Risto, Cosmobile

Meiltä on tulossa pitkäsoitto syksyllä. Ja jos joku on kiinnostunut sen julkaisemisesta, tulkaa nykimään hihasta. Cosmobile-yhtyeen laulaja-kitaristi Tuomas Palonen ei joko ota liikaa paineita koko ajan lähestyvästä levyttämisestä tai sitten moisen välispiikin heittäminen viestii todellisesta viime hetken paniikista. Yhtyeen rentous viestisi kyllä ensin mainituista.

Vastavirran toukokuun päätösillan aloittaneen Kauhajoki-lähtöisen trion ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla huolissaan – yhtyeen junnaileva, mutta kulmikkaan menevä emo/altsu/rock-hybridi on kiinnostavampaa kuin vähintään puolen kotimaan levyjä julkaisseen bändi-katraan soitanto. Sehän ei tietysti suoraan johda menestykseen vaikka sen pitäisi. Levykin alkaa kotisivujen mukaan olla valmis, joten ainakin minä uskon että sen syksyllä myös saamme kuullaksemme.

Vastavirralla oli mukavasti porukkaa eivätkä kaikki olleet pelkästään jälkimmäistä bändiä varten paikalla. Cosmobilen soitossa vakuutti eniten Olli Noroviidan vahva basso, joka tavallaan kantaa koko touhua. Toki myös Kimmo Kivistön rummut ja Tuomaan kitarointi ja leijaileva laulu ovat yhtä lailla tärkeitä, mutta hypnoottisin puoli syntyy alapäästä. Biisit ovat hyviä, ja veivät näin tuntemattomimpinakin mukanaan.

Sitten Risto. Lavanedusta saatiin täyteen ja meininki käyntiin. Viimeksi lastenorkesteri Ris-Ton ep:n julkaisun parissa puuhastellut yhtye on nyt ihan virallisestikin äänittämässä uutta materiaalia seuraavaa levyään varten. Näytteitä tulevasta saatiin myös Vastavirran keikalla. Heti alkuun nelikko pisti kappaleen, jota en ainakaan itse ole livenä kuullut. Keikan edetessä pidemmälle näitä uutukaisia saatiin lisääkin, mutta yksikään niistä ei vielä tässä vaiheessa esitellyt mitään maailmaa kääntävää. Myös lastenlaulut olivat vahvalla edustuksella mukana, Känninen kotka & hiirulainen sekä Hiirimuori ja Buddhan pää ainakin nousivat vahvasti mukaan yhtyeen eturivin rykäyksinä.

Riston kokoonpano alkaa viimein olla tasapainoisessa iskussa. Useamman kapulamiehen istuttua rumpupallilla on tiiviimmin laulumikin ja kitaran äärellä viihtynyt Ville Leinonen viimeistään tälle keikalle mennessä loksahtanut yhtyeen soundiin. Vaikka en miehen kapulointia mitenkään virtuoosimaisena pidä, on siinä riittävästi sykettä, jotta homma potkii. Tuomas Erikssonin kitarataiteilu ja Minna Kortepuron raskaammat kielet toimivat hienosti, myös soolosoittimena toimivat maestro Ylihärsilän koskettimet toivat eniten raivoa kokonaisuuteen.

Materiaalin vaihdellessa Kuiskauksesi elää vielä -kappaleen kaltaisesta haaveilevasta keinutuksesta Diskopallon raivokkaan psykedeeliseen jammailuun ja Levy-yhtiön jätkien tiluttelevaan tilitykseen on yhtyeen sävyskaala sen verran vaihteleva, ettei missään kohtaa ala puuduttaa. Kun vielä kappaleet itsessään kasvavat Annukan kaa-tyyliin haikeilevasta valssista mättöön, on riehakkuus luonnollinen tie kuorruttaa keitos. Ja voi että, kylläpä bändi olikin energinen ja veti raivolla. Vaikka soittopelit eivät sentään lennelleet, hakkasi Risto soitintaan välillä sen verran raskaalla kädellä, että jonkinlainen huoltotyö tulee varmasti tarpeeseen.

On kiinnostavaa kuulla, millaisessa muodossa uudet biisit tulevat soimaan levyllä. Tähän mennessä Riston kuoriutuminen hempeästä ilmeestä raivokkaasti tultasyöksevän lohikäärmeen hahmoon on tapahtunut yksinomaan keikoilla, levymuodossa moista voisikin olla vaikea taltioida. Tuntui että bändi itsekin pääsi edelleen parhaaseen iskuun tutuilla hiteillä: kyllä Kuumetta aivoissa, Nina, olen palasina ja Jumalan kämmen olivat selkeitä juhlahetkiä alusta loppuun tiukasti rullanneessa keikassa. Vaikka mainion keikan parissa olisi ollut mukava jatkaa vielä pitkään, oli harvinaisen mielikuvituksellisesti vetäisty Puputupuna oivallinen tapa päättää nämä juhlallisuudet. Risto on todella hyvässä iskussa kesän keikkakauden siintäessä.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo