Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 76 vierasta ja 3 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Maplesnow: Deepest Dive (ep)
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Matara Music

Tamperelais-Jyväskyläläinen Maplesnow on siirtynyt levy-yhtiöäänitteiden maailmaan. Tuore pienlevy-yhtiö Matara Music pistää debyyttiä odotellessa ulos kolmen biisin ep:n tummasävyiseltä kolmikolta. Puolitoista vuotta takaperin kommentoimaani keikkaan verrattuna yhtye on tuoreimmallaan selkeästi hieman tummemman ja raskaamman materiaalin ääressä. Nimibiisin aloittava rokkinytke oli tuttua jo tuolloin, mutta ihan yhtä tummaa säröä ja basisti Heikin äänen vahvaa melankoliaa ei tuolloin kuullut. Toki melo-pop on edelleen se homman pohja, mutta kyllä triolla on selkeästi entistä enemmän rullaavaa rokettia touhussaan. Tai sitten kauniin mollimelodian, menevyyden ja piilevän uhkauksen yhdistelmä alkaa viimein iskeä suoneen...

Levyn kiivain ja samalla varjoisin raita Tick Tock osuu omaan makuun parhaiten. Ei tämä nyt ihan Sergiota, Lapkoa tai Candy Caneä vielä tavoita (eikä ole tarviskaan), mutta tällaisenä selkeästi popimpana ja kiivaudestaan huolimatta hivenen utuisena vaelluksena Maplesnow on hyvällä tiellä. Hetkittäin Heikin ”venyttelevyys” äänen käytössään menee ärsyttävän puolelle, mutta soiton monipuolisuus paikkaa tunnelmaa. Kuulain ja rauhallisin raita Found Love toimii hyvin seesteisempänä vastapainona edellisten särölle. Jylhyyden kanssa sietää toki olla varuillaan, ettei homma käänny ylimahtipontiseksi. Kokonaisuutena eniten kehitettävää minun korvani edelleen löytää Heikin äänenkäytöstä. Se kuuluisa persoona, sitä tarvittaisiin vielä lisää. Ja vaikka biisikynä on kieltämättä kaunis, koskettava ja samalla mukavan sävykäs, ei Deepest Dive vielä sisällä mitään ihan superia. Eli lyhyesti kiteytettynä: Hyvä alku.

Linkki: Maplesnow @ Desibeli
Päivämäärä: 28.09.2005
Lukukertoja: 1991


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Maplesnow

Tamperelais-Jyväskyläinen kolmikko maalailee kiivasta, samaan aikaan synkästi ja mollimelodisen kauniisti kaartavaa indierokkia, jossa pohjalla maistuu brittiläishenkinen melopop.

Heikki - laulu ja basso
Mikko - kitara
Krispe - rummut

Kotisivut: www.maplesnow.com

(Päivitetty 15.02.2008)
Levyarviot:
Shrapnel Soul

13.02.2008
Arvostelijana Tommi Saarikoski
Deepest Dive (ep)

28.09.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Sparrow (ep)

03.12.2004
Arvostelijana Kari Koivistoinen

Valokeilassa:
Maplesnow soittaa syksyntuoksuista melankoliaa.

06.10.2005


Livearviot:
Tuvalu, Maplesnow, Dawn Delayed

14.02.2008
Yo-talo/Tampere
I Walk The Line, So Called Plan, Maplesnow

26.04.2006
Klubi/Tampere
Maplesnow, Futone

06.04.2004
Yo-talo/Tampere