Korpiklaanin mutkikas taival shamanistisesta kansanmusiikista kohti yhä vain suorempaa folkmetallia jatkuu tällä toisella Korpiklaani nimen alla tehdyllä levyllä. Vuoden 2003 loppupuolella julkaistu edellinen albumi Spirit Of The Forest oli jo selvä irtiotto yhtyeen nokkahahmon Jonne Järvelän aikaisemmasta Shaman kokoonpanosta. Nyt särökitara on valloittanut lisää alaa, ja uudet biisit kuulostavatkin folk-vaikutteiselta metallilta eikä enää toisin päin.

Voice Of Wilderness tarjoaa joitain todella rouheita kitararaitoja, jotka nostavat helposti vertailukohdiksi vaikkapa sellaiset yhtyeet kuin Moonsorrow ja Ensiferum. Toisaalta mukana on yhä jonkin verran kevyempääkin kansanmusiikkivetoista soitantoa, osuvimpana esimerkkinä levyn päättävä Kädet siipinä. Järvelän englanninkielinen laulu kuulostaa yhtä järkyttävälle kuin aiemminkin, nyt alan jo kyllä epäillä että kyse on tietoisesta aksentoinnista. Kulmikas laulutyyli toimii kieltämättä joissain biiseissä todella hyvin, tästä oivana esimerkkinä toimii levyn puolessavälissä soiva Native Land – Hunting Song rymyytyskaksikko. Lyriikat liikkuvat edelleen suurimmaksi osaksi luonnollisissa ja luontoa käsittelevissä aiheissa. Rehvakkaimmillaan meno on nationalismin ja pullon hengen kohdatessa toisensa iloisen sekamelskaisissa ryyppäjäisissä. Herkimmillään kerronta on puolestaan odotetusti silloin kun kertomukset kääntyvät luonnon ja sen monituisten henkien puoleen.

En väitä etteivätkö Korpiklaanin omaksumat perinteisen melodisen heavyn piirteet miellyttäisi välillä korviani kovastikin, mutta jollain tavoin pidän kuitenkin samanaikaisesti valitettavana sitä että yhtye on ”menettänyt” folk-juuristaan jo niin kovin paljon. Voice Of Wilderness on hyvä levy, kumpa vain joku muu olisi tehnyt sen.