Godsplague: Evilution

Melscene

Olin jokunen viikko sitten todistamassa Godsplaguen levynjulkaisukeikkaa, ja nyt vihdoin viimein on itse lättykin päätynyt parin mutkan kautta käsiini. Kyseessä on tämän tiukan helsinkiläisen rock-koneen debyyttilevy, jolla bensa, viski ja hiki haisevat erittäin äijäimäisesti – tiedättehän. Levyn aloitusraita Diesel Burning kertoo jo pelkällä nimellään takuulla riittävästi, ja hyvin se uran aurauksen hoitaakin. Raskasta, juurevaa runttausta peruspohjilta tarjoava ralli tutustuttaa kuulijan Godsplaguen karuun maailmaan istuttamalla tämän höyläämättömästä lankusta tehdylle penkille ja tarjoamalla paukun toisensa perään kotipolttoista, kurkussa varmasti polttelevaa rockia.

Levyltä löytyy yksitoista raitaa joista suurin osa saa mellastaa vailla sen kummempia suitsia. Näistä särmikkäimmistä rykäisyistä etenkin hienosti groovaava My Nature, muristen vaaniva Demon ja loppupuolella kuultava hillbilly-kaahaus Chicken tahtovat pyöriä soittimessa muita useammin. Toisaalta viimeisen kolmanneksen rajana toimiva kaunis ja vähäeleinen Burning Down fiilistely osoittaa bändin hallitsevan myös rauhallisemman ilmaisun. Livenä kitaristi Euge Valovirran soitto erottui todella edukseen, mutta näin levyllä kuusikieliseen ei saada ihan samaa vimmaa kuin lauteilla. Hyvin mies tonttinsa hoitaa nytkin, ei siinä mitään, muuta enempäänkin löytyisi todistettavasti löpöä. Vokalisti Nico Hartonen tuntuu puolestaan saavan studiossa tulkintaan vielä pari newtonia lisää puristusta verrattaessa livetilanteeseen, samoin kuin koko bändi yhteensoitossaan.

Levyä edeltänyt Road Song sinkku antoi viitteitä huomattavasti rockimpaan ja kevyempään ilmaisuun, onneksi runttaus itse levyllä on kuitenkin paria astetta tiukempaa. Debyytti kärsii pienestä epätasaisuudesta, mutta hyvä aloitus tämä silti on toivottavasti erittäin monen albumin helminauhassa.