Bull´s Eye Records

Edellinen kuulemani Mannhai-julkaisu on Evil Under the Sun, jonka jähmeä stoner ei minua innostanut - ja tämän perusteella The Exploder jäi kokonaan tsekkaamatta. Tieto Pasi Koskisen (ex-Amorphis) kiinnityksestä bändin laulajaksi Janitor Muurisen (ex-Xysma) tilalle herätti kuitenkin mielenkiintoni. Amoon Pasi ei mielestäni sopinut, mutta Mannhain kaltaiseen rockimpaan bändiin hänen dynaaminen kukkoilunsa saattaisi istuakin.

Odotukseni osuivat nappiin. Bändi on muutenkin aivan toinen kuin toissajulkaisullaan. Mitä ilmeisimmin he pyrkivät olemaan Suomen Monster Magnet: heidän stonerinsa on saanut samanlaista ilmavuutta ja reippautta kuin Wyndorfin bändin, ja joitakin psykedeliasävyjä. Muutaman biisin sanoitusten avaruustematiikka vain alleviivaa yhteyttä.

Avausbiisit ovat levyn kärkikastia; sekä kaahaava Shellshock että svengaavasti riffittelevä Fuzzmaster osoittavat rokkivaihteen olevan silmässä. Single Spaceball alkaa todella iskevällä kitara rummut -introlla, mutta on muuten kahta edeltävää tylsempi. Dambusterilla ja Better Hate Yesterdaylla hidastetaan tahtia hieman, mutta albumin yleisgroove säilyy - etenkin jälkimmäisen instrumentaalinen c-osa on komeaa kuunneltavaa.

Levy jatkaa tällä tapaa vaihtelevissa tunnelmissa loppuun asti, tason liikaa laskematta. Overdazessa tosin lauletaan ulkoavaruudesta ja lähdetään sen mukaisesti hetkeksi leijailemaan jonnekin eetteripyörteisiin, mutta sitten taas paahdetaan. Viimeinen kappale The Hall of the Dead on hieman tarpeeton pakollinen loppuhituri, mieluummin olisin kuullut tämän levyn loppuvan samanlaiseen rankkaan runttaukseen kuin mitä se muuten piti sisällään.

Pasin laulu on komeaa kuultavaa. Hänellä on harvinainen kyky laulaa todella voimakkaasti hukkaamatta silti äänensä nyansseja. Miehelle voi antaa myös pisteitä tavasta jolla hän päätyi bändiin: Muurisen tilalle hankitun norjalaislaulajan kadottua kesken Saksan kiertueen muut soittivat Koskiselle, joka riensi opettelemaan kappaleet levyltä, lensi perään ja hoiti kiertueen loppuun - työmoraali 10. Levy ei ikävä kyllä yllä samalle tasolle biisimateriaalin epätasaisuuden vuoksi, mutta vuoden innostavimpia uusia julkaisuita se on silti.