The Eternal: Sleep Of Reason

Australialainen The Eternal palaa kehiin toisella albumillaan The Sleep Of Reason, hengähdystaukoa ei ole tarvittu viime vuonna ilmestyneen debyyttilevyn julkaisemisen jälkeen. Yhtye koluaa uudemman goottirockin ja doomin yhtymäpintoja melodisella otteella, unohtamatta akustisten kitaroiden ja laajojen kosketinosuuksien hyödyntämistä äänimaailmansa värittämisessä – synkeillä väreillä tietysti. Vuonna 2003 tapahtuneen perustamisensa jälkeen The Eternal on ehtinyt saada levytyssopimuksen ja julkaista kaksi kokopitkää levyä. Epäilykset voivat herätä. Lastentauteja? Kliseitä pursuavia biisejä? Kokemattomia jamppoja? Näin ei kuitenkaan ole. Instrumenttien käsittely on varmaa, kappaleet tavanomaisuudestaan huolimatta perushuttua korkeammalla ja miehet ovat hiusrajoista päätellen kolunneet treenikämppiä muissakin yhtyeissä kuin tässä.

Yhtyeen tummassa soundissa kuuluvat läpi My Dying Bride, Anathema sekä Depeche Mode -vaiheen ohittanut Paradise Lost. Mielleyhtymiä Paradise Lostin suuntaan ei kappaleiden lisäksi vähennä laulaja Mark Kelson, joka kuullostaa pelottavan paljon Nick Holmesilta - varsinkin Hollow Insiden kohdalla alkaa kummasti tarkistamaan, mikä levy soittimessa taas onkaan.

Vaikka kappalemateriaali on tasapaksua, on se onneksi vahvaa. Vahvimpana soi hitinpoikanen A Dreams End, jonka goottilainen kertosäe räjäytetään kartanoille niin, että tuntuu. Laahaavan melankolinen Beneath the Soil ja hitaasti liikkeeseen lähtevä instrumentaalinen nimikappale puolustavat myös paikkaansa. Oma lukunsa on päätöskappaleiden monumentaaliseen lajityyppiin kuuluva Weight Of Empathy, joka ylläpitää kiinnostusta koko kahdentoista minuuttinsa ajan juuri akustisten osioidensa ja vierailevan naislaulun ansiosta. Tämmöistä se on, kun isot miehet viitsivät.