Velcra
03.02.2005
On The Rocks/Helsinki
On The Rocksin torstai-illassa uransa toisen pitkäsoiton julkaisua juhlinut Velcra vastasi suurimmaksi osaksi itse bileidensä ohjelmasta. Lauteille ei näin ollen kavunnut itse juhlakalun lisäksi muita kuin lämmittelijän pestin 10 minuutin showllaan hoitanut outo klovninaamainen lävistelijä. Kyseinen herra viihdytti hetken yleisöä estradilla tuikkimalla itseensä neuoloja ja ruiskuja niin että tuntui – ja roiskui. Onneksi suurin osa lavalla roiskuneesta nesteestä ei ollut verta, kuten olisi voinut kuvitella. Kuuden euron lipulla on nähty usein määrällisesti ja ajallisesti enemmänkin viihdykettä, mutta kun kyseessä on Velcran tasoinen pumppu en mutise ohjelman vähyydestä sen enempää.
Olin saanut Velcran uuden pitkäsoiton käsiini vasta reilua päivää aiemmin, joten keikkaan valmistautuminen oli hieman puolinaista. Toki osasin yhtyeen antamien haastattelujen perusteella odottaa linjan rankistumista, mutta en olisi siltikään arvannut menon jyrkentyneen ihan näin reilusti. Eipä sen puoleen, tämä ”uusi” Velcran soundi on mielestäni erittäin onnistunut ja itse asiassa tuiki tarpeellinen askel bändin kehityksessä. Yhtye on onnistunut uuttamaan tyylistään sen olennaisen ja viemään ilmaisuaan eteenpäin erittäin ennakkoluulottomalla asenteella.
Lävistys-shown päätyttyä eteen pakkautunut yleisö odotti selvästi keikan alkavan saman tien, mutta illan dj otti ja pyöräytti vielä pari rallia ennen päätapahtuman käynnistymistä. Tämä pieni viivytys selvästi hermostutti joitain, ja niinpä alkunauhan vihdoin käynnistyessä tunnelma sähköistyi todella nopeasti. Ensimmäisenä lavalle kapuavassa viisikossa huomio kiinnittyi yhtyeen koneosastosta, koskettimista ja sampleista vastaavaan DJ Freakiin, joka on tätä nykyä totta tosiaan nimensä arvoinen ilmestys. Kylpytakki ja nahka/niittinaamio on pukuyhdistelmänä voittamaton, niinpä pisteet illan tyylikkäimmästä asukokonaisuudesta onkin annettava muitta mutkitta arvon herralle.
Yleisesti tunnettu totuushan on että huonoa Velcran keikkaa ei olekaan, mutta tällä kertaa bändin kone oli trimmattu vielä erikoiskovaan vireeseen, näin erikoisen illan kunniaksi. Kun setti polkaistiin liikkeelle oli kokonaiskuva hyvin nopeasti kristallin kirkas. Velcra oli saapunut potkimaan yleisöään persauksille, ja yleisö oli saapunut paikalle saadakseen potkua talven turruttamiin takalistoihinsa. Setin alusta jatkunut yhtämittainen räiske kesti muutaman biisin verran aina Corruptionin loppuun asti, jonka jälkeen saatiin kuulla vasta ensimmäinen lyhyt välispiikki.
Erityisen vahvat soundit vakuuttivat heti kättelyssä ja kun alkumöyhennyksen kruunuksi vetäistiin uusi singlebiisi Water Is Getting High kävi tila lavan edustalla jo ahtaaksi. Tuoreen sinkun tavoin uudelta levyltä löytyvät Our Will Against Their Will ja Memory Loss sekä vanha takuuässä My Law iskivät niinikään 10 kilon lekan tavoin yleisön kollektiiviseen tajuntaan. Vaihtelua kaahaukselle tarjottiin myöskin uudelta levyltä napatuilla For My Loneliness I Pay ja I Can't Tell The Sun From The Moon raidoilla, jotka yhdistelivät hieman hitaammilla nopeuksilla raskautta pehmeämpiin tunnelmiin. Näissä harvemmissa suvantokohdissa vokalisti Jessi sekä DJ Freak loivat joitain todella upeita väläyksiä, ja erityisesti Jessin entisestään kasvanut repertuaari pääsi paremmin oikeuksiinsa.
Varsinaisen setin loppuun tarjottiin vielä uudelta pitkäsoitolta kipaleet Hotel Alcatraz sekä tiukasti rullaava avauraita War Is Peace, jonka aikana lavan edusta intoutui jälleen tiukkaan liikkeeseen. Tämän jälkeen keikan virallinen osuus oli ohitse, tosin ainoastaan rytmiryhmä sekä Jessi varsinaisesti jättivät lavan. Dj Freak ei edes vaivautunut poistumaan postinsa takaa, mitä nyt otti bissepullon eteensä ja piti pientä taustaääntä yllä. Lisää viihdykettä oli siis luvassa ja kuten käsikirjoituksessa luki, taputti yleisö suosikkinsa takaisin lauteille hyvin määrätietoisesti ja nopeasti, minkä jälkeen tarjottiin vielä kaksi encorea. Kun keikka näiden lisänumeroiden jälkeen oli todella ohitse oli vanha viisaus yhä voimissaan; huonoa Velcran keikkaa ei olekaan.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
