07.07.2006 Sinkut – Heinäkuu 2006

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 36 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Sinkut – Heinäkuu 2006
07.07.2006

brightboy: Vanity Fair
Helsinki Music Company

Brightboy vie kasari-muovista tanssirockiaan entistäkin plastis-elektronisempaan suuntaan Vanity Fair-biisillään. Menevä potku ja melodinen melankolia on edelleen hyvin hanskassa, mutta ihan 1989:sen veroinen hitti tämä yhtyeen kakkossinkku ei ole. Ei silti mikään huono biisi, rullaa hyvin ja potkii kyllä mennessään. Antti Westmanin laulu on todella hyvän kuuloista. Sinkun hännän nostaa silti bonuksena tarjoiltava Yeah Yeah No No, joka vie mukaansa kuin kevättulva. Alkaa väkisinkin nyökyttelemään ja hoilaamaan mukana. Ehkä kappaleen luontevampi ja hivenen vähemmän plastinen rullaus tekee siitä niin tarttuvan – joka tapauksessa nimibiisi jää kakkoseksi.

Ilkka Valpasvuo

Bullet Ride: Wavering and Violent

Bullet Riden paahdossa yhdistyy grungemainen tanakka riffittely ja esimerkiksi Ozzyn ja Alice Cooperin mieleen tuova glam-henkinen jyystö. Yhtyeen kaksi kipaletta sisältävälle ensisinglelle on loihdittu pirhanan komeat ja potkivat soundit. Ensimmäisenä ilmoille kajahtava Best I Can on raidoista iskevämpi Wavering & Violentin ollessa tutumman oloinen riffittelypläjäys, joka kaipaisi jonkinlaista tiivistämistä. Kombo soittaa tiukasti ja kappaleihin on saatu naitettua mukavasti pieniä jippoja. Nyt jää vain kaipaamaan sitä todellista ässä-biisiä, joka aukaisisi yhtyeelle ovet isommille areenoille.

Sami Nissinen

Eläkeläiset: Jukolan humppa
Stupido

Tuomas Holopainen ihmetteli miesten lähettämiä työhakemuksia - saikohan hän kappaleen helmikuussa ilmestyneen Humppasirkus-albumin ensisingleä Jukolan humppa? Nemon humpannos on AMMATTITAITOINEN ja suunnistussanoitusten yhteys alkuperäiseen hatara - sääli, olisin tahtonut kuulla humppapappojen näkemyksen elämää suuremmista new age -jorinoista. Mutta se aidosti eeppinen kama löytyy kakkospuolelta: ennustan, että Humppa-arvoitus elvyttää 80-luvun englantilaisen laulaja-lauluntekijätähden Nik Kershawin uran, kun hän lähtee Eläkeläisten kanssa yhteiskiertueelle, ja peruu puheensa, joiden mukaan The Riddle ei tarkoittanut yhtään mitään. Ilmiselväähän on, että kappale kertoo karjalaisesta humppasankarista: Vanha mies pyörimässä montussa itsekseen! Yhteisiä öitä komeroissa! Tässä Petteri Terävän tulkinnassa on samaa kännissä vasemmalla kädellä tekemisen makua ja härskiyttä kuin klassikoissa Niilo Yli-Vainio tervasi potkukelkkani jalakset ja Poltettu humppa. Vaan juurelta puun rannasta joen löydät arvoituksen, sitä pähkäillessä menetät karvoituksen... Joo-o, tämä on soinut repeatilla niin että joku kämppis tullee kohta kiskomaan hiuksia päästä.

Mikko Heimola

Karkkipäivä: Nuorisopappi
Johanna

Aiemmin jo demollaan hersuvästi vakuuttanut helsinkiläinen Karkkipäivä on vakuuttanut näemmä muuallakin. Nyt yhtye julkaisee Johannan kustantaman kahden biisin singlen, jossa nimibiisi on ennen kuulematon, b-puoli Hei nuori soi jo demolla. Hilpeää huilua ja muita koulun musiikkitunnilta tuttuja soittimia (kapulat, jonkinlainen raastin) hyödyntävä kappale pohjautuu aika yksinkertaiseen nuotiokitarasoundiin, joskin aika metalliseen sellaiseen. Rippikoulua ei-niin-ylistävästi muttei myöskään syyttävästi muisteleva tarina yhdessä lopulta aika ison soundin kanssa toimii mainiosti, kokonaisuutena touhussa on mukavasti rempseyttä, ironiaa, soitollista luovuutta mutta myös ammattimainen maku. Muuta ei tuottajana toimineelta Kerkko Koskiselta toki sovi odottaakaan. Riehakkaasta hypi ja pompi-videopelimaailmasta rokkivälineillä ammentava Hei nuori esittää vanhemman näkökulman veikeästi, onnistuen olemaan näistä kahdesta ehkä se hersyvämpi repäisy. Mitähän mahtaa tulevalle pitkäsoitolle päätyä? Näiltä veikoilta voi odottaa mitä vain... Loistavaa!

Ilkka Valpasvuo

Lovex: Remorse

Lovex on 2000-luvun uusia kotimaisia rockbändejä. Musiikissa kuulee kuitenkin ne 80-luvun vaikutteet ja imagossa näkee ne tutut meikkaavat ja tukkansa tupeeraavat pojat. Näitähän on tällä vuosituhannella nähty tässä maassa muitakin. Mutta asiaan, eli uuteen singleen. Remorse on toinen singlejulkaisu esikoisalbumilta Divine Insanity. Laulajan kouluenglanti tökkii korvaan, mutta ääni vaikuttaa kuitenkin soveltuvan paremmin Remorsen kaltaisiin balladeihin. Ensisinglen (Guardian Angel) vokaaliosuudet tuntuivat liikayrittämiseltä ja väkisin puskemisilta. B-puolen Shout on siinä mielessä pienoinen harvinaisuus, että sitä ei pitkäsoitolta löydy. Tempoltaan se sijoittuu jonnekin Remorsen ja Guardian Angelin välimaastoon ja olisi varsin kelpo veto vaikka a-puoleksikin.

Minna Auvinen

Mikko Torvisen viihdeorkesteri: Haistakaapa vittu
Lipposen levy ja kasetti

Aiemmalla vinyylillään Mikko Torvisen Viihdeorkesteri kelaili rennosti Maaseudulla lähes pekkastrengmäisissä sfääreissä. Tällä tuoreemmalla, ytimekkäästi nimetyllä rallilla orkesteri polkaisee mopon rämivälle rokkivaihteelle, josta tulee enemmän mieleen kiivaampi puoli vaikkapa Ristosta. Mikko ei vain ole ihan yhtä angstisen raivokas, vaan suhtautuu vitutukseen stoalaisemmin. Soinnillisesti biisi on yhtä lailla vanhahtava tai enemmänkin ajaton kuin mitä aiempi aurinkoinen haaveilu. Kuten Karkkipäivältä, pidempiä julkaisuja jäädään mielenkiinnolla odottamaan.

Moppi ja aivokurkiaiset: Homoreikä
Lipposen levy ja kasetti

Kukka ja Viihdeimperiumi-yhtyeistä tuttu Moppi alias Tuomas Toiviainen on kasannut itselleen yhtyeen. Edellisen aktin kanssa samalla singlellä keikkuva Moppi ja Aivokurkiaiset liikkuu myös aiheellisesti samoilla suunnilla: Mikon haistatellessa sitä etupuolen aukkoa, hekumoi Moppi pop-psykedeeleissä tunnelmissa peräreikää. Lapsuusmuistoja, muttei ehkä kaikkein perinteisimmässä muodossa. Vinkunaa ja jumittelua piisaa, tahti on silti koko ajan veikeän menevä. Aika pöhköä, mutta ehkä juuri siksi mukavaa vaihtelua.

Ilkka Valpasvuo

Velvert: The Given Line

The Given Line -singlen eteerinen laulu tuo mieleen 90-luvun alun kenkiä tuijottelevan britti-indien. Kitaramaalailusta tulee myös mieleen amerikkalainen post-rock ja erityisesti Explosions In The Sky, jonka vaikutuksen yhtye myöntää itsekin. Viime jouluinen Kaleidoscope-ep antoi jo lupaavan kuvan Velvertistä, mutta tämä erittäin hyvältä kuulostava näyte ylittää aikaisemmat ennakko-odotukset ja asettaa riman korkealle tulevia julkaisuja kohtaan. Toivottavasti taso säilyy. Kumartelu vittuun, kuten saatekirjeessä todetaan.

Marko Ylitalo

Lukukertoja: 4447

Uusimmat levyarviot