Roskilde, Welcome To The Jungle

Torstaina portit avattiin tuntia ennen ensimmäistä esitystä ja minulle se oli Editors. Energistä, 80-lukuun nojaavaa brittipoppia soittava yhtye aloitti räjähtävästi soittaen heti alkuun debyytin hitit kuten All Sparks ja Blood. Samankaltaisen hypnoottisen äänen – kuin Chris Isaak ja muut 80-luvun synkistelijät – omaava Tom Smith ei kuitenkaan pystynyt pitämään karismallaan minua erossa Balkanin aluen kovimman bilebändin keikalta.

Viime vuonna Eurovision –laulukilpailuun osallistunut Zdob Si Zdub näytti heti alkuun miten mummo rummuttaa. Vaikka Editors starttasikin festivaalin, niin varsinainen starttaaja oli kuitenkin tämä bändi. Laulaja ei pysähtynyt koko keikan aikana hetkeksikään ja osan ajasta hän kulki viinipullo mukana. Keikan biisien kaava oli melkoinen balkanskajyrä, mutta kuusikielinen basso ja funk-rumpali loivat biiseihin myös erinomaisen rhcp-pohjan.



Keikan kovimpia vetoja oli Kustrurican hovisäveltäjä Goran Bregovicin Kalashnikov -kappaleen soittaminen. Biisi, joka kiteyttää tietynlaisen klezmerhumpan, tuon alueen musiikin hurmion ei olisi voinut olla huono veto. Kävelevän bassokuvion alkaessa koko teltta (minä etunenässä) repesi iloiseen pogoamiseen. Bändi teki biisistä kuitenkin oman versionsa lisäten hieman funk-tyylisen osion siihen.

Hikisen telttasession jälkeen koitti poistuminen vapauteen ja ulkoilmaan. Isolla lavalla soitti suosionsa huipulla oleva Bullet for My Valentine. BFMV:n tunnin mittainen keikka oli oikeastaan tuoreen Poison -levyn toistoa. Keikan aikana läpikäytiin nimikkobiisi The Poison, Hand of Blood ja Suffocatin Under Words of Sorrow (What Can I Do). Ja yllätyksettömästi lopulta bändin popein hitti Tears Don´t Fall. Mielenkiintoisena yksityiskohtana keikassa oli että basisti Jason Jamesin virkaa toimitti bändin kitarateknikko Kevin. James oli juuri saanut lapsen ja lähtenyt saman tien takaisin Brittein saarille.

Torstain ja itse asiassa koko festivaalinen suurin pettymys oli yksi pääesiintyjistä, Axl Rosen hengityskoneen avulla elossa pitämä Guns n´ Roses. Ei pelkästään että bändi oli yli tunnin myöhässä, ammatikameroita ei saanut käyttää ja yksityishenkilöidenkin kameroita takavarikoitiin, mutta se että keikka oli huono. Keikalla kuultin avauksena Welcome to the Jungle joka nyt oli mitä oli. Suuriin balladihitteihin lisäsi makua epäonnistuneet lisäosiot. November Rain alkoi Rosen soittaessa pianoa niin huonosti että hävetti. Lisäksi yhteispeli muun bändin kanssa oli surkeaa. Don´t Cryn kohdalla bändin kitaristi soitti erittäin velton soolon, josta ei oikein hyvää sanaa voi sanoa. Surkeata keikkaa eivät edes ilotulitteet saaneet lämpimäksi.



Sigur Ros, tuo oman sukupolvensa Pink Floyd taas veti toiseksi isoimman teltan täyteen ja lämpimäksi. Varmana avauksena bändi aloitti viime vuotisella sinkkujulkaisullaan Hoppipòllalla. Mielenkiintoisesti ensimmäisen biisin aikana bändi pysytteli erillisen sermin takana jolle heijastettiin erilaisia värejä ja tekstuureja. Toisen kappaleen aikana sermi poistettiin, mutta hämärän ja valon leikittely jatkui edelleen. Suurin pelko bändin kohdalla oli, että vaikka levyjä on tultu kuunneltua, ettei biisejä erottaisi toisistaan. Tämä osoittautui kuitenkin vääräksi ja ennen lähtöäni bändi soitti Takkilta kappaleen Saeglopur. Heleän kaunis biisi alkoi mukavalla ksylofonialkusoitolla, jossa koko bändi oli mukana.

Roskilden ensimmäinen festivaali-ilta päättyi säestettyyn ulkoilmaesitykseen Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinista. Sää oli viileähkö ja esitys tyydyttävä. Vaikka nukkumaan menikin palellen, mieltä lämmitti tieto että seuraavana päivänä veri ei tulisi hyytymään. Siitä lisää täällä. Siitä miten tänne päädyttiin, voit lukea täältä.

Teksti ja kuvat: Otto Kylmälä