20.04.2002
Jokaisella aktiivisella musiikinkuluttajalla on ollut se hetki elämänsä nuoruusvaiheessa, jolloin käsiin ja korviin eksyy jokin tietty äänite, joka ei sieltä koskaan tule poistumaan. Tai jos poistuu, niin vasta viimeisten joukossa ja todellisen elämänmuutoksen jälkeen. Minulle yksi tällainen levy on legendaarisen Red Hot Chili Peppersin menestystarinan perusta, 1991 julkaistu loistava Blood Sugar Sex Magic.
Levy tarttui minuun kuin iilimato yläasteaikoina eikä ole vieläkään kuristusotteestaan luopunut. Tietysti alkuaikoina superhitit Give It Away ja Under The Bridge olivat kovimmassa käytössä, nykyään levy on loistava kokonaisuus ja esimerkiksi I Could Have Lied saa minut aina tunnekuohun valtaan. Levyltä löytyy bailumusaa parhaimmillaan, hempeää tunnelmointia ja täysin sekopäistä paahtoa. Levy on autiosaarilevylistassani top viitosessa ja saa olla aika sankarillinen äänite, joka sen sieltä pudottaa. Kauan eläköön funkin munkit!
Peppersien ura juontuu yhtyeestä nimeltä Tony Flow and the Miraculously Majestic Masters of Mayhem, jonka nimi vaihtui 1983 nykyiseen muotoonsa. Alkuaikojen kokoonpano oli muodossa Anthony Kiedis, Michael Balzary, joka tunnetaan paremmin nimellä Flea, Hillel Slovak ja Jack Irons. Koko kombinaation alkuperäisenä moottorina toimi kitaristi Slovak, joka opetti Flean soittamaan bassoa ja yhdessä he pyysivät korkeakouluopintoihin keskittyvää ja runoilua harrastavaa Kiedistä muokkaamaan runojaan biiseiksi. Ja näin tapahtui. Rumpuihin otettiin Irons ja bändi lähti tahkoamaan. Vaikutteita otettiin muun muassa L.A. punkskenestä (the Germs, Black Flag, Fear, Minutemen, X jne.) ja funkin maailmasta
(Parliament-Funkadelic, Sly & the Family Stone, jne.) Bändin omalaatuinen saundi lähtikin punk- ja funkvaikutteiden ynnäämisestä Kiediksen rapinomaiseen juoksutuslauluun. Ja tietysti biletykseen.
1984 ilmestyi yhtyeen nimeä kantava debuutti. Seuraavana vuonna tehtiin Freaky Styley yhdessä George Clintonin kanssa, 1987 The Uplift Mofo Party Plan. Niitä seurasi viiden biisin Abbey Road -ep 1988. Samana vuonna, kun Peppersien ura oli juuri urkenemassa, iski yhtyeen pahin takaisku: Hillel Slovak kuoli heroiinin yliannokseen kesäkuun 25. Samalla Irons erosi yhtyeestä. Uusien jäsenten John Fruscianten ja Chad Smithin kanssa yhtye on saavuttanut suurimmat sukseensa. 1989 julkaistiin Mother's Milk, sisältäen muun muassa Stevie Wonder -lainan Higher Ground ja Knock Me Downin, joista tuli melkoisia hittejä. Bändin tie oli auki vaikka mihin.
Sitten saapuikin vuosi 1991, jolloin Blood Sugar Sex Magic nosti yhtyeen yhdeksi isoista. Tuottajavelho Rick Rubinin kanssa Warner Brosille julkaistu levy myi jo yksin jenkeissä 7 miljoonaa kappaletta ja Under The Bridge nousi top kymppiin. Aikakausi oli myös negatiivinen käännekohta yhtyeen taipaleella. Huumeisiin nilkkojaan myöten sotkeutunut Frusciante jätti yhtyeen alkuvuodesta 1992 ja palasi vasta Californicationin äänityksiin 1999, jolloin voidaan sanoa yhtyeeseen palaamisen pelastaneen miehen. Uusien legojen asentamisen aiheuttaneen hassun purennan kätkevä partakin sai lähteä ja miehen soololevytkään eivät ole olleet ollenkaan huonoja. Fruscianten ollessa toisessa todellisuudessa yhtye julkaisi Dave Navarron kitaroiman One Hot Minuten 1995 ja Fruscianten palattua Californicationin 1999. Vaikka levyt olivat listoilla korkealla ja sisälsivät isoja hittejä, eivät ne minulle nouse pohjatyön tekijöiden arvoisiksi helmiksi. Sukka munaan ja menoksi!
Teksti: Ilkka Valpasvuo
