Alankomaalainen The Gathering julkaisi reilu kolme vuotta sitten edellisen Souvenirs albuminsa, joka miltei typerryttävän hartaalla ja seesteisellä tyylillään vei bändin ilmaisua tyystin uusille rajoille. Tämä taiteellinen voitto pystyttiin saavuttamaan taloudellisella vapaudella, Psychonaut Records on näet yhtyeen itsensä perustama levy-yhtiö ja Souvenirs oli merkin ensimmäinen julkaisu. Tällä kertaa kumppanikis on otettu Sanctuary Records, mutta langat ovat yhä vahvasti yhtyeen itsensä käsissä.

Kun edellistä pitkäsoittoa hallitsivat siis kuulaus ja miltei taivaalliseksi äitynyt eteerisyys, lähtee Home vuorostaan lähestymään jälleen kitaravetoisemman rockin maailmoja, tosin sangen varovaisesti – metallistahan The Gatheringin yhteydessä on ollut turha puhua jo liki kymmeneen vuoteen. Koneet ja koskettimet ovat siis saaneet väistyä kitaran edestä rahdun verran taka-alalle, vaikka niiden asema onkin edelleen huomattavan vahva. Itse sävellykset ovat totuttuun tyyliin rennon hidastempoisia ja biisien rakenteet luottavat enemmänkin rauhallisesti soljuvaan, hypnoottiseen virtaukseen kuin vauhdin ja voiman tunteeseen. Yhtye tuntuukin olevan todellinen mestari ajan venyttämisessä, sillä vaikka kappaleet tuntuvat kaikessa seesteisyydessään kestävän ikuisuuksia, ei levyltä yllättäen löydy kuin pari yli viisiminuuttista raitaa.

Harkiten rakennetut ja toinen toistaan upeammat kappaleet saavat jälleen kerran ansaitsemansa kruunun Anneke Van Giersbergenin upeasta laulusta, joka on vuosien saatossa muuttunut The Gatheringin vahvimmaksi ja helpoimmin tunnistettavaksi piirteeksi. Mikäli mahdollista, Giesbergen on saanut ilmaisuunsa vielä entistäkin enemmän tunnetta, joten kauneuden veitsi viiltää hetkittäin taas todella syvältä.

Runsaasti soittoa kaipaava ja sopivan verkkaisesti aukeneva Home on monella tapaa Souvenirsin astetta rockimmin soitettu sisar, joka jatkaa yhtyeen johdonmukaista linjaa. Levy huokuu myös aivan uudenlaista rauhaa ja seesteisyyttä, joka heijastuu sen jokaisesta kappaleesta ja pienimmästäkin yksityiskohdasta. Ainoa valitettava kauneusvirhe on piiloraita, joka oltaisiin aivan hyvin voitu liittää mukaan varsinaiseen levyyn. Muutoin kasassa on (jälleen kerran) upea albumi, joka jatkaa alankomaalaisyhtyeen upeaa uraa kerrassaan vakuuttavalla tavalla.