Kuten edelliselläkin levyllään, pöhkösti nimetyn nelikon musiikillinen linjaus yhdistää brittiläishenkisen dramaattisen ja kuulaan pop-tulkinnan hiukan menevämmän rouhean rokittelun sävelkulkuihin. Tällaisia mukavan toimivia ralleja ovat esimerkiksi avausraita Trouble ja hymyilevä Don’t Forget To Smile. Toki niitä klassisempiakin joikuja osataan sinne välirauhoitteluiksi rakentaa, kuten heleä Laura. Jos edellisen levyn arviossa on puututtu laulajan lausuntaan, on tässä asiassa menty selkeästi eteenpäin uudella kuuden biisin eepeellä. Hiukan se vielä särähtää isoilla melodiolla keinuvassa Whalessä... silti livenauhoitteeksi soundit ovat jopa hämmästyttävän hyvässä tasapainossa. Ehkä juuri turhan ronkkimisen karsiminen suo yhtyeen soitolle mukavan ”lempeän” soundin, liian tuhnuiseksi homma ei onneksi käänny. Loppulevyllä livesoiton kuulee paremmin ja meininkikin tuntuu olevan enemmän mollivoittoista melodiamaalailua. Ei vielä mitään kohahduttavaa, mutta hyvään suuntaan yhtye tuntuu kehittyvän...