Julkaistu: 11.02.2006
Arvostelija: Toni Lyytikäinen
Poko Rekords
Kotimaisen raskaan rockin uranuurtaja Zero Nine on tullut urallaan siihen
pisteeseen että aika on kypsä ensimmäiselle kokoelmalevylle. Pitkästi nimetty Eyes
On The Rear-View Mirror - Zero Nine´s Greatest Hits käsittää 18 biisiä yhtyeen
pitkän uran varrelta. Vanhin biisi on vuodelta 1980 ja uusin tuotanto
luonnollisesti edelliseltä N.E. Files -levyltä. Mukava nähdä myös
että yhtye ei ole lähtenyt mukaan nykyisin ärsyttävän yleiseen uusien biisien
ymppäämiseen kokoelmalle, vaan kaikki biisit ovat jo aiemmin jossain muodossa
julkaistuja.
Suurin yllätys levyllä oli se miten hyvin parikymmentä vuotta vanhat biisit nivoutuvat
uudempien sekaan. Ainostaan vuonna 1980 julkaistu yhtyeen debyyttisingle Down
the Line kuulostaa selvästi muuta levyä nuhjuisemmalta. Ainakin omasta
mielestäni kaikki tärkeimmät biisit ovat mukana. Tosin 80-luvulla syntyneenä
tutustuin yhtyeeseen vasta vuoden 1996 Freakshow-levyn myötä, joten lasken
itseni hieman noviisiksi tässä suhteessa. Muutama hutibiisikin on levylle jostain
syystä laskettu. Esim. Freakshow-levyn nimibiisi torvineen on harvinaisen
rasittava renkutus. Onneksi muita oikeasti ärsyttäviä biisejä levyllä ei ole ja ne
pari muuta heikompaa biisiä ovat lähinnä tylsähköjä. Selvästi vähemmän tässä kyllä
kuolleita hetkiä on kuin alkuperäislevyillä, ja toisaalta vaakakupissa on sitten
taas toisella puolella sen verran ansiokas hittikimara, että ei liene epäselvää
kummalle puolelle vaaka kallistuu.
Zero Ninen pitkä ura on ihan kunniakkaasti pistetty yksiin kansiin tällä levyllä,
ja se puolustaa paikkaansa ihan menestyksellä raskaan rockin ystävän levyhyllyssä. Paitsi
tietysti niiden jotka omistavat jo koko yhtyeen tuotannon muutenkin. Positiivista
nähdä vaihteeksi kunnollinen ja tinkimätön kokoelmalevy, joulun tienoilla kun tuli masentavia rahastuspläjäyksiä vähän liiankin kanssa.
Zero Nine on niitä harvoja bändejä, joita voi hyvällä omallatunnolla kutsua legendaarisiksi. Kuusamolaispoppoo oli 80-luvulla niin sanottu ”superlupaus”, joka kävi levyttämässä Englannissa asti, vieläpä itsensä maestro Ian Gillanin johdolla. Suurta läpimurtoa ei koskaan tullut, mutta tarinat elävät. Lämppäripestejä koitui mm. AC/DC:n, Iron Maidenin ja Scorpionsin matkassa. Ehkäpä paras suomalainen hardrock-levy kautta aikojen, 1985 ilmestynyt White Lines, on Zero Ninen vahva näyttö siitä, ettei HIM suinkaan ollut ensimmäinen suomalainen kansainväliset mitat täyttävä orkesteri.
(Päivitetty 6.11.2023)