UltraNoir: Songs of Sex And Self-hate (ep)

UltraNoirin leirissä kaikki näyttää sujuvan tällä hetkellä erinomaisesti. Vuoden alussa nelikoksi kasvanut tamperelainen yhtye tuntuu keksineen itsensä osittain uudelleen, ollen Songs of Sex And Self-hate ep:llä todella kovassa nousussa. Siinä missä viime vuonna ilmestynyt ep But They All Can’t Be Loved oli vielä helppo pilkkoa osiin, on uutukainen huomattavasti haastavampi kokonaisuus. Useat UltraNoirin soundissa aiemmin pinnalla viipyneet vaikutteet ovat nyt saaneet tehdä tilaa hieman uudenlaisen lähestymistavan tieltä.

Ensimmäisenä kuultava Everything Else Less on rohkea sukellus uusiin äänimaisemiin. Voimakkaasti efektoitu kitara viskoo ilmoille yhdessä synien kanssa outoja äänikaikuja sekä tarttuvia koukkuja. Tämän päälle nousee aiempaa vivahteikkaampi laulu, jossa Anton saa vierailijatukea Angelica Kultin Minelta. Alla herkullisesti möyryävä ja rullaava bassolinja yhdistää nämä kaikki elementit yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Säksättävästi etenevä kappale onkin ehdottomasti parasta mitä olen yhtyeeltä kuullut – ja se ei ole ihan vähän sanottu. Toisena tarjottava Blowing Feathers taisi kuulua jo viime syksyisellä Semifinalin keikalla yhtyeen ohjelmistoon, jos en ihan väärin muista. Joka tapauksessa tämä pari astetta rauhallisempi kappale on kaunis tunnelmointi, jossa kauneudelle uskalletaan antaa vielä riittävästi tilaakin. Alkuun Antonin laulu tuntuu ympäristöönsä verratuna hieman liian kovalta, mutta aikaa myöten kappaletta ei voisi kuvitella kuulevansa toisin.

Kuten edellisellä ep:llä, niin myös nyt vauhti tuntuu loppuvan hieman kesken ja loppu ei yllä loistavan alun tasalle. Tämä ei kuitenkaan juuri vähennä paketin painoa, sillä kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tolkuton romahdus. UltraNoir on astunut rohkeasti ison askeleen eteenpäin, ja vähintään saman verran vielä sivullekin. Kunpa yhtye vain intoutuisi tekemään seuraavaksi kokanaisen pitkäsoiton...