Kent: Du & jag döden

RCA

Haastatteluissa Kent on kertonut uuden albuminsa olevan vastareaktio edellisen Vapen & ammunition -levyn (2002) ylituotetulle soundimaailmalle ja digitaalisuudelle. Koneiden sijasta järjestyksessään kuudennen levyn teossa on luotettu analogisiin menetelmiin ja yhteissoittoon. Tietokoneilla luotujen soundien sijasta on palattu ensimmäisiltä levyiltä tuttuun elävämpään bändisoittoon. Tekoprosessistaan huolimatta pitkään hiotun levyn kohdalla termi hi-fi on kuitenkin paljon lähempänä Kent-soundia kuin lo-fi. Koneita ei ole kokonaan hylätty, ja pääosassa ovat edelleen Joakim Bergin laulu ja Sami Sirviön ehdottoman tyylikäs kitarointi. Vähemmän diskokomppeja ja enemmän kitaroita, mutta muuta merkittävää eroa edellisiin levyihin ei lopputuloksesta kuule, vaikka lähtökohdat ovatkin olleet erilaiset.

Biisinkirjoittajana Joakim Berg kuuluu sukupolvensa lahjakkaimpiin, eikä kielimuurinkaan pitäisi olla este näin hyvistä sävellyksistä ja loistavista melodioista nauttimiselle. Heti avausraita 400 slagin ensitahdeista lähtien länsinaapurin melankolikot valloittavat ainakin kentismiin jo entuudestaan ihastuneet kuuntelijat. Tuotanto hurmaa täyteläisyydellään, mutta ei tukahduta ahtaudellaan. Den dödä vinkelnin helisevä akustisuus rikkoutuu Sirviön vähäeleisellä sähköistyksellä kasvaen pianolla sävytettyyn laajakangasmaalailuun – The Curesta Mansuniin, mutta ilman progressiivisiä koukeroita. Tehokeino toistuu useammassakin levyn kappaleessa hieman varioituna. Du är ånga ja Klåparen ovat Kent-asteikolla mitattuna Kentiä tyypillisimmillään, mutta eivät silti ole tyhjänpäiväisiä täyteraitoja. Jälkimmäisessä on turvauduttu hiukkasen liian ilmiselvään sovitusratkaisuun laittamalla kertosäkeen taustalle megalomaaninen sinfoninen paisutus. Palace & main ja ennakkosingle Max 500 rokkaavat viileästi kuin Interpol. Kokonaisuuden dynamiikan kannalta oleelliset hitaat laulut Järnspöken ja Rosor & palmblad eivät kuulosta "niiltä pakollisilta balladeilta", vaan puolustavat paikkaansa ja onnistuvat melkein koskettamaan.

Om du var härin (Isola, 1997) tai Musik non stopin (Hagnesta Hill, 1999) kaltaisia instant-hittejä ei albumilta löydy, mutta ei Kent sellaisia enää tarvitsekaan. Du & jag döden on ehjä kokonaisuus, jolla viisitoistavuotinen soittokokemus kuuluu itsevarmuutena ja näkemyksen kirkkautena. Live-soitannan lisääntyminen studio-olosuhteissa on tehnyt levystä aikaisempia albumeja nopeatempoisemman. Kolkosta ulkokuorestaan, jäisestä äänimaailmastaan ja kaikenkattavasta synkkyydestään huolimatta albumi ei jätä kylmäksi eikä etäännytä viileydellään. Du & jag döden ei myöskään vaikuta edellisen levyn aiheuttaman myyntimenestyksen ja megasuosion seurannaiskrapulalta. Vaikka levyllä on enemmän paluuta menneeseen kuin musiikillisia uudistuksia, niin nostalgiasta ei ole kyse eikä tämänkaltaiseen tasapainoiseen lopputulokseen olisi päästy ilman sitä asemaa, missä Kent tällä hetkellä on. Siinä mielessä uuden levyn voi nähdä loogisena kehitysaskeleena yhtyeen uralla. Levy vaatii aktiivista kuuntelua, mutta ennen kaikkea se kestää kuuntelua.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 27.04.2005:

Pisteet:

Muuten olen ihan samaa mieltä, mutta kyllä noi hitaat biisit (Järnspöken ja edelliseltä Sverige) välillä meikäläistä ärsyttää enemmän kuin koskettaa.

Ei muuta, hieno levy ja odotellaan Käpylän telttakeikkaa. Toivottavasti ei tuu liian kuuma...

Nimetön kommentoi 05.05.2005:

Pisteet:

Vielä mitä. Järnspöken on levyn kaunein kappale ja nostaa sen tasoa kerroksittain. Kokonaisuutena mahtava levy. Kiitos ja kumarrus, Kent!