Joose Keskitalo – tuotetun muusikon vastakohta

Joose Keskitalo (s. 1982) julkaisi hiljattain jatkoa parin vuoden takaiselle, henkeä salpaavan hienolle Luoja auta -levylle. Uusi levy, Kaupungit puristuvat puristimissa, syntyi debyytistä poiketen pääasiassa bändikokoonpanolla. Tällä kertaa metallinen Ginge -myrkkyruiskukitara ripustettiin naulaan, mutta materiaali kuulostaa edelleen täysin tästä ajasta irralliselta, valtavirroista ja soittolistoista välinpitämättömältä sekä ennen kaikkea omaehtoiselta. Uuden levyn nimikappale on kuulemma käännöskappale, joka tuli Keskitalolle unessa englanninkielisenä. Laulut kolmannelle levylle ovat jo valmiina ja uusia syntyy jatkuvasti.

Kitaransa ja huuliharppunsa takana Keskitalo näyttää underground-folkmuusikon perikuvalta, mutta kuitenkin hän erottuu selvästi kaikista muista eksentrisistä tuskansylkijöistä. Yhtä lailla hänen laulunsa, jotka usein kertovat kuolemasta, kuulostavat vain häneltä itseltään. Esikuvikseen nuori saarnamies mainitsee muun muassa veteraanit mäkihyppääjät, Könnöntien aitauksen lehmät ja rakastetun Neuvostoliittolaisen kansanmuusikon Vladimir Vysotskin, joka kuoli alkoholismiin kaksi vuotta ennen Keskitalon syntymää.

Miten sinusta tuli muusikko, Joose Keskitalo?

– Musiikin tekeminen alkoi Savonlinnassa noin puolivuosikymmentä sitten. Opettelin taidelukiossa soittamaan kitaraa Jyri Pitkäsen innoittamana. Opettelin tekemällä omia lauluja. Silloin tuli tehtyä uusia lauluja melkein joka päivä, mutta nyttemmin vanhat laulut ovat kadonneet jonnekin ja tahtikin on kummasti hidastunut. Toivottavasti se on edistymisen merkki.

Vapaan sisällön tietosanakirja Wikipedia kertoo, että Joose Keskitalo on Suomen suosituimpia gospeltrubaduureja. Hän ei kuitenkaan itse allekirjoita väitettä, vaikka ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtuikin Orjalaiva-nimisessä kantaaottavan gospelmusiikin kilpailussa Jyväskylässä vuonna 2003. Allekirjoittanut sai ensimmäisen kerran valaistuksen Keskitalon musiikista Mental Alaska -klubin Folk Festeillä Tampereen Telakalla joulukuussa 2004. Folk rock hallelujah vai ei?

– En tiedä siitä gospel-muusikkoudesta. Sitä koettaa tehdä rehellisesti sitä, mitä on mielessä, ja josta haluaa tai uskaltaa laulaa. Minulla on ollut onnea, ettei minun ole tarvinnut promotoida itseäni minnekään. Olen esiintynyt aina siellä, minne minua on pyydetty ja mitä enemmän olen esiintynyt, sitä enemmän on tullut uusia pyyntöjä tulla esiintymään.

Keskitalon ensimmäisellä vinyylisinglellä oli kappale nimeltä Joose Keskitalon laulu nro 117, joka löytyy myös debyyttialbumilla. Legendan mukaan sinulla on lukemattomia lauluja, mutta olet julkaissut yhteensä vasta parikymmentä kappaletta. Miksi näin?

– Pyrin rakentamaan albumikokonaisuuksia. Uudella levyllä on sekä uusia että vanhoja lauluja. Levyn päättävä Koti-ikävä on vanhempi kuin yksikään Luoja auta -levyn lauluista, ja levyn nimikkokappale Kaupungit puristuvat puristimissa syntyi viime syksynä.

Mutta kuinka paljon sinulla niitä lauluja oikein on? Satoja?

– Kyllä niitä aika paljon on, muistissa ja unohduksissa.

Miten tekstisi syntyvät?

– Ilmaisun tarpeesta. Pyrin laulamaan tavallisista, maanläheisistä asioista. Jokaisesta pienestä yksityiskohdasta, mitä tarkastelee, löytää valtavia kosmisia mittasuhteita. On aiheita, joihin en ennen uskaltanut kajota ja on aiheita, joihin tuntee vajavaisuutta enää kajota. Nykyään pyrin siihen, että jos ei ole mitään syytä tehdä laulua, en tee sitä. En halua tehdä lauluja vain niiden itsensä vuoksi.

Uusi levy on siis bändilevy, ja taustayhtye on kasattu vanhoista savonlinnalaisista ystävistä (Jari Paukkunen, harmoni ja piano, Sakari Matikka, basso, Jani Lamberg, rummut). Osa levyllä vierailevista ihmisistä vaikuttaa myös Paavoharjussa, joka on yksi tämän hetken kiinnostavimmista marginaalimusiikin "vientitoivoista", ja jonka riveissä Keskitalokin on keikkaillut niin Suomessa kuin maailmalla. Miten Paavoharju vaikuttaa soolotuotantoosi ja ylipäätään musiikin tekemiseesi?

– Sillä on vaikutusta minuun ja toisinpäin, jollakin määrittelemättömällä tavalla.

Kuinka tärkeä asia musiikki sinulle on?

– Musiikin tekeminen pitää yllä mielenterveyttäni. Se on minulle tärkeää. Vaikka elämä itsessään, monimuotoisuudessaan, on musiikkia tärkeämpi. Musiikki vain tarkastelee sitä. Monesti mieleeni hiipii epäilys siitä, että kaikki musiikin tekeminen on pois varsinaisesta elämästä, mitä se sitten ikinä onkaan. Sitä huomaa olevansa pelkkä tarkkailija, joka ei itse ole mukana.

Teksti: Marko Ylitalo, kuvat: Ilkka Valpasvuo