My Shameful: The Return to Nothing

Firebox

Vajaa pari vuotta sitten kotimainen My Shameful julkaisi mainion depressiokiekon nimeltänsä ...Of Dust. Tuolla vajaan tunnin mittaisella funeral doom murskaimella My Shameful pimensi auringon, viilensi maan kalman lämpöiseksi ja pysähdytti veret niille sijoilleen.

...Of Dustin teon aikana yhden miehen orkesteriksi kutistunut yhtye ei ole kuluneiden vajaan kahden vuoden aikana ehtinyt sentään kupsahtaa, vaikka ryhmän paluu onkin hautajaismarssimaista laahausta. Nelimiehiseksi suomalais - saksalaiseksi kokoonpanoksi paisunut bändi jatkaakin tuttujen polkujen tallaamista, mikä käy kiekkoa pyörittäessä nopeasti selväksi. Lasimurskaa jauhavat raa´at vokaalit, rosoisen raatelevat kitararvallit sekä kiireettä takova rytmiryhmä luovat jälleen tunnelmaa, joka kalseassa kylmyydessään ja ehdottomassa tylyydessään hakee vertaistaan. Uusi kiekko onkin doomia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Harkitun raskaat ja hitaat kappaleet venyvät, lopun lyhyttä outroa lukuunottamatta, järjestään yli kuuden minuutin rajapyykin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että missään vaiheessa raahustus ei vaikuta teennäiseltä venyttelyltä. Toisaalta tämä jatkuva hivutus uhkaa kääntyä lopulta bändiä vastaan, sillä katkeamaton ryömintä aiheuttaa lopulta vakavan vauhti- tai oikeastaan hitaus-sokeuden.