Karkkipäivänä voi kuulla Pastirol-meininkiä

Helsinkiläinen Karkkipäivä soittaa pöhköä musiikkia. Silti viisikon musisoinnilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä varsinaisen huumorimusiikin kanssa, pikemminkin yhtye tarinoi asioista ironisesti. Missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai uutta, mutta kun tarinoiden hauskan persoonallisuuden yhdistää mm. ala-asteen musiikkituntien välineistöllä tai videopeli-taustalla maustettuun irtonaiseen musiikkiin, alkaa homma olla aika omilla urillaan. Miten itse haluaisitte kuvailla kaavaanne?

- Varsinaista kaavaa ei ole. Musiikki syntyy jami-sessioiden aikana. Pyrimme kyllä tietoisesti välttämään melankoliaa, koska suomirock on jo niin kyynelten kyllästämää. Tästä syystä moni haluaa survoa meidät juuri tuohon huumorimusiikki -lokeroon. Se on typerää, eihän melankolista musiikkiakaan sanota surumusiikiksi.

Miten kaikki alkoi ja millaisten mutkien kautta olette päätyneet nykyiseen tyyliinne?

- Olimme tehneet pitkään musiikkia englanninkielellä, mutta myös aina kuunnelleet suomenkielistä musiikkia. Vuonna 2004 tuli olo, että suomenkielisellä musiikilla ei ollut enää mitään tarjottavaa meille. Päätimme tehdä muutaman suomenkielisen biisin josta itse tykkäisimme, nyt niitä on noin 15.

Tyyliimme syntyy paljolti siitä, että käytämme jameista syntyneestä materiaalista paljon sellaista mitkä suurin osa bändeistä jättäisi käyttämättä liian hulluna tai epäcoolina. Avainsana on ennakkoluulottomuus.

Kuka tekee Karkkipäivän aikana mitäkin? Eli luotteko yhdessä yhteisen namutuokion vai omiiko joku lauantaipussin?

- Tähän asti kappaleet ovat syntyneet pääasiassa Jeren (rummut, syna), Ranen (laulu, basso) ja Tommin (kitara) jammailujen pohjalta. Sanat ovat Tommin käsialaa. Johanna (laulu) ja Olli (laulu, kitara) ovat heittäneet nompparellinsa kakun päälle viimeistelyvaiheessa.

Millaisia esikuvia haluaisitte nostaa jalustalle? Siis Lasten mehuhetken ohella?

- Selväähän toki on, että Tuomari Nurmio on ollut meille kaikille kova juttu. Alkuaikojen CMX, YUP, Miljoonasade ja Ismo Alanko ovat myös mahtavia, mutta viimeiset vuodet ne kaikki ovat vääntäneet ihan hirveää huttua. Muita suomalaisia vaikuttajia ovat ainakin: Leevi and the Leavings, Kauko Röyhkä, Papu ja Pojat, Mana Mana, Ne Luumäet ja Les Lunettes. Ulkomaisista on lyhyesti mainittava Primus, Tom Waits, Frank Zappa, Mr Bungle ja Ramones. Paljon ollaan kuunneltu 90-luvun amerikkalaisia alternative -orkestereita.

Karkkipäivältä ilmestyi Johanna Kustannuksen kautta kahden biisin single. Mistä Johanna löysi teidät ja onko kyseessä ihan pitkäsoittoa valmisteleva yhteistyö?

- Yhteistyö lähti käyntiin perinteisellä tavalla, eli lähetettiin demo-cd sinne ja ne ottivat sitten yhteyttä. Yhteistyö jatkuu vähintään yhden albumin verran.

Mistä yhteistyö viestii? Ollaanko Johannankin suunnalla sitä mieltä, että suomirock on alennustilassa, vai onko nimenomaan Karkkipäivä vain niin hyvä?

- Emme ole kysyneet levy-yhtiöltä signeerauksemme syytä. Toivomme tietysti, että olemme yksinkertaisesti niin mahtavia, että he eivät ole voineet meitä sivuuttaa. Taitaa kuitenkin olla myös niin, että viime vuosien tarjonta on ollut niin puuduttavaa, että erotuimme eduksemme melko helposti.

Millaista oli tehdä yhteistyötä Kerkko Koskisen kanssa? Kenen ajatus Koskisen tuottamisesta oli alunperin?

- Käsittääksemme Johanna Kustannuksen Pekka Aarnio oli soittanut biisejämme Kerkolle ja hän oli innostunut musiikistamme. Alussa pelkäsimme, että Koskinen yrittää saada laulusoundimme kuulostamaan Ultra Bra:lta! Se oli tietysti lapsellista. Kerkko osoittautui musiikinrakastajaksi ja tuntui, että jaoimme saman näkemyksen kappaleistamme. Hauskin muisto studiosessioista on se, kun Kerkko pyysi Nuorisopappi –biisin rumpuihin "Pastirol" -meininkiä. Naurettiin kippurassa ja mietittiin että mitä helvettiä?!

Keuruu ja Vantaa tuntuvat kamalilta paikoilta? Mitä muita paikkoja Karkkipäivä aikoo tutkia? Onko yhtään mukavampia paikkoja tullut vastaan?

- Molemmat kappaleet kertovat ennen kaikkea kyseisissä kaupungeissa sattuneista äärikokemuksista. Esimerkiksi Keuruu –biisin tunnelma sopii mihin tahansa pikkukylään perjantai-iltana; sen nimi voisi yhtä hyvin olla vaikka Vääksy. Aikonaan oli aikomus tehdä biisi nimeltä Turku, mutta sehän olisi ollut hirveä klisee, sillä kaikkihan vihaavat Turkua. Uusien tutkimuksien kohteeksi voisi ottaa vaikka Yhdysvaltojen etelävaltiot, kuten Alabaman. Yleensä se viihtyvyys on kuitenkin kiinni siitä pienestä paikasta kallon sisällä.

Karkkipäivä esiintyi ensimmäistä kertaa livenä joulukuussa. Miten sujui?

- Ensimmäinen keikkamme oli myös näytöskeikka levy-yhtiölle. Ne halusivat nähdä pystytäänkö toteuttamaan toi juttu livenä. Omasta mielestämme rokattiin upeasti, levy-yhtiön edustaja ei ollut ihan niin tyytyväinen. Toisella keikalla ne vasta vakuuttui. Nyt takana on kolme keikkaa ja kova nälkä soittaa lisää.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Ville Turkia