Julkaistu: 16.07.2004
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
AKSPY ry
Hyvään tarkoitukseen suunnatuista teemakokoelmista on hyötyä sekä toteuttajilleen että siinä esiintyville artisteille. Toteuttajat keräävät varoja johonkin hyvään tarkoitukseen, jota artistit tukevat osallistumisellaan. Artistit taas saavat erittäin hyvää ilmaista mainosta, hyvän mielen lisäksi. Kuulija taas tukee hyvää tarkoitusta ja kuulee näytteen monilta ehkä ennestään oudomman kuuloisiltakin esiintyjiltä. Anjalankosken sosiaalipsykiatrinen yhdistys AKSPY ry:n kohdalla kokoelman nimi kertoo meiningistä olennaisimman; tarkoituksena on ollut koota hyvää mieltä tulvillaan oleva levyllinen niin kotimaan eturivin artisteilta kuin pinnan alla kuohuvilta mahdollisilta tulevaisuuden tähdiltä. Tavoitteena ei ole kerätä rahallista voittoa, vaan tuottaa positiivista mieltä mahdollisimman monelle, niin kuulijalle kuin tekijällekin. Levyä voi tilata postitse yhdistykseltä tai valituista myyntipisteistä, joista löytyy lisätietoa levyn kotisivuilta. 15 euron hinta käytetään lyhentämättömänä lauantaina 21.8.2004 kello 12 - 21 Anjalankoskella, Inkeroisten jokirannassa järjestettävän Hyvän Mielen Ilmaiskonsertin
kuluihin.
Musiikillisesti arvioituna levyn taso on hyvä. Löytyy niin etnisempiä ratkaisuja, hempeää poppista, kireää rokittelua kuin elektronisempaakin ilmaisua. Levyn avaava Senegalilaissyntyinen Malang Cissokho tunnetaan edelleen parhaiten J. Karjalaisen kanssa toteutetusta takavuosien Väinö -hitistä. Löytyyhän miehen taustalta myös soittelua esimerkiksi Youssou N’Dourin yhtyeessä. Tällä kertaa levyllä soi kuitenkin miehen omalta soololta irrotettu Häpeä. Herkkänä poppiksena alkava kappale pohtii ihmisten erilaisia suhtautumisia vieraamman kulttuurin edustajaan. Vinguttelevalla sähkökitaralla kasvatetaan kappaletta hivenen mahtipontisempaan asuun, mikä ainakin minulle jätti aika turhan maun. Kuulaat säkeet maistuvat paremmin. Kouvolalainen rautalankaorkka The Legends coveroi mukavasti helisevän version Del Shannonin klassikosta Runaway, tällä kertaa nimellä Etkö tunne rakkauttain?. Levy-yhtiön artistikatraan takariviin valokeilasta viime vuosina piiloutunut Lehtivihreät tarjoilee kauniin iskelmärokkauksen Aamuyö, joka taiteilee täysin samoilla linjoilla jo edesmenneen Arto Muna & Milleniumin kanssa. Suomalaista rekkamiesmelankoliaa...
Levyn positiivisimpia ”löytöjä” on Aknestikin Suomirokkia -hitin kanssa tasaverroin suomalaisen musiikkielämän tarttuvimmasta poppailevasta tutkielmasta kisaileva Vähän Beatlesistä sekaisin, jonka tarjoilee Anjalankosken omat pojat Los Jacopablos. Hatunnostoa ennen aikojaan poistuneelle Gösta Sundqvistille, kotimaan poplyriikan yhdelle vaikuttavimmista persoonista. Tampereelle keskittyneen Ville Leinonen & Valumon ennen julkaisematon Hei, sisareni on Villen traagisempaa akustista osastoa. Ei kuitenkaan yllä Villen parhaimpien veisujen tasolle. Toinen ennen julkaisematon kappale seuraa heti perään Jaire Pätärin yhden miehen Octopus Syng -yhtyeeltä. So Little Things heleilee jopa Pekka Strengiä syleilevissä iloisen pienimuotoisissa sfääreissä intialaismausteisine soundiratkaisuineen. Ehkä levyn kevein musiikkiannos. Noitalinna Huraan hengessä matkataan vaatekomerosta Narniaan kauniissa mollissa laulavan Magneettitaivas -yhtyeen kanssa. Ennen levyttämättömältä yhtyeeltä Tammenterhoja -kappale on mainio näyte heleästä ”fantasiapopista”. laa-laa-laa-laa, kohti onnelaa...
Heleällä naisäänellä jatketaan Eve Forsman Bandin groovaavan popiskelmän Tää talo tahdeissa. Pisaroina ilmassa -pitkäsoitolta tuttu Haihtuu ilmaan on Ratas -yhtyeen slovarinta osastoa, hiljalleen taivasta maalaileva pohdintatunnelmointi öisine sateineen. Raskaampiin tunnelmiin lähdetään [valtava] -yhtyeen Verenpurkautumalla, vaikka alussa tunnelmoidaankin melko iisisti. Tavoitellaan kohtalokkaan kuuloista tunnelmaa, ja ehkä puoleenväliin asti päästäänkin. Heleitä punksoundeja tarjoilee jo edesmennyt Punk Lurex Ok, ensimmäinen yhtye joka suoraan porautuu mielenterveysongelmiin läheisen sairautta ja sen kohtaamista käsittelevässä Sun huoneesi kappaleessa. Hiljakkoin 10-vuotis taiteilijajuhlaansa viettänyt Groovy Eyes tarjoilee levyn ensimmäisen instrumentaalin Lowdown Rumble. Groovaavaa boogieta kypsällä otteella. Vähintään yhtä kokenutta kaartia edustaa myös kotimaisen rokkikartan yksi sitkeimmistä sisseistä Honey B. & T-Bones. Valitettavasti monotonisesti junnaava Celebration jää kyllä levyn tylsimpään osastoon. Aivan vakuuttavimpaan paahteeseen ei yllä myöskään The Flaming Sideburns Grand Funk Railroad -coverillaan Are You Ready?. Suomen parhaisiin lavakoneisiin kuuluva rokkiretkue on kuulostanut huomattavan paljon tarttuvammalta monilla omilla raidoillaan. Samaa ei voi sanoa instrurokkiveljeskunta The Mutantsista, sillä edelleen keikkojen kohokohtiin lukeutuva klassikko Hojo hojo rokkaa kuin hirvi! Kaikki huutaa: ”hojo hojo!”
Bellbottomsin rytinäroketti She’s Hot päättää autotallirokitteluvaiheen, jyräävällä säröllä runnova Ankara tarjoilee Terapiaa erilaisilla hoitomuodoilla. Onko Joensuussa oikeasti näin ahdistavaa? Shamanistisempaa, viuluvetoista säröfolk-räimettä tarjoilee lahtelainen Korpiklaani. Kalevalaisesti nimetty Pellonpekko tanssittaa raskaamman musiikin ystäviä metsäisen kokon ympärillä kuin paraskin pelimanni. Tuomari Nurmion kanssa yhteistyötä menestyksekkäästi viime ajat tehnyt Alamaailman Vasarat paahtaa Astiatehdas -raidalla vaihteeksi kaoottisissa instrumaailmoissa. Sellot, puhaltimet ja kahdet lyömät lyövät kättä, lopputuloksena on kuin kokkelia liikaa vetänyt ravintola-orkesteri Star Warsin alkuperäisessä ensimmäisessä osassa. Mainiota! Suot jatkaa siitä mihin Vasarat jäivät, toki vokaaleilla ja hiukan säröisemmällä otteella. Silti sama avantgardisesti kieroileva hulluttelun maku on myös Valkoiset sisaret -kappaleessa mitä astiatehtaalla paukutettiin. Levyn viimeiset kaksi raitaa tarjoilevat koneelliset maistiaiset: Wolf Larsenin Con-Crete kumartaa Kraftwerkin suuntaan niskaa nytkyttävine biitteineen ja miltei hilpeine näppäilyineen. Pavians puolestaan vetää konetouhun enemmän tietokonemaailman suuntaan Matkalla -raidallaan. Vocoder-höpötystä ja selkeitä sekä sekopäisiä säkeitä, ei se Joensuu taidakaan olla niin ahdistava paikka kuin mitä Ankaran perusteella voisi luulla. Tai sitten Pavians on niin toimivalla lääkityksellä, että pääsee näin hilpeisiin sfääreihin. Mainio päätösraita muutenkin oikein toimivalle kokoelmalle, jonka rakenteessakin on harvinaisen paljon järkeä. Nyt kannattaa tukea mielenterveystyötä, sillä tämä kokoelma tarjonnee jotain jokaiselle.
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.
Kommenttien keskiarvo:
