Officium Triste: Reason

Displeased

Alankomaalainen Officium Triste on kymmenvuotisen uransa aikana julkaissut vain kaksi täysipitkää levyä. Näiden lisäksi bändi on työstänyt monen monituista EP:tä, miniä, promoa ja sinkkua levy-yhtiön vaihtuessa tiuhaan tahtiin alta. En tiedä tarkalleen miksi Officium Triste ei ole löytänyt omaa paikkaansa yhtiöiden talleissa, mutta epäilen sen johtuvan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se tarjoa kovinkaan kummoista musiikillista nautintoa. Ryhmän työstämä doomdeath on toki yksi kovinkin mieluisista tyyleistä allekirjoittaneelle, mutta näin tylsää ja ennalta-arvattavaa mätkettä en ole vähään aikaan kuullut.

Siinä missä esimerkiksi kotimainen Swallow The Sun onnistui debyytillään loihtimaan moniulotteisia ja –sävyisiä kappaleita on Officium Triste pahemman kerran juuttunut yhden soundin tahkoamiseen. Ei silti niin huonoa ettei jotain hyvääkin, esimerkiksi The Inner Twist rakentuu hyvän idean päälle, vaikka kappale lopussa venytetäänkin lähes kuoliaaksi. Samoin heti edellisen perään soiva The Sun Doesn’t Shine Anymore osoittaa sävellyskynän osuneen ainakin pari kertaa paperiin oikeassa kulmassa. Mutta siinä missä pitäisi mennä eteenpäin tai ottaa käyttöön uusia elementtejä, aiheita taikka teemoja, tyydytään vain venyttämään jo esiteltyjä ideoita. Asiaa ei myöskään auta vokalisti Pim Blankensteinin äärimmäisen puuduttava ja yksitotinen örinämurina, joka kuulostaa siltä kuin herra yrittäisi vokalisoinnin yhtedessä jatkuvasti poistaa karvapalloa kurkustaan.

Ottaen huomioon Officium Tristen pitkän historian ja runsaan työn tällä alalla on suuri pettymys huomata uuden pitkäsoiton olevan tällaista ajanhaaskausta. Alan vannoutuneimmat fanit löytävät tästäkin takuulla runsaasti enemmän hyvää kuin huonoa, mutta ainakin minulle Reasonin kuunteluun ei löydy juurikaan syitä.