Leipä

Ensikosketukseni Tamperelaiseen Frivolvol-nelikkoon tapahtui viime kesän (2004) Tammerfesteillä, jossa yhtye tahkosi My Own Summerissa hoocee-paahdoksi todella mukaansatempaavan poukkoilevaa raivoa. Vuonna 2003 perustettu yhtye julkaisi alkuvuodesta debyyttilevynsä Killer Bulls..., jonka miksaustyöstä vastaa Pentti Dassum. Meiningin poukkoilevuutta kuunnellessa ainakin meikäläisen korvaan Turtle -herra on ollut mies paikallaan, vaikka Frivolvol kulkeekin huomattavasti jazzcorea metallisemmalla ja suoraviivaisemmin hooceepunkin maailmoissa tuuttaavalla raskaudella. Kahdeksan raidan ja kahdenkymmenen minuutin debyytti ei vielä aivan kaikkea livesoitossa näkyvää iskevyyttä ole saanut iskostettua soundiin, mutta ei levy silti huono ole. Jotenkin vain Mikko Suikkasen ärjynnän kuorruttama tuuttaus ei aiheuta levyltä samanlaista lihaa liikkeelle laittavaa innostusta kuin livehurma. Ehkä tässä musiikkityylissä voidaan puhua enemmänkin koko lajityypin piirteestä kuin Frivolvolin levyn yksittäisestä ”puutteesta”.

Levyn avaava Reclaim The Beats nykäisee homman käyntiin pikaisen nykivästi, These Tired Handsin vuorovokalisointi kitaristi Jussi Kaholan kanssa monipuolistaa hommaa mukavasti. Toki nelikko osaa tumman ja raskaan paahdon ohella myös vaania rauhallisemmin, mikä kuuluu erityisesti päätösraidan Killer Bulls loppufiilistelyissä. Helen Kellerin lyriikkaa lainaava I = One toimii hyvin kiteytetyllä ajatuksellaan ”vaikken olekaan se Yksi, olen silti yksilö”. 100 Disembodied Spirits yhdistää hyvin junnaavuutta ja raskaita syöksyjä, Well Organized Hell raivoaa ehkä vauhdikkaimmin koko levyn kattauksesta. Matte Saaren rumpaloinnin ja Antti Äikään kitaran täydentämän soiton parhaita puolia on moniin suuntiin tempoilu ja melko raskaan paahdon ilmeikkyys. Suomalaisen kantaaottavan hooceepunkyhtyeen levyksi Frivolvolin debyytti on ilman muuta vuoden 2004 mielenkiintoisimpia lajissaan, vaikka – kuten sanottu – ei livesoiton voittanutta. Mielenkiinnolla jään odottamaan jo nähtävästi valmisteilla olevaa kakkoslevyä.