12.05.2006
Yo-talo/Tre
Club Valotalo esitteli kansalle Tampere-popin uutta sukupolvea. Aamulehden Valo-liitteen järjestämään iltaan oli valittu esiintyjiksi uuden mansepopin valovoimaisimmiksi nähdyt artistit. Jos oli 1990-luvun alun mansepop ottanut esikuvakseen brittipopin, voi yhtä oikeutetusti sanoa, että kumartaa uusi sukupolvi syvään pohjanlahden toiselle puolelle. Uusi mansepop on kevyttä ja ironista sitaattitaidetta.
Illan käynnisti IWATSW:n sähäkkä purkkapop. Se kuullosti siltä kun Ashin melodisia punkpop-kipaleita olisi soittanut The Jesus And The Mary Chain vuosimallia 1989. Kitarat pörisivät sumeasti, konerummut olivat kasaristi simppeleitä ja kosketinmelodiat naivistisia. Yleissoundi oli kuitenkin kokonaisuudessaan valitettavan epäselvä. Basso kumisi jossain takana vaikka sen olisi pitänyt jylistä diskanttisemmin. Tästä voi syyttää tietysti miksaajaa. Yhtyeen vahvuus on ilman muuta tarttuvissa melodioissa ja esiintymistaidossa. Setin lopulla yltyi trio Primal Screammaiseen vaaralliseen jytäykseen. Saatananpalvojat hallitsevat pop-koukut, mutta he luottavat liiaksikin keekoilevien herrojen ja autistisen oloisen urkuritytön karismaan. Tämä kaikki on kuitenkin sitä indiemäistä, matkittua lumoutta.
Seuraavana kipusi lavalle Tigerbombsin punaposkiset kitaranrassaajat. Yhtyeen esiintymisessä näkyi muihin verrattuna kokemuksen tuoma varmuus, eikä sen tarvinut olla muuta kuin oma hölmö itsensä. Kuitenkin eräänlainen varmanpäällepelaaminen on myös yhtyeen heikkous. Tikrujen kappaleita on vaikea erottaa toisistaan, sillä niin samanlaisia latuja ne tallaavat. Myös jonkinlaista dynaamista vaihtelua toivoisi ohjelmiston piristämiseksi. Uutta tiikereiden setissä oli pehmohevivaikutteet joissakin kipaleissa, joita olisi voinut olla enemmänkin, sillä kuullostivat oikein mainioilta. Yhtyeen viihdyttävä ja klassinen pop sai yleisön joraamaan, mutta ei jättänyt kovinkaan pysyviä muistijälkiä jälkeensä.
Viimeisenä lavalle asteli Regina, kuten kuninkaalliset konsanaan. Erikoisuutena oli yhtye tuonut lavalle kuusihenkisen tanssiryhmän. Tuntuikin siltä, että nämä kollegeasuiset Kikka-lookiset pimatsut saivat osan yleisöstä hämmennyksiin. Hieman hämmentynyt ja jännittynyt oli Reginakin uuden asetelman vuoksi.
Setti lähti käyntiin vähän hakevassa tunnelmassa, mutta jo muutaman kappaleen jälkeen söi yleisö yhtyeen kädestä. Yhtye tuntui jakavan mielipiteet kahtia: osa tuntui seuraavan yhtyeen settiä hyvinkin etäisen oloisesti, toiset elivät keikan aikana hurmosta. Regina soitti miltei koko tuotantonsa. Mukana oli myös Valo-liitteelle tilaustyönä tehty Tampere-aiheinen kappale. Jo kielen ja mainion sanoituksen vuoksi saattoi Reginan julistaa Tampere-vision kisan voittajaksi, muiden yhtyeiden kappaleissa Tampereen ollessa vain jonkinlainen kuriositeetti. Encorena kuultu akustinen versio Katso Maisemaa -kappaleesta oli oiva ja hulppea kontrasti elektroniselle ja sähäkälle setille.
Jos Valotalo-iltaa haluaa ajatella jonkinlaisena ajankohtaisena katsauksena tamperelaisen pop-musiikin tilasta, antaa se siitä hyvin yksipuolisen kuvan. Illan artistit edustavat Tampere-popin trendikkäämpää, kevyempää, ja myös pinnallisempaa osastoa, jota leimaa kovasti eräänlainen skenettämisen meininki. Laajempi tyylillinen variaatio olisi tehnyt asialle paremmin oikeutta ja myös illan kattauksesta kiinnostavamman. Eräänlaisessa nostalgian ja nykyisyyden vuoropuhelustahan tässä oli kaikkine asiaankuuluvine puffeineen kysymys.
Teksti: Sami Nissinen, kuvat: Ilkka Valpasvuo
