Korn: Greatest Hits Vol.1
Julkaistu: 28.11.2004
Arvostelija: Jari Jokirinne
Epic
Kornin asema pioneeribändinä on kiistaton. Äärimmäisen matalalle viritetyt 7-kieliset kitarat, funkyt bassoriffit ja raskas, mutta groove rummuttelu yhdistettyinä Jonathan Davisin viiltävään lauluun nostivat sen 90-luvun harmaasta nu-metal-massasta selvästi esiin. Parinkymmenen vuoden kuluttua ihmiset kyselevät ”mikä helvetin limpbizkit tai linkinpark”, mutta Korn muistetaan. Kun eri musiikkityylit on jo moneen kertaan kaluttu läpi, niiden asema jotka kehittävät jotain oikeasti uutta, korostuu.
Vaikka Korn on tunnettu hyvistä albumikokonaisuuksista, olen itse pitänyt sitä ennen kaikkea sinkkubändinä. Siksi yhtyeen tunnetuimmat (ja myös helpoimmin omaksuttavat) kappaleet niputtava Greatest Hits Vol.1 on itselleni mieluisa paketti. Kun mukaan on bonarina vielä lisätty hienot cover-luennat Cameon Word Upista ja Pink Floydin Another Brick In The Wallista, on peli selvä. Tämä on yksinkertaisesti pirun toimiva tapa lähestyä Kornia. En ole muuten ikinä pitänyt tuosta Pink Floydin isoimmasta hitistä, vaikka bändin tekemisiä paljon diggailenkin. Kornin versio tuo kappaleeseen tarvittavaa dynamiikkaa ja uhkaavuutta, kun alkuperäinen on suoraan sanottuna rasittavaa AOR:ää (=Adult Oriented Rock). Word Upin versio ei taas ihan kauheasti poikkea vuosikymmenen takaisesta Gun-yhtyeen luennasta, joka sekin oli mielestäni ihan kelvollista tasoa.
Bändin omista tuotannosta nousevat esiin vanhat tutut suosikit. Make Me Bad, Falling Away From Me ja Freak On A Leash eivät ole vuosien saatossa menettäneet yhtään särmäänsä – kun oma poppi/nössöilykiintioni on aika ajoin tullut täyteen, on tärkeää palauttaa itsensä takaisin perusasioiden ääreen raskaamman musiikin voimalla. Ja siihen tautiin on Korn ehdottomasti yksi parhaista lääkkeistä.
Korn
"Kornin asema pioneeribändinä on kiistaton. Äärimmäisen matalalle viritetyt 7-kieliset kitarat, funkyt bassoriffit ja raskas, mutta groove rummuttelu yhdistettyinä Jonathan Davisin viiltävään lauluun nostivat sen 90-luvun harmaasta nu-metal-massasta selvästi esiin."
Sittemmin yhtye on lähtenyt seikkailemaan aktiivisesti muun muassa kone-keskeisemmän musiikin pariin.
Linkki:
facebook.com/korn
instagram.com/korn_official
(Päivitetty 11.7.2022)
Kommenttien keskiarvo:
Joka tapauksessa Korn yrittää saada osansa tämän vuoden joulurahastuksesta ja niputtaa samojen kansien väliin 19 "suurinta hittiään". Levyn kuulemalla (kuunteleminen olisi tässä yhteydessä yhtä harhaanjohtava sana kuin levyn nimikin) ei voi muuta kuin ihmetellä, miten syvältä bändin loput viisut mahtavatkaan olla. Tämä jöötin rinnalla kun Mariaanien hautakin näyttää lähinnä Himalajalta.
Kitsaudesta ei bändiä ainakaan voida syyttää: monet "suurimmat hitit"-läpyskät ovat puolituntisia kymmenen piisin kokoelmia (ja niissäkin on usein puolet liikaa materiaalia) mutta Korn tarjoilee audioulostettaan koko rahan edestä. Levyllä kun on mittaa enemmän kuin naistenhuoneen jonolla Jari Sillanpään konsertissa.
Sääli vain, että musiikin taso on mitä on. Ainoa massasta erottuva kokkare on piinan aloittava lämmitys Gunin muutaman vuoden takaisesta Cameo-coverista "Word up". Gunin versiossa tosin oli vielä munaa Holmesin edestä verrattuna Kornin poikien nysäilyyn.
Pukinkonttiin laittaisin tämän vain ihmiselle, jota inhoan sydämeni pohjasta. Pelkkää luonnonvarojen haaskausta koko levy. Levyn nimen perässä roikkuva "Vol. 1" viittaisi tosin siihen, että tätä kuraa olisi jatkossa tulossa lisääkin. Luoja armahtakoon meitä siltä. Tässäkin on ihan riittämiin mölysaastetta yhteen ihmiselämään...
Kun yhtye on omalla alallaan pioneeri-statuksen saavuttanut niin on vaikea ymmärtää miksi kokoelmalevylle laitetaan lainkaan cover-biisejä. Varsinkin kun Korn tekee näistä kuluneista standardeista varsin mitäänsanomattomat suoritukset jotka eivät tuo varsinaisesti uutta näkökulmaa alkuperäisiin. Tällaisena ne olisivat sopineet paremmin sinkkujen b-puolille tai koko pitkän julkaisun "piilo" biiseiksi (kuten Take a look in the mirror levyltä löytyvä versio Metallican One:sta). Ilmeisesti kaikki uusi oma materiaali on haluttu säästää myöhempiä projekteja varten. Levystä on siis vaikea löytää paljoakaan tarjottavaa vanhoille faneille. Sensijaan jos jostakin syystä ei Korn:n tuotanto ole tuttu, on tässä paketissa kaikki olennainen. Levyn biisijärjestys on rakennettu lähes kronologiseksi uusimmista kappaleista vanhimpiin ja tämä tuokin esiin yhtyeen kehittymisen. Vaikka ostava yleisö ei aivan samaa mieltä ole ollutkaan niin Korn on parantunut tahtia levy levyltä ja ei ole antanut itse luomansa genren rajojen kahlita tuotantoaan liian tiukasti. Jonathan Davis on ottanut vuosien mittaan yhden jos toisenkin laulutunnin ja sen voi ilolla panna merkille. Vaikka alkuaikoina asennetta oli ehkä enemmän ja paha olo tuli huudettua ulos suoraan niin myöhempi tuotanto on sävykkyydellään kestävämmällä pohjalla.
Kuten niin monen muunkin kokoelmalevyn kohdalla täytyy tämänkin kohdalla todeta, että hyviä/loistavia kappaleita, mutta varsin turhassa paketissa vanhemman fanin kannalta (vaikka se mukana tuleva DVD tietenkin houkuttelisi). Korn on niitä yhtyeitä jonka tuotanto tulee raskaamman rockin ystävän tuntea, joten mahdollisia sivistysaukkoja voi tällä kuitenkin paikata mainiosti.