Julkaistu: 22.01.2006
Arvostelija: Toni Lyytikäinen
Sublife Productions
Norjalainen Green Carnation sai ansaittua tunnustusta viime vuonna julkaistusta
The Quiet Offspring -levystään ja hienoista keikoista. Nyt yhtye on ilmeisesti tästä
rohkaistuneena työntänyt suuren yleisön ihmeteltäväksi albumillisen akustista
musiikkia. Green Carnation ei ole todellakaan mitenkään fakkiutunut yhden
tyylisuunnan yhtye, joten tieto hieman toisenlaisesta tyylisuunnasta ei ainakaan
latistanut odotuksia. Pahaksi onneksi muutaman kuuntelun jälkeen olo ei kuitenkaan
ollut kovin vakuuttunut.
Biisimateriaali on suorastaan turhauttavan epätasaista. Kahden ensimmäisen biisin
jälkeen olin valmis jo tekemään kiekosta lasinalusen, mutta onneksi meno sentään
paranee jatkossa eksponentiaalisesti. Siltikin The Quiet Offspringin väkevä
tunnelma loistaa jostain syystä poissaolollaan ja biisit ovat yllättävän ohuita.
Tottahan toki akustinen biisi saa herkkä olla, mutta näiden liioiteltu hauraus
valahtaa lopulta liikaa tyhjänpäiväisyyden puolelle. Yllättäen 15-minuuttinen,
kolmesta osasta koostuva ja kryptisesti nimetty 9-29-045 on ainoa biisi
levyllä joka ei suuremmin toista itseään. Muutenkin siinä on levyn biiseistä
selvästi eniten tunnetta ja ideoita. Muista biiseistä sekä Alone että
Maybe? sisältävät joitakin onnistuneita elementtejä, mutta muuten
anti on aika vähäistä.
Tarkoitus ei ole antaa tästä levystä liian synkkää kuvaa, mutta tosiasia on
kuitenkin se että norjalaiskuusikon musiikillinen nerous pulpahtelee pintaan kovin
hajanaisesti. Kuinka pitkälle se sitten loppujen lopuksi riittää jää kuulijan
itsensä päätettäväksi, mutta ainakin itselleni tuli hieman sellainen olo kuin
katselisi suosikkijalkapallojoukkuettaan pelaamassa krapulaisena pesäpalloa.
Kyllähän sitäkin vähän aikaa jaksaa seurata, lähinnä kuitenkin pelkästä
uteliaisuudesta.
Tunnelmametallia soittava norjalaiskuusikko.
Kotisivut: www.green-carnation.tk
(Päivitetty 28.02.2005)
Kommenttien keskiarvo: