Korpiklaani: Tervaskanto

Napalm Records

Harva on tietäjä omassa maassaan ja tämä viisaus pätee myös suurilta osin Korpiklaaniin. Keski-Euroopassa bändi nauttii jo melkoisesta suosiosta, mutta kaukaisessa pohjolassa metallipelimannien touhuja on katseltu helposti aina näihin päiviin saakka vähän nenänvartta pitkin.

Tervaskanto ei uudista mitenkään radikaalisti yhtyeen repertuaaria, mutta pientä hiomista sekä painotusten muutoksia on sen sijaan havaittavissa runsain mitoin. Pienten muutosten voima kasvaakin melkoiseksi, kun kaikki askeleet tuntuvat vievän kokonaisuutta ainoastaan eteenpäin. Ensinnäkin folkin osuus on musiikissa selkeästi kasvussa, perinteisten sähköisten bändisoitinten sulautuessa nyt aiempaa luontevammin hanurin, huilun sekä viulun rinnalle. Samoin suomen kielen osuus on aiempaa huomattavasti mittavampi ja (onneksi) ainoastaan kahdella raidalla kuullaan enää Jonnen kulmikasta finglishiä.

Korpiklaani onkin petrannut melkoisesti sitten viimevuotisen Tales Along This Road –pitkäsoittonsa ja kokonaisuutena Tervaskanto on melkeinpä virheetön saavutus. Tasaisen vahvat kappaleet sopivat mainiosti toistensa seuraan ja albumista ei kovemmassakaan pyörityksessä löydä ainuttakaan silmiin pistävää heikkoutta. Parin instrumentaalin ryydittämä yhdentoista siivun mittainen vaellus pohjoisiin korpiin viekin helposti mennessään, kun mainiosti yhteen soittava orkesteri pääsee kunnolla vauhtiin. Usealla raidalla soitinarsenaali on mittava, mutta kiitos erinomaisen tasapainon, mikään puoli ei nouse liiaksi esille tai jää muiden alle. Näin Korpiklaani onkin saanut työstettyä uransa parhaimman albumin tähän mennessä.