Savulohirock

Musiikkifestivaaleja voi rakentaa monenlaisten ideoiden varaan. Tampereen Telakan terassilla ja sisätiloissa vietetty Savulohirock rakentui idealle tarjota musiikkiyleisölle maittava savulohimenu samalla kun viisi toisistaan varsin poikkeavaa musiikillista esitystä viihdyttäisivät kuuloluita. Näin arviomielessä tuosta menusta täytyy todeta, että se olisi voinut toki olla hieman laajempikin. Nyt tarjolla oli vain kahdenlaista vaihtoehtoa, perus lohi uuniperunan ja vihannesten keralla sekä hieman laajempi ateria. Esimerkiksi savulohisalaatti, savulohivoileivät tms. olisi ollut mukava lisä. Ja jos terassilla olisi vaikka itse asiassa savustettu lohta, niin se olisi tuonut mukavaa omaleimaista lisävirettä tunnelmaan. Nyt ainoa savu tuli rockin puolelta ja sielläkin lähinnä tupakasta.

Kaksi ensimmäistä esiintyjää nähtiin terassilla. Paikallinen Balkan Beat yhdisteli kahdella viululla, sähkökitaralla ja rytmiryhmällä Balkanin alueen musiikkiperinnettä välillä hyvinkin kiivaaksi yltyneeseen kitaraprogeen. Jotenkin romaniaa, turkkia, kreikkaa ja niin edelleen sisällään pitäneet laulut ja folk-viulut eivät täysin sulavasti lyöneet kättä sen psykedeelisen kitaratiluttelun kanssa. Ääripäät olivat hiukan liikaa irrallaan toisistaan, vaikka vireellisesti näinkin kaukana liikkuvien tyylilajien yhdisteleminen on sinänsä ihan kunnianhimoinen ja toki toteutettavissa oleva idea.

Useammassakin kokoonpanossa tutuksi tullut Ville Härkönen oli Telakalla liikkeellä akustisen kitaran kanssa, ohjelmiston koostuessa kuplettilaulaja Jaakko Tepon tuotannosta. Eli Jaakkona Jaakon paikalla... Vuonna 1953 syntynyt savolainen kansantaiteilija Jaakko Teppo esittää (tai esitti ennen sairastumistaan 90-luvulla) viiltävästä satiirista hörähtelyä herättävään hilpeyteen vaihtelevia tarinoitaan Savon ja Pohjois-Karjalan murteella, joka myös Villeltä sujui hyvin. Ruikonperän kylän tapahtumat tulivat sympaattisesti esiin myös näin vara-Jaakon välityksellä ja vielä kun Villen oma karisma riittää hyvin, oli Telakan terassilla hymy herkässä ja pisaroitakin välillä linssissä ja silmäkulmissa. Ja varmasti Teppo-faneille kelpasi hyvin setti, josta löytyi niin Pilkillä, Työttömän laulu, Hilma & Onni kuin Pamelakin.

Sisätiloihin siirryttäessä kohdattiin hiukan ongelmia. DJ Karaten mainio väliaikamusiikki katkesi, koska vehkeet piti siirtää terassilavalta sisään. Seuraava bändikin antoi odottaa itseään. Väen siirtyminen sisätiloihin sivuoven kautta tuntui ottavan aikansa. No, pientä alkukankeutta. Ensimmäinen sisällä esiintynyt yhtye oli suomenkielistä, kevyesti groovaavaa poppista rockia soittanut Kuula. Vaikka tunnelma oli letkeä, tuntui nelikko olevan hiukan liiankin harmiton. Minkäänlaista omaa persoonaa ei korvaan irronnut ja ne muutamat tanssimaan intoutuneetkin kestivät ne pari tarttuvampaa rallia setin loppupuolella. Tarinoissa ei ollut oikeastaan mitään sellaista, joka olisi jäänyt mieleen. Sori vaan, mutta samanlaisia viritelmiä taitaa löytyä joka kylästä useampia.

Tampereelle ja Toijalaan vahvasti leimaantunut Tigerbombs näytti perään mallia, miten sen saman, hiukan normaalia Tiikerikeikkaa iäkkäämmän porukan saa bailaamaan lähes koko keikan. Vastikään Saksan kiertueelta palannut viisikko ei ollut alkuunkaan väsynyt, vaan energiatasot olivat huipussaan heti Highwaystä ja All Time Wastedistä lähtien. Etenkin edellisenä torstaina polttareitaan viettänyt kosketin-Elvis Sepe Ässä oli riehakkaalla päällä ja soitti instrumenttiaan mm. leuallaan. Ja tulihan siellä Alan Maynenkeyn rumpusooloa ja kaikkea. Riehakas urku-vetoinen party-roketti piti menoa yllä hyvin, tulipa sieltä sitten Cheap Thrillsin heviä tai The Yellow Linen kantria. Yksi parhaita Tiikerikeikkoja. Enemmänkin porukkaa olisi ollut tanssilattialla, jos sellainen olisi ollut.

Riehakkuudessa mentiin sitten vieläkin liikkuvampaan suuntaan. Helsinkiläinen Knucklebone Oscar, tuttavallisemmin Rysty-Osku, pisti bändeineen juurevaa garagerock-kahkoamista, jossa soittohienous ei sinänsä ole se suurin arvo, vaan riehakas meininki ja liike. Oskari itse oli jo heti ensimmäisestä biisistä lähtien pomppimassa kitara kourassa ympäri pöytiä. Jatkossa mies nähtiin pöydällä vinguttamassa, noin 20 senttiä yleisön hämmästyneestä naamasta. Kiersipä mies kierroksen terassillakin kitaristitoverinsa olkapäillä istuen. Eikä soitto tietenkään katkennut hetkeksikään...

Bändin suurin ongelma on se, että melkein kaikki biisit ovat sitä yhtä ja samaa. Vain muutamissa kohtaa, kuten funk-bassolla tempovassa King Kongissa, yhtye poikkeaa kaavastaan ja saa riekkumiseensa hivenen vaihtelua. Eli vaikka livemuodossa meininki on railakasta, niin eipä moinen välttämättä kotikuuntelussa olisi hirveän innostavaa. Ihan koko keikkaa en seurannut, joten en tiedä, josko sitä tavara on hajonnut. Ainakaan mitään moottorisahaa tai kirvestä ei kaivettu esiin vielä setin ensimmäisen puolikkaan aikana...

Eli semmoista savukalaa. Ihan kelpo tapahtuma ja kohtuullinen esiintyjäkaarti. Ei mikään todellinen hurmos vielä kaikkinensa, mutta ehdottomasti plussan puolelle jäätiin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo