaalia, joten odotukset Solar Soulia kohtaan olivat hyvinkin kahtia jaetut.

Tuoreella kiekolla sveitsiläiset eivät rohkene tekemään juuri mitään sellaista, mitä ei oltaisi kuultu jo kolmella edellisellä pitkäsoitolla. Vaikka ryhmä vihjailikin julkaisua edeltävissä haastatteluissa suuntaavansa Solar Soulilla takaisin kohti juuriaan (lue Blackmetal) jää yritys leijailemaan jonnekin Reign Of Lightin universaalin majesteetillisuuden, sekä Eternalin tähtikirkkaan koneuniversumin välille. Näin uutukainen jää heti kättelyssä kahden edeltäjänsä varjoon, eikä sitä näinollen pysty edes villeimmissä visioissa vertaamaan yhdentoista vuoden takaiseen Passage mestariteokseen.

Ei silti niin huonoa, tai tässä tapauksessa tasapaksua, ettei jotain hyvääkin. Solar Soul esittelee mainstreamin kanssa julkeammin flirttailevan Samaelin, jonka kappaleissa on entistä enemmän hittipotentiaalia, millä radiosoittoa irtoaa varmasti pitkin Keski-Eurooppaa. Vinhasti etenevä Promised Land voisi rakenteensa puolesta olla kotoisin suuremmastakin hittitehtaasta, eikä Slavocracykaan tarvitse kuin yhden soittokerran, kun biisin pomppaileva kosketinkuvio ikuistuu jo aivojen musiikkikeskukseen. Western Ground vie soundia kiistatta kohti Laibachia, eikä Valkyries´ New Ride voisi muistuttaa juuri tätä enempää Rammsteinista. Tuloskeskeistä laskelmointia vaiko luonnollista kehitystä? Tuon saa jokainen kuulija ratkaista tahollaan.

Solar Soulin suurimmat ongelmat ovat silti ratkaisujen turvallisuudessa, tyylin tasapäistymisessä sekä yleisessä ennalta-arvattavuudessa. Albumi on kieltämättä hieno kokonaisuus, mutta siltä puuttuu edeltäjiensä uniikkiutta, jotta ilkeä välityön leima vältettäisiin.

Linkki: Samael @ Desibeli
Päivämäärä: 01.09.2007
Lukukertoja: 576


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Samael

Sveitsiläinen yhtye, jonka metallilähtöinen musiikki on uudistunut jokaisen albumin myötä. Nykyään bändin eteeristä, shamanistista ja elektronista musiikkia on aivan mahdotonta lykätä enää mihinkään karsinaan.

Vorph - laulu
Makro - kitara
Mas - basso
Xy - koneet, koskettimet, rummut

Kotisivut: www.samael.info

(Päivitetty 01.09.2007)
Levyarviot:
Solar Soul

01.09.2007
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Wacken Open Air – perjantai

03.08.2007
Wacken/Saksa
Nummirock – lauantai osa 2

24.06.2006
Nummijärvi/Kauhajoki