YUP

Osittain keskisuomalainenkin puoskarikollektiivi YUP vieraili Jyväskylässä juhannuksen aatonaattona. Tutun Lutakon sijaan keikkapaikkana toimi tällä kertaa ”urbaani agraariravintola” Red Neck. YUP:n keikat ovat aina olleet ainakin eturivissä hikisiä tapauksia, niin myös tällä kertaa.

Hikeä piisasi jo pelkästään keikkapaikan vuoksi: ydinkeskustan tuntumassa sijaitseva Red Neck ei varsinaisesti ole pitkulaisine, kapeahkoine muotoineen mikään paras mahdollinen areena, mutta loistavia esiintymisiä on ravintolassa tullut todistetuksi yksi jos toinenkin. Pienehkö lava sijaitsee baarin takaosassa ja yleisön on pakkauduttava lavan eteen suhteellisen tiiviisti. Riippuen katsantokannasta ja veren alkoholimäärästä on tungos joko klaustrofobista tai tunnelmaa lisäävää. Kuumuudesta ja lähikontaktista viis, rokin tuleekin olla hikistä vääntämistä.

YUP on iloksemme jalkautunut kesäkiertueelle . Olen nähnyt Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit livenä useammin kuin minkään muun bändin – niin festarilavoilla, rock-klubilla kuin intiimimmissäkin ympäristöissä - enkä ole huonoa tai edes keskinkertaista keikkaa sattunut koskaan todistamaan. Tämä kertonee jotain sekä bändin ammattitaidosta että silkasta soittamisen ilosta. Kaikki tutut elementit koettiin myös Red Neckissä: Jarkko Martikaisen humaanit välispiikit, Valtteri Tynkkysen mörököllimäisyys, Jussi Hyyrysen valovoimaisuus, Petri Tiaisen virtuoosimaisuus sekä Janne Mannosen ilakoiva kannuttaminen.

Hieman ennen puoltayötä lavalle kömpinyt YUP aloitti settinsä Iloisen kuninkaan aikataululla. Tämän perin prototyyppimäisen kappaleen jälkeen heitettiin astetta metallisempaa vaihdetta silmään Keppijumpan Minä en tiedä mitään -viisun tahtiin. Minä en tiedä mitään, mutta jossain tuolla taivaalla liitää joku, joka tietää kaiken, tokaisi Martikainen ennen seuraavaa kappaletta, progehtavaa Korppia. Ja progemmaksi mentiin. Uuden levyn mutkikkain kappale, Panssarilaiva Potemkin -hardcoreileva Tehdas sai nekin yleisöstä puimaan nyrkkiä ilmaan, jotka eivät sitä vielä olleet tehneet. Keikkafiilis alkoi tässä vaiheessa olla mainio.

YUP soitti monipuolisen setin sekä hittejä että harvinaisuuksia. Yhtyeellä on miellyttävä tapa tarjoilla keikoilla monenlaista materiaalia koko kansan hiteistä fanaatikkojen fanittamiin räyhänumeroihin asti. Jyväskylässä kuultiinkin homosapiensien ja joutilaiden vastapainoksi vanhempaa kohkaamista, kuten numerot Arpeni ja Minä en ole mukava mies. Toki peruskeikkabiisit, kappalevalikoiman kasassa pitävä liima, kuten Murhaaja soittaa pasuunaa ja Domus Perkele esitettiin myös. Varsinainen yllätys oli Keppijumpalta peräisin oleva yltiöhektisen nykymenon kuvaus Myöhässä taas, joka nyrjähtävästi rullaavine ska-komppeineen sopii keikalle sitä paremmin mitä pienempi ja ahtaampi keikkapaikka on. Bändin jäsenet onnittelivat toisiaan rypäisyn jälkeen selvästi tyytyväisenä suoritukseensa. Biisi lienee uudehko keikkatulokas; ainakaan en muista kappaletta aiemmin livenä kuulleeni.

Yhtyeen hyvä fiilis välittyi yleisönkin puolelle (ja varmasti myös päinvastoin). YUP:llä on hieno ominaisuus saada ihmiset hymyilemään keikoillaan. Kyynisinkin sydän suli viimeistään upean Jos helvetti on täynnä -balladin myötä. Hempeää tunnelmaa rikottiin toki totutun kaavan mukaan riehakkaalla yhteislaululla – jokainen, joka huutaa täysin keuhkoin Haukiputaan huorakuoro, on minun kirjoissani hieno ihminen. Tällä kertaa hienoja ihmisiä tuntui olevan juottola täynnä. Olimme kaikki yhtä suurta puoskariperhettä; myös se tukevassa tuiterissa edessäni huojunut (ja varpaillani tanssahdellut) silmälasipäinen, Lihavia lurrankoja useampaan otteeseen vaatinut herrasmies.

Yleisö vaati lisää varsinaisen setin jälkeen, ja yhtyen palasikin lavalle neljän kappaleen ajaksi. Ensin kuultiin Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman ja Porvariston hillitty charmi ja kolmanneksi hieman rutiininomaisesti vedetty hitti Meitä odotellaan mullan alla. Viimeisenä kappaleena ei, yllätys yllätys, kuultukaan Myyrää vaan Julmasti juhlallista -ep:ltä peräisin oleva ns. ”kovaa ydintä” edustava Soittojuhlan toit. Kukapa sen olisi paremmin osannut kiteyttää kuin bändi itse, soitollaan. Onnistuneen illan takasivat tiukka meininki, hyvät biisivalinnat ja energinen yleisö. Ja Jussin Pontus Toikka -imitaatio kirsikkana kakussa.

Teksti ja kuva: Tuomas Tiainen