Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 64 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Cut Chemist: Audience is Listening
Arvioija: Otto Kylmälä
Arvio:

Warner

Suurinta osaa levynpyörittäjiä vaivaa narsistisen scratchauksen eli ns. levyraapimisen liikakäyttö. Pohjimmiltaan kyse on nopeudesta ja sitä voisi kuvailla levynpyörittäjien tiluttamiseksi. Muutamat päätyvät maksimoimaan ainoastaan tätä puolta, unohtaen tuotantopuolen. Tuottaminen ja taustojen tekeminen on kuitenkin se hedelmällisin osa Dj artistien arsenaalia. Onneksi Cut Chemistin levy painottaa tuottamista.

Cut Chemist kuuluu siihen ryhmään joka koluaa vuosia paikallisessa levydivarissa etsien yhtä tiettyä breikkiä. Cut Chemistiä on tituleerattu Dj Shadown manttelinperijäksi, vaikka hänen musiikkinsa onkin helpommin lähestyttävää. Cut Chemist oli myös yhdessä Dj Nu Markin kanssa vastuussa rap-yhtye Jurassic 5:n taustoista. Hän vastasi pitkään yhtyeen jazzahtavista breakbeat -taustoista, mutta jätti tänä vuonna pestinsä siirtyen "soolouralle". Kemistin tuore albumi sisältää niin instrumentaalihäröilyä kuin tanssittavia biittejäkin.

Kyseessä ei ole aivan niin hektistä menoa kuin J5:n levyillä ilmestyneillä Acetate Prophets- ja Swing Set -samplebiiseillä, vaan kokonaisuus on tasapainossa. Levyn ehdottomasti paras kappale on loistava Garden, jossa päämelodia on hyödynnetty brasilialaisen Astrud Gilberton kappaleesta Berimbau. Tämä kevyesti potkiva brassibiitti on kenties yksi vuoden parhaista biiseistä. Muut ”hittibiisit” edustavat hieman toista genreä. What´s the Altituden rullaava rap sisältää hyvää scratchausta, 80-luvun hip-hopin tyylinen Storm tuo mieleen Afrika Bambaatan kaltaiset pioneerit ja sampleista löytyy mm. nimet Erik B. and Rakim, Parliament ja Curtis Knight. Eri tyylit ja suuntaukset sulautuvat kuitenkin yhdeksi kokonaisuudeksi ja yhteen miksatut A Peak In Time ja The Audience Is Listening Theme Song päättävät hallitun setin.

Levyn kappaleet on miksattu yhtenäisen setin muotoon. Levyllä samplet ja rap-taustat vuorottelevat tasaisesti eikä levyllä luisuta kertaakaan turhaan egon pönkitykseen. Tänä vuonna ilmestyneiden levyjen välillä Cut Chemist ottaa kyllä pienimuotoisen niskalenkin entisestä yhtyeestään. Kemistin debyytissä ja Jurassic 5 Feedbackissa on eroa laatu ja asenne.

Linkki: www.cutchemist.com
Päivämäärä: 22.10.2006
Lukukertoja: 1267


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Marduc666 kommentoi 23.01.2008:
Pisteet:
Garden ja Whats the altitude timanttia,ei voi kyllästyä.


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Cut Chemist

Yhdysvaltalainen DJ, joka on tehnyt yhteislevyn mm. DJ Shadown kanssa ja tunnetaan parhaiten Jurassic 5 -yhtyeestä. Vuonna 2006 Cut Chemist jätti yhtyeen ja teki ensimmäisen soololevynsä, The Audience´s Listening.

Kotisivut: www.cutchemist.com

(Päivitetty 07.04.2007)
Levyarviot:
Audience is Listening

22.10.2006
Arvostelijana Otto Kylmälä

Ajankohtaista:
20 minuuttia Cut Chemistin seurassa

07.04.2007


Livearviot:
Flow – Lauantai

18.08.2007
Suvilahti/Helsinki