Metallin tuoreempia tuulia rankempaan kone-goottiin yhdistelevä tamperelainen The Cyan Velvet Project julkaisee toisen ep:nsä yhtä monen vuoden aikana. Muutokset debyyttiin verrattuna eivät ensikuulemalla vaikuta kovinkaan suurilta, sillä yhtye nojaa yhä samoihin oppeihin kuin esikoisellaankin. Tällä kertaa avausraita on alusta asti täyttä dynamiittia, ja kun Over The Noise Of The Living lyö pedaalin pohjaan, se myös pidetään siellä hyvän aikaa. Debyytillä yhtyeen soundipuoli oli jo hyvin hallussa, ja onkin ollut mukavaa huomatta että tuolla rintamalla on otettu askeleita vain eteenpäin. Eikä kyse ole varmasti ainostaan studioajan määrästä, vaan eritoten sen käytöstä. Samuel Raggyn ja Marian vokalisointi punoutuu hyvin toisiinsa, rytmittäen tunnelmallisesti nopeasti vaihtelevia kappaleita juuri niin kuin pitääkin. Taustalla räyhäävät koneet ja kitarat pysyvät vaivatta niistä vastaavan Dizin hallussa, ja kun rypistystä osataan annostella täsmälleen oikean kokoisiksi keskityksiksi, pysyvät kappaleiden rakenteet riittävän ilmavina kaikesta tavarasta huolimatta. Rytmipuolella sähkörumpuja paukuttava Baba sekä basisti Atheos tekevät niinikään laadukasta jälkeä.

Rankan alun jälkeen soiva City Of White Lilies on kiekon selvästi hittipotentiaalisin biisi, hieman rauhallisemman ja tarttuvamman rakenteensa ansiosta. Kuvittelenko vain, vai kuuluuko taustalta Theatre Of Tragedyn haamu? Mahdollisesti, mutta mitäpä tuosta sillä TOT on yksi raskaamman konegootin kovimmista nimistä. Puolenvälin virstanpylväs Pagandom kasvaa vuorostaan ep:n taiteelliseksi huippuhetkeksi, sillä tämä levyn pisin kappale on samalla nivaskan moniulotteisin pitkine (elokuva?)sampleineen, oveline soundeineen sekä viiltävine lyriikoineen. Harmi että samplejen pitkiä puheita ei ole liitetty sanoituksiin. Kemikaalien ihmeellistä mikä-mikä-maata sivuava Luxury Of The Pigs nostaa temmon jälleen korkeammalle kahden ja puolen minuutin mittaisen kestonsa ajaksi. Vauhti tuntuu välillä nousevan jopa niin kovaksi, että biisin perusideakin tuntuu jääneen pois kyydistä – ep:n heikko kohta on selvästi löytynyt. Päätösraita Chant jakautuu vuorostaan voimakkaasti kahteen puoleen. Rankemman runttauksen ohessa saatetaan varoittamatta lähteä leijuilemaan kohti The Kovenantin asuttamia krominkiiltäviä cyber-maailmoja, mikä tuokin näille loppumetreille mukavasti lisäsävyjä. Jotta kokonaisuuteen saadaan vielä toinenkin kauneusvirhe on loppuun päätetty piilottaa muutaman sekunnin verran ”studiohuumoria”.

Todella kunnianhimoisen kokoinen, yhdeksän raidan mittainen debyyttilevy Retrogession vakuutti jo allekirjoittaneen yhtyeen kyvyistä, ja uusi Heretic-ep tuntuu vain avaavan entistä enemmän vaihtoehtoja bändin tutkittaviksi. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tamperelaiskopla tulevaisuudessa suuntaan, sillä nyt rajana tuntuu olevan vain tumman tähtikirkas taivas. Voinkin suositella yhtyeen uutukaista varauksetta kaikille niille, jotka eivät kavahda modernin industrial-gothmetallin tieltä.