Hotguitars: Confessions

BV2

Jyrki Laiho on tulessa – taas! Stalwartin lisäksi on Hotguitarsin nimellä julkaistu minialbumillinen uutta ja kokeilevaa kitaravetoista marginaalimusiikkia, jossa ex-Circle-kitaristin sormet ovat olleet merkittävässä roolissa. Hotguitars on yhtä kuin em. kitaravelho Jyrki Laiho (muun muassa Kuusumun Profeetta, Ektroverde ja Paine) ja äänivelho T-mu Korpipää (reuna, Kiva, ja äänittäjänä monella levyllä, esimerkiksi Giant Robotin ja RinneRadion tuotoksilla). Stalwartiin verrattuna Hotguitars on vaikeammin lähestyttävämpää ja kierompaa kitaraimprovisaatiota, jota rumpukoneen tyly jytke tahdittaa. Hotguitarsin säveltaide kurottaa kohti noisemusiikin arvaamattomia äännähdyksiä.

Yli kahdeksanminuuttinen Budapest Bukkake avaa levyn rauhattomasti särisevillä ja joka paikkaan syöksyvillä kitararoiskaisuilla yhdistettynä teollisesti koliseviin, murjottuihin biitteihin. Ikään kuin kotikutoinen Aphex Twin kohtaisi japanilaisen noisemusiikin. Laxative Liquid Oxygenissä koneet jytkyvät Warp -levy-yhtiön rauhattomimpien artistien malliin ja kitarat vinkuvat kuin nopeutettuina. Linedancing 75 Leonard Ave -kappaleen punaniskamainen banjon näppäily sekoittuu epämääräiseen kolinaan ja koneelliseen surinaan. Onneksi kappale loppuu vajaassa kolmessa minuutissa. Toisaalta se antaa levylle tarvittavan hengähdystauon välillä liian monotoniseksi käyvään junttaukseen. Nimihirviö In The Veins Of The Wicked Judases, Jesuses And The Confidential Mileage jatkaa avausbiisin tunnelmissa ollen jylhä säröhäröily. Kappale lopettaa levyn tarpeeksi ajoissa – suurempi annos tätä olisi aiheuttanut yliannostuksen. Levyllä on valitettavasti liian vähän tarttumapintaa, jotta sen pariin tekisi mieli palata yhä uudestaan ja uudestaan. Rohkeutta ja musiikillista ennakkoluulottomuutta näiltä herroilta kyllä löytyy, mutta tällä kertaa mukana on liian vähän näkemystä.