Green Carnation: The Quiet Offspring

Season of Mist

Norjalainen tunnelmametallin suuri nimi Green Carnation on uudella levyllään päivittänyt tyyliään hieman kaupallisempaan suuntaan. Samaan hengenvetoon täytyy todeta että vaikka kyseinen liike harvoin tuottaa kovin hedelmällistä lopputulosta, on norjalaiskuusikon tapauksessa vaikutus ollut tyystin toisenlainen. Edelliseen levyyn A Blessing In Disguise verrattuna musiikki on muuttunut suoraviivaisemmaksi ja groovea on tullut riffeihin rutkasti lisää. Materiaalikin tuntuu kokonaisuudessaan aiempaan tuotantoon verrattuna huomattavasti hiotummalta.

Levyn avaa komeasti albumin nimikappale The Quiet Offspring. Hienon laulumelodian ympärille rakennettu biisi on kaikessa yksinkertaisuudestaan erinomaisen tarttuva ja tyylikäs esitys. Pitkähkösti nimetyn kakkosbiisin Between The Gentle Small And The Standing Tall pelastaa pienehköltä keskinkertaisuudelta jo yksistään hitaan väliosan komea hammond-tunnelmointi. Just When You Think It's Safe siirtää painopistettä rokkaavampaan suuntaan. Tarttuvien riffien ja kertosäkeen varaan rakennettu biisi edustaa levyn ilmettä pelkistetyimmillään. Seuraava biisi tuokin sitten esiin levyn oikeastaan suurimman ongelman. Levyllä on muutama biisi jossa yhtyeen musiikillinen nerous pulpahtaa esiin vain paikoitellen ja muu osa on aika virkamiesmäistä musisointia. A Place For Me esimerkiksi tuntuu heräävän kunnolla eloon vasta viimeisen pariminuuttisen aikana. Samoin kaksiosainen Child's Play on suurimmaksi osaksi aika väsyttävä esitys. Varsinkin jälkimmäinen, levyn päättävä episodi, on jo aika turhauttavaa kakofoniaa. Olisin toivonut muuten niin komealle levylle hieman tyylikkäämpää päätöstä. Onneksi näiden muutamien ohilaukausten vastapainoksi levyllä kuitenkin riittää roppakaupalla myös hienoja biisejä. Soitannallisia virheitä ei tältä levyltä löydy hakemallakaan, ja muutenkin levyn ulkomusiikillinen olemus on erittäin huoliteltu, mitä ei kyllä välttämättä voi sanoa yhtyeen aiemmista albumeista. Laulaja Kjetil Nordhusin ääni ja tekniikka on erinomainen ja mies ei pahemmin sitä tällä levyllä peittele. Toinen erityismaininnan arvoinen musisoija levyllä on kosketinsoittaja Kenneth Silden, jonka panos levyn varsin tyylikkään tunnelman luomisessa on merkittävä.

Kokonaisuutena The Quiet Offspring on siis varsin erinomainen levy. Onhan siinä tietysti myös omat pienet puutteensa, mutta levyn vetovoima on yksinkertaisesti niin hurja, etteivät ne pitkässä juoksussa suuremmin jaksa häiritä. Tämä levy paranee oikeastaan jokaisella kuuntelukerralla, ja totta puhuen monikaan biiseistä ei kunnolla edes avaudu vielä ensimmäisellä kerralla. Aika näyttää onko tästä todelliseksi klassikoksi, mutta selvää on että kovin kaukana kyseisestä statuksesta ei liikuta. Ehdottomasti yksi alkuvuoden parhaita julkaisuja lajissaan.