Underdogsin utuisessa popissa herkkyys on avainsana
15.03.2006
Helsinkiläinen Underdogs julkaisi kahden kappaleen kauniin sinkuransa Do You Believe? Uutenavuotena. Millaisilla määreillä yhtyeen ihmisäänestä vastaava Jukka Paajanen itse haluat utuista popmusiikkianne kuvata?
- Niin, jossain määrin musiikkimme kuulostaa siltä miltä sen joskus toivoisi kuulostavankin omissa mielikuvissa. Tarkoitan että omat musiikilliset ihanteet, joita voisi kovalla kädellä kiteyttää kauniisti polveileviin melodioihin ja hiukan haikeaan yleisilmeeseen, ovat toteutuneet myös meidän kappaleissa. Oman musan kokemisessa on tietysti aina mukana myös ne fiilikset joita kokee tehdessä ja soittaessa, tavallaan koko prosessi: joku biisi voi olla omassa mielessä vaikka ”Linkin Park” tai “Lintubiisi”, mutta ulkopuolisen on ehkä vaikea ymmärtää mistä on kyse. Vähän samantyyppinen kokemus on toisaalta kuulla tai lukea luonnehdinta jostain omasta biisistä, jossa joskus voi ihmetellä ihmisen empaattisuutta pukea sävel sanaksi. Tärkeintä tietysti on että on musiikilleen rehellinen ja soittaa niitä nuotteja mitkä eivät ole oikeita, vaan tuntuvat oikeilta. Ehkä joku sen tyyppinen herkkyys on kuvaava avainsana (mahdollisen sekavasti ilmaistuna).
Yhtye on historiansa aikana toiminut useammallakin nimellä. Miksi nimet ovat jääneet ja miksi Underdogs pesi muut vaihtoehdot?
- Miika, Henkka ja minä, olemme jäänteet v. 2000 aloittaneesta yhtyeestä joka hajosi sittemmin, eikä saman nimen käyttäminen tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta. Jonkin ajan kuluttua saimme Sleeping Pill –version pystyyn ja Juhan löydyttyä pelasimme sen kanssa muutaman vuoden. Kuulostaa näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä jotenkin toisarvoiselta tämä nimiteatteri, mutta toisaalta nyt kun alamme olemaan sinut Alakoirien kanssa, niin koko juttu vaikuttaa lähinnä koomiselta. Ehkä nimihässäkässä oli kyse myös musiikillisesta murroksesta jollain tavalla. Underdogsista innostuin aikoinaan Rialton biisin myötä ja kun pidettiin nimipalaveria niin en ollut ainoa kenelle nimi oli tullut mieleen. Muita hyviä vaihtoehtoja olisi ollut mm. Manly Love, Seamen ja Underd♂gs….?
Kuinka paljon Mikael ”Mikael H.” Hakkarainen on vaikuttanut äänitteisiinne? Hänhän on ollut työstämässä molempia tuoreimmista ääninäytteistänne...
- Mikaelin kanssa on ollut todella antoisaa työskennellä. Paitsi että yhteistyö on “kemiallisella” tasolla toiminut, niin hänellä on myös ollut suuri vaikutus lopulliseen äänibalanssiin ja sitä kautta koko sointiin. Oikeastaan vasta Mikaelin luomuksissa miksauksen todellinen vaikutus lopputulokseen on avautunut, ainakin minulle. Se millä tavalla yksittäinen sävel voi oikeuttaa oman olemassaolonsa herkällä miksauksella, on jotenkin todella vaikuttavaa. Kyllähän Mikaelin rooli studiossa on ollut paljon enemmän kuin pelkkä äänittäjä; monet tuotannolliset ideat ja kokeilut on myös käyty läpi hänen aloitteestaan.
Levyn äänityshetkellä kitaristi Miika Osamitsu vaikutti Tokiossa, mutta palaa nähtävästi kokoonpanoon. Onko nykyinen viisikkonne muotoutunut tiiviiksi iskuryhmäksi? Nythän samat naamat ovat olleet yhdessä muutaman vuoden?
- Partmitsun lähteminen vuodeksi ulos meidän kuvioista oli tietysti aluksi vähän nihkeä juttu. Tietysti oli myös vain ajan kysymys koska ko. matka tapahtuisi ja osasimme varautua siihen henkisesti. Tavallaan yksi meidän yhtyeen historian traumoista, tai no, puhutaan vaikeuksista, on ollut kokoonpanon vaihtelevaisuus ja siitä seuranneet hankaluudet treenauksen ja keikkailun suhteen. Onneksi tosiaan vakiintuminen tuntuu vihdoin tapahtuneen ja tämä Miikan Tokioituminen poikinee meille nyt “hyvitykseksi” kesäksi keikkaa sinne suuntaan.
- Se on kyllä totta että on vaikeaa kuvitella mitään turhauttavampaa, kuin olla rock-yhtyeessä jossa muut asiat ovat kunnossa, mutta kokoonpanosta puuttuu vaikka basisti. No, kyllähän sellainen toisaalta myös karaisee ja pakottaa etsimään uusia näkökulmia soittoon, kuten nyt, tilapäisesti yhtä kitaraa köyhempänä.. Ideaali tilanne tietysti olisi, ettei näistä tarvitsisi enää murehtia, koska yhteispeli toimii ja tavoitteetkin ovat kaikilla yhteneväiset. Ollaan aina ajateltu että bändin sisällä täytyy vallita hyvä yhteys, myös ulkomuusiikillinen ja sen takia tuuraajia ei olla ensikädessä oltu hakemassa nytkään.
Millaisia esikuvia ja verrokkeja yhtye tunnustaa? Ovatko Desibelin tarjoamat määreet osuvia? Eli ”Coldplayn ja kitaravetoisen Radioheadin tyylinen eeppinen – tai jonkun mielestä pateettinen – kitarapop yhdistettynä Turin Breaksin kaltaiseen rauhallisempaan tyylittelyyn. Sävyjä löytyy myös Mew´maisesta laajakangassoundisesta kitara-popista.”
- Jokunen kuukausi sitten kysyin rumpaliltamme Juhalta mielipidettä johonkin uuteen Coldplayn biisiin, johon hän vastasi: “sori, mutten oo ikinä kuullut bändiä, tiedän kyllä nimen…”. Jos yhtyeemme musiikkia pitäisi kuvailla jollekkin sitä ennen kuulemattomalle, niin varmasti noiden neljän assosiaatiosta saisi muodostettua jonkinlaisen kuvan. Etenkin noita Radiohead -vertailuja ollaankin saatu osaksemme jonkin verran. Tosin se iänikuinen Radiohead-kompleksi, jota vuosikaudet sovellettiin useimpiin vähänkään taiteellisempiin bändeihin, etenkin Briteissä, oli kyllä jotenkin vähän liian helppo ja yksinkertaistettu vertauskuva joidenkin yhtyeiden kohdalla. Henkilökohtaisesti Pink Floyd on ollut SE bändi jota olen kuunnellut alkiovaiheesta lähtien ja jonka äänimaailma/yleistunnelma vaikuttaa varmasti paljon myös omaan suhtautumiseeni musiikkiin ja sen kokemiseen ja tekemiseen.
Luotte kappaleita demokraattisesti jamittelun kautta. Millaisiin musiikillisiin ääripäihin treeneissänne kurkotetaan?
- Toin juuri viime treeneihin uutta kappaletta tarjolle, mutta se tyrmättiin liian “Juicena”. Voisi sanoa että treeniajastamme melkeinpä puolet on jamittelua ja biisien sovittelua. Yhden riffin pyörittely voi kestää ikuisuuden ja siinä ehditään käydä läpi skaalaa jostain Sigur Ros- hissuttelusta yökerhojazzin ja Santanan kautta black metalliin. Kuka tietää, ehkä näitäkin puolia voisi ottaa rohkeammin mukaan ajan myötä. Thunderdogs...
Mitä voimme odottaa bändiltä jatkossa?
- Tällä hetkellä viihdytään aika paljon kämpillä uutta materiaalia treenaten ja ainakin uutta EP:tä on luvassa tämän vuoden puolella. Lisäksi puuhailemme sitä Tokion kiertuetta ensi kesälle ja toivottavasti keikkoja myös kotimaahan. Tottahan myös laajemman kokonaisuuden julkaisu olisi meidänkin mieleen ja sen suhteen ollaan kyllä ihan toiveikkaita.
Soititte uutenavuonna perinteisessä HIM -karkeloissa Tavastialla. Millainen maku utuiselle pop-bändille jäi HellDone-festivaalista? Olette soittaneet mielestäni aika vähän keikkoja. Miksi?
- Ensi alkuun ajateltuna yhtälö saattaa tosiaan kuulostaa mielenkiintoiselta ja sitähän se kyllä olikin. Kieltämättä utuisen pop-bändin edustajina odotettiin etukäteen kohtaavamme pukinpartoja ja perkeleitä, mutta konsepti onnistuikin kyllä todella mukavasti. Ehkä musiikkimme toimi juuri hyvänä yllätyskorttina ja hengähdystaukona kaikkien näiden rankempien bändien joukossa. Ja kyllähän me vähän viilattiin settiä sille rokimmalle puolelle.
- Keikkojen suhteellista vähyyttä selittää osittain muutaman vuoden takaiset henkilöstöongelmat, mutta myös se, että tarvitsisimme todellakin “Liimiksen” ts. keikkamyyjän, joka niitä buukkaisi, koska sen tyyppiset itsemarkkinointitaidot ovat meillä arkuuden vuoksi vähän hakusessa. Sinälläänhän keikat ovat yksi siisteimmistä asioista mitä voi kuvitella ja mahtuuhan meillekin historiaan mm. monenlaisia olohuone-, pizzeria- ja strippibaarikeikkojakin.
Mitä Underdogsin päämajassa soi nyt ja miksi?
- Kevin Tihista´s Red Terrorin Wake Up Captain ja Ron Sexsmithin levyt ovat kuuluneet tähän talveen. Myös Death Cab For Cutien ja Ambulance Ltd:n tuotokset ovat saaneet soittoaikaa osassa päämajan soittimia. Omasta puolestani voin suositella Suomessa varsin vähälle huomiolle jääneitä Ronia ja Tihistan Keviniä. Etenkin Ronin musiikissa on paljon sellaista kiireetöntä, haurasta syksyn ja lähdön tunnelmaa, joihin yhdistyy vahva läsnäolo ja sitä kautta myös ajatus siitä, että lähtöä seuraa toisinaan myös paluu.
Haastis: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Elina Moriya ja Anna Hyrck / www.underdogsmusic.com
