09.06.2006
Klubi/Turku
Perjantai-illan ratoksi oli tarjolla pari jo useaan kertaan hyväksi todettua bändiä sekä alkuun uudempi tulokas. Suuria massoja Klubilla ei ollut vastassa, vaan kesäperjantaita saatiin viettää puolityhjässä baarissa.
Illan aloittajasta, The Evergladesistä, ei ollut juuri mitään ennakko-odotuksia ja vaikka keikan alkupuoli jäi näkemättä, tuli vartissa selville mitä turkulaisilla on tarjota. Pikkusievää poppailua, nättiä kitaraa ja karheaa laulua. Paljon stemmoja, joka ajoittain toimivat ja ajoittain olivat pienoisessa epäharmoniassa. Kokonaisuudesta ei oikein saanut otetta, poppia poppia, rockista ei juuri voida puhua. Biisit olivat samanlaisia, tylsiä, vailla tarkoitusta ja suuntaa. Tätä pojat soittivat tytöille yläasteella! Lavan edessä näyttikin tanssivan muutama tyttöystävä/-kandidaatti, joille useampikin bändin jäsen heitti juttua. Muu yleisö tyytyi seuraamaan keikkaa baarin reunoilta ja tekemään omia johtopäätöksiään bändistä.
Suurin osa jengistä oli saapunut paikalle toisen turkulaisbändin, Agent Kooperin, takia. Lavan edusta täyttyi heti rockin alettua, mutta yhtä railakkaasta tunnelmasta ei voida puhua kuin bändin reilun vuoden takaisella Klubin keikalla. Kolmikko ei juuri häiriintynyt yleisön vähyydestä tai jähmeydestä. Jälleen kuultiin energistä, 60-70-luvulle kumartavaan rockia loistavalla otteella. Robin Pahlmanin äänessä on aina hämmentävän syvää voimaa, tummuutta ja miehekkyyttä. Ajoittain laulutyylistä tuli mahtipontisuudessaan mieleen Zacharius Carls Groupin Ossian. Basisti Valtteri Lipasti otti rankemman ja räväkämmän roolin harteilleen. Lipastin ilveilyt sekä räkäisemmät ja villimmät lauluosuudet täydensivät Pahlmanin voimallista rauhallisuutta. Rumpali Samin osuutta musiikin rakentamisessa tai lavaosuudessa ei tule väheksyä, raivokkuutta löytyi myös lavan takaosastosta. Nopealla temmolla biisistä toiseen takonut bändi vakuutti jälleen. Kaikki kappaleet eivät olleet aivan yhtä hyviä kuin toiset, mutta jokaista olisi toivonut, että jengi olisi pogonnut raivokkaasti! Tai edes bailannut. Tai edes hytkynyt...
Kevinin astellessa lavalle baari oli entisestään tyhjentynyt. Suurimman osan keikasta bändi sai soittaa lähes yksinään jengin nuokkuessa reunalla. Näin ankeaa yleisöä ei ole tullut nähtyä aikoihin! Onneksi Kevinillä riitti ammattitaitoa keikan vetämiseen taidolla, tahdolla ja pienellä ironialla. Vasta pari kuukautta sitten edellisen kerran Turussa vieraillut pumppu ei tälläkään kertaa vakuuttanut uudemmalla materiaalillaan. Mistä tämä tylsyys ja tasapaksuus on tullut? Vanhoista biiseistä löytyy paljon enemmän persoonallisuutta ja iloista ideaa rockin monipuolisessa kuoressa. Uudemmat saavat miettimään, että tylsistyikö Kevin näin paljon Särmän leikattua ennen niin särmikkäät hiuksensa? Onneksi keikka ei ollut aivan yhtä tylsä kuin taannoin Dynamossa. Mukaan saatiin aina loistava Big City –biisi, ironista välispiikkiä ja lopussa jopa progeilevan raivokasta soittimien mättämistä ja hakkaamista. Sister Flosta tuttu Janne Lastumäki täydensi tuttua nelikkoa koskettimissa. Mutta Kevin, miksi tylsytte? Teroittakaa hiuksenne ja jatkakaa rockaamista entiseen malliin!
Teksti: Nelli Korpi, kuva: Martin Laine
