Wounded Love Records
Ranskalainen Dark Sanctuary julkaisi melko tasan tarkkaan vuosi sitten ensimmäisen osan Exaudi Vocem Meam albumiparista, joka täydentyy nyt eheäksi kokonaisuudeksi tämän toisen puoliskon myötä. Tasaisesti albumin vuodessa julkaissut ryhmä tuntui hieman etsivän itseään ensimmäisen osan aikana, mikä tuntui tuolloin huolestuttavalta. Olihna keväällä 2004 ilmestynyt, suorastaan täydellisyyttä hiponut Les Mémoires Blessées, esitellyt uuden vaimeamman ja eteerisemmän modernia klassista musiikkia soittavan Dark Sanctuaryn, mutta nyt kuusikon vahvuudet tuntuivat kääntyneen osittain sen heikkouksiksi.
Huojunnan hetket ovat kuitenkin taakse jäänyttä elämää, sillä tällä kertaa tuntuu kuin mitään ongelmia ei olisi koskaan ollutkaan. Dame Pandoran upea ääni halkoo jälleen hellästi eteerisiä äänimaisemia ja yhtyeen neoklassinen musiikki piirtää jälleen pienin vedoin ja harkituin liikkein toinen toistaan upeampia visioita. Viulua ja selloa käytetään jälleen runsaasti, ja yhdessä muiden akustisten kielisoitinten kanssa, nämä saavatkin selvästi eniten tilaa – heti Dame Pandoran kuulaan laulun jälkeen.
Siinä missä Exaudi Vocem Meam teoksen ensimmäinen osa tarjosi useampia kysymyksiä kuin vastauksia, lähtee parin jälkimmäinen puoli sulkemaan kokonaisuutta onnistuneesti. Albumit kannattaakin kuunnella, mikäli vain mahdollista, perä jälkeen, sillä tuolloin saavutetaan ehdottomasti ehyin mahdollinen kokonaiskuva. Musiikki on jälleen niin kaunista että sattuu, kun samanaikaisesti sekä tiheätunnelmainen että harras taika muodostuu hitaasti ympärille. Aivan muutaman vuoden takaisen Les Mémoires Blessées pitkäsoiton tasolle ei tällä kertaa ehkä ylletä, mutta melko lähelle kuitenkin. Musiikkia elämän hiljaisiin hetkiin ja kynttilänvalossa vietettyihin iltoihin.
Linkki: Dark Sanctuary
Päivämäärä: 07.01.2007
Lukukertoja: 794