Timo Rautiainen: Sarvivuori

King Foo

Timo Rautiaisen ensimmäinen soololevy lienee niitä kevään odotetuimpia julkaisuja kotimaisen raskaan musiikin saralla. Kun Trio Niskalaukaus jäi syksyllä 2004 ”määrittelemättömän pituisella tauolle”, pääsi mies vapaasti toteuttamaan uusia ajatuksia ja ideoita, joita vanhan kokoonpanon voimin ei voinut toteuttaa. Tältä pohjalta katsottuna debyyttiä edeltänyt Punainen Viiva / Pohjoisen taivaan alla single oli jopa pieni pettymys, niin lähellä vanhan yhtyeen soundia kun kyseinen julkaisu vielä liikkui.

Sarvivuori starttaa reippaasti Eteenpäin raidalla, joka julistaa heti alkuun että; ” On vihdoin tullut aika lähteä eteenpäin. Pian entinen ei paina, sen jätän tänne näni – Saunan taa se jäädä saa”. Voiko levyn tavoitteita tuota paremmin enää tiivistääkään? Mandoliinilla vahvistettu alle kaksi ja puoliminuuttinen ralli ei ota lopulta vielä sen suurempaa pesäeroa menneeseen, mutta ajatus on jo lausuttu ääneen ja kiekon edetessä sitä ryhdytään lunastamaan vähin erin.

Rautiainen on säveltänyt levyn kymmenestä kappaleesta yhdeksän, ainoastaan viimeisenä kuultava Hiljaisen talven lapsi on tyystin Tuomas Holopaisen kynästä, mikä kyllä sitten kuuluukin vahvasti lävitse. Sanoituksissa apuna on toiminut neljällä raidalla vanha tuttu Jarkko Martikainen ja onpa levyllä yksi Tomi Tuomaalankin kynäilemä teksti. Kovin tuttuja nimiä löytyy siis täälläkin taustavoimista. Tästä kaikesta huolimatta kappaleissa osataan repiä myös etäisyyttä historiaan, vaikka mitään aivan tavattomia irtiottoja tämä ensimmäinen soolo ei vielä tarjoakaan.

Junttaavimmat raidat Pesäpallomaila, Punainen Viiva ja Vesien hallitsijan testamentti olisi voinut suosiolla jättää Niskalaukauksen koppaan, eikä hidas tunnelmaraita Meille niin rakaskaan eroa menneistä ajoista millään tavoin. Uusia uria avataan puolestaan rohkeimmin Sinulle biisin juurevassa countryrock kitaroinnissa, sekä Uskonnonpastorin äkkiväärässä rockmetalli rytyytyksessä. Myös instrumentaaliraidat Lumi ja erityisesti Sarvivuori tuovat raikkaita tuulahduksia muassaan.

Monella tapaa sillisalaattimainen Sarvivuori on vaikea arvioitava. Toisaalta Rautiainen on onnistunut monessakin kohdin irroittautumaan Niskalaukauksen tyylistä erinomaisesti, toisinaan taas mennään miltei prikulleen samoja vanhoja latuja. Miehen saa siis pois Niskalaukauksesta, mutta Niskalaukausta ei niin vain saakaan pois miehestä – ja onko se lopulta niinkään paha asia? Niin tai näin itse olisin toivonut, että Sarvivuori olisi lähtenyt rohkeammin seikkailemaan tyystin uusille ulapille. Hyvä tämä näinkin on, itse asiassa paljon parempi kuin mitä olin odottanut. Tämän albumin pohjalta odotan tulevia kesän festivaalikeikkoja kasvavalla kiinnostuksella.

Kommenttien keskiarvo:

FrozenMoon kommentoi 26.05.2006:

Pisteet:

Vaihtelu aina virkistää. Sarvivuori levyllä on varsin eriskummallinen kokoonpano. Peter Engberg kitarassa ja toisessa kitarassa Children Of Bodomin toisen kitaristin pallilta lähtenyt Alexander Kuoppala, rummuissa taas toimii loistava näyttelijä Jussi Lampi, mikä saattaa kuullostaa kummalliselta joidenkin mielestä, mutta Jussilla on taidot hallussa. Aikaisemmin Jussi on soittanut Wanna-Bees, Bodyguard, Pink Flamingos yhtyeissä. Syntikassa toimii ei enään entisen-Nightwish yhtyeen kappaleiden säveltäjä Tuomas Holopainen. Trio Niskalaukaus yhtyeestä tuttu basisti Nils Ursin toimii basistina.

Kappalemateriaali ei juuri poikkea Trio Niskalaukaus aikaisista kappaleista, mutta Sarvivuoren kappaleet menevät tasaisen hyvin alusta loppuun. Suuri osa kappaleiden sävellyksistä ovat kelpoa tavaraa.

Rautiainen noudattaa Sarvivuori levyn aikana maltillisempaa linjaa ja ei tuo täysin kaikkia mahdollisia elementtejä, mitä Trio Niskalaukaus ajoilla oli. Sarvivuori on hyvä väliteos muuten, mutta kaipailemaan jään Trio Niskalaukaus aikojen melankolisuutta, joka tuntuu.