10.03.2006
Helsinkiläinen indie-rock-nelikko Murmansk julkaisi debyytti-ep:nsä Teeth maaliskuussa 2006. Jo edellisellä demollaan yhtye oli herättänyt kiinnostusta, mutta viimeistään tällä ”oikealla” julkaisulla bändin tummasyinen ja häiriintynyt kitarointi alkaa olla vähintään sellaisilla tasoilla, että katsoin olevan ajankohtaista kysellä yhtyeen omia näkemyksiä musiikistaan ja suunnitelmistaan. Yhtyeen perustajajäsenet, basisti Olli ja kitaristi Jari vastailivat Desibelin kysymyksiin.
Millainen mieliala yhtyeen kesken vallitsee näin levynjulkaisun tiimoilla?
Olli: - Vähän samankaltainen kuin lapsella joku on juuri tajunnut mitä joulupukin tuleminen merkitsee, ja joka tämän takia on pyrkinyt olemaan niin helvetin kiltti kuin mahdollista joulua edeltävät kolme päivää. Eli innokkaan odottava ja valmistautuen kiukuttelemaan mahdollisen pettymyksen osuessa kohdalle.
Jari: - Eli sama fiilis kuin silloin lapsena kun pukin kontista löytyi uuden junaradan sijasta mummon kutoma, poro-kuvioilla varustettu villapaita. Tota levyä kuitenkin tehtiin aika kauan, joten on aika helpottavakin fiilis saada se valmiiksi. Tunnelmat ovat jännittyneen odottavat, koska jos itse diggaa levystä niin totta helvetissä sitä toivoo että joku muukin tajuaisi sen.
Mitä kautta löysitte toisenne?
Olli: - Ollaan Jarin kanssa tunnettu ja oltu kavereita jo iät ja ajat, itse asiassa oltiin jo samalla ekalla luokalla Hyllykallion ala-asteella… Istuttiin Jarin kanssa Juttutuvassa kesällä 2002, päätettiin lopettaa ikuiset ”nyt vittu perushtetaan bändi!” -baaripuheet ja tehdä asialle jotain. Soiteltiin saman tien pari kaveria mukaan, mutta tietenkin siinä meni yli puoli vuotta ennen kuin oltiin lopulta vääntämässä säröä lujemmalle jossain vanhassa autokorjaamossa Vartiokylässä. Sebu tuli mulle taas tutuksi 90-luvun lopulla ja päätti lähteä mukaan Tallinnassa vuoden 2003 alkutunneilla. Elisabeth lähti kokeilemaan kykyjään aika pitkän episodin seurauksena lokakuussa 2004, johon liittyy ex-laulajia, omaan fikkaan vedettyjä bändikassoja, dEUS-hehkutusta ja Roskilde-rannekkeita… En tiedä voiko tuota enää epäselvemmin sanoa?
Jari: - Onhan tuossa mukana aika saippuasarjamaisia juonenkäänteitä, hienoisin Spinal Tap -maustein. Näin jälkeenpäin ajateltuna on ihmeellistä ettei tajuttu tehdä tätä aiemmin. Toisaalta, saattaa olla että kärsivällisyys ei olisi vielä riittänyt hommaan.
Kuinka paljon nimi Murmansk kuvaa soundinne karuutta?
Olli: - Itse asiassa luulen että bändin nimestä tuli itsensä toteuttava, sehän oli tietenkin se ensimmäinen mikä keksittiin ennen kuin oli suurtakaan visiota siitä millaista musiikkia halutaan tehdä. Näin jälkeen päin ajatellen tuon kuvaavampaa nimeä bändille ei voisi keksiä. Täydellistä musiikkia jos istuu autossa, nenä kiinni pakkasen ja oman hengityksen huurustamassa sivulasissa matkalla Petsamosta Murmanskiin.
Jari: - Aluksihan meidän soundi oli vähän enemmän kallellaan rankemman musan suuntaan, mikä varmaan osaltaan johtui omasta hevitaustasta. Mutta aika nopeastihan se alkoi sitten muotoutua nykyiseen asuunsa.
Tarjositte saatteessanne esikuviksi 80- ja 90-lukujen postpunk, goottirock- ja altenative-yhtyeitä, kuten The Cure, Smashing Pumpkins, Alice In Chainsiä, Joy Divisionia ja niin edelleen. Millaisia asioita myönnätte napanneenne heiltä?
Olli: - Emme mitään, ainakaan tietoisesti. Yksinkertaisesti tuo ideoiden nappaaminen ei luonnistu meiltä, ja jos jotain sellaista yrittää, niin se vain menee lopulta jonkun Murmansk-filtterin läpi ja kuulostaa ihan joltain muulta. Mutta totta kai musiikki mitä itse kuuntelee, vaikuttaa ainakin tiedostamattomalla tasolla siihen mikä lopputulos lopulta on. Kai mun kahdeksasosabassottelussa kuuluu aika paljon juuri nuo post-punk –bändit joita viime vuosina on tullut paljon kuunneltua. Oikeastaan noi bändit on heitetty peliin vain siitä syystä, että ne ovat kutakuinkin yhteisiä vaikuttimia, ja pakostahan se ainakin jossain kuuluu. Enemmänkin mua viehättää noissa nimetyissä bändeissä juuri tietynlainen synkkyys ja tunnelmat, ja sitä samaa on pyritty tavoittelemaan myös tässä, jos sitäkään nyt kovin tiedostetuksi toiminnaksi voi sanoa.
Jari: - Nimenomaan. Lähinnä on tullut kelattua niitä fiiliksiä mitä omien suosikkibändien musat itsessä herättää ja sitten mietitty miten saisi omalla musalla luotua samanlaiset vibat. Hyvänä esimerkkinä tuosta Murmansk-filtteristä vois mainita yrityksen tehdä The Datsunsin Harmonic Generator -tyylinen, nopea rocknykäisy. Jotenkin kummassa kahden minuutin rallatuksesta tuli 15-minuuttinen synkeähkö Kyuss-tyylinen jyrä, joka päättyi enniomorriconemaisiin tunnelmiin. Kaikkien onneksi kyseinen biisi on jo kuopattu.
Olli: - Biisin nimikin oli Sergio Leone, ja raivokkaan pätkimisen jälkeenkään ei päästy alle kahdeksan minuutin. Hyvä biisi se oli, mutta ei toimisi enää.
Minun korvaani yhtyeenne soitto vertautuu jonkin verran kotimaisiin Echo Is Your Loveen ja Candy Caneen. Mitä mieltä olette vertailusta ja miltä nämä orkesterit teille maistuvat?
Olli: - No onhan toi imartelevaa, pirun kovia ja omaleimaisia bändejä kun ovat. Levyt löytyy omastakin hyllystä. Ehkä me ei kuitenkaan olla tai yritetä olla ihan niin kieroja kuin Echot ja toisaalta Candy Caneen verraten me painetaan paikoin enemmän jarrua, meillä on sellaista tukahdutetumpaa aggressiota. Noilla molemmilla on kuitenkin oma soundinsa, mikä on mun mielestä se tärkein juttu bändille. Jos ollaan marginaalissa niin luulisin, että ihan niin tiukka se marginaali ei ole kuin noilla kahdella. Mutta juuri tunnelmien tasolla liikutaan samoja vesiä.
Jari: - Loistobändejä molemmat.
Millainen on Murmanskin luomisprosessi?
Olli: - Alkaa sillä että mä ja Jari lukkiudutaan treenikselle riittävästi bisseä mukana ja aletaan hakkaamaan soittimia, eikä lähdetä sieltä ennen kuin jotain valmista syntyy. Tän jälkeen otetaan Sebu mukaan tekemään rumpujutut siihen ja biisiä sovitetaan niin kauas kunnes alkaa kuulostamaan valmiilta. Usein sieltä lähtee ne liian pitkät tukka silmillä -kohdat pois, meillä on vähän taipumusta sellaiseen… Jos biisi toimii instrumentaalitasolla, Elisabeth tekee siihen lopulta laulut ja lyriikat päälle.
Jari: - Kaiken kaikkiaan aika kaoottinen prosessi joka on ainakin tähän mennessä toiminut yllättävänkin hyvin. Biisit muutenkin tuntuvat syntyvän vähän kausiluonteisesti. Tiettyinä aikoina uutta ideaa puskee koko ajan, kun taas välillä ei tunnu saavan aikaan yhtään mitään, joi sitä bisseä treeniksellä sitten kuinka paljon tahansa.
Olli: - Mä itse käytän ihokarvamittaria. Jos uutta biisiä tehtäessä ei missään vaiheessa jääkarhut juokse selkää pitkin ja tule sitä ”tää on meidän paras biisi!” –tunnetta niin biisi ei yksinkertaisesti ole riittävän hyvä.
Millaisia musiikillisia ja teemallisia teesejä haluatte musiikillanne painottaa?
Olli: - Vaikea kysymys, etenkin kun ottaa meidän kaoottisen biisintekoprosessin huomioon. Ehkä kantava teesi kaikelle on tehdä asiat hieman toisin ja omalla tavallaan, ja että musiikin tulee herättää jotain tunteita, mitä tahansa. Kyllä tuon musiikin kautta saa kanavoitua myös aika paljon aggressioita, kun on näinkin vihainen kaveri. Pyrkimys on kuitenkin tehdä sellaista musiikkia josta itsekin rokkipoliisina voisin diggailla.
Jari: - Soundi moodisti ruvella. Pyritään pitämään homma riittävän simppelinä ja keskitytään olennaiseen, mutta ei silti rajata pois mitään vaihtoehtoja. Mun mielestä on paljon mielenkiintoisempaa hakata samaa sointua kaksi minuuttia ja saada se silti kuulostamaan kiinnostavalta, kuin vetää jotain tilutusta miljoonan nuotin minuuttivauhdilla.
Suurin osa suomalaisista kärsii jonkinasteisista mielenterveyden häiriöistä. Kuinka vakavaa mielen epätasapainoilu on Murmanskin musiikin kohdalla?
Olli: - Vaihtelee. Kenties tässä bändissä on paljon ahdistuneita ja vainoharhaisia ihmisiä ja tämä sitten välittyy musiikissa. Oli miten oli, kyllä tää musiikki sopii meille ja miksei soundtrackiksi mille tahansa mielen häiriölle. Välillä kaunista ja herkkää, välillä ahdistunutta, mutta kaiken aikaa pinnan alla kuohuu.Eli päällisin puolin kaikki näyttää olevan ok ja kaverit hymyilevät, mutta jostain voi aistia että kaikki ei ole kohdallaan.
Jari: - Mutta ei tässä nyt kuitenkaan istuta partakoneen terän kanssa kotona pimeässä omaa ja maailman surkeata tilaa murehtimassa. Ainakaan ihan koko ajan.
Olli: - Meillä on ollut ikuisuusprojektina tehdä joku iloinen kesäbiisi, mutta ei se vaan onnistu, jokin vetää ne aina angstin puolelle. Viimeisin mun tekemä kesäbiisi haudattiin kaikessa hiljaisuudessa sen jälkeen kun Sebu oli sitä pitkään kovin nihkeä soittamaan… Siitä vaan ei yksinkertaisesti enää puhuttu.
Jari: - Ja hyvä niin. Siinä vaiheessa kun saadaan se kesähitti valmiiksi lieneekin jo korkea aika pistää homma pakettiin ja bändi telakalle. Se pirteys ei nyt vaan istu meidän bändin musiikkiin, joten jätetään ne rallatukset suosiolla muille.
Kuinka paljon olette keikkailleet? Mitä on jäänyt käteen? Ja millaista aktiivisuutta voimme yhtyeeltä odottaa jatkossa?
Olli: - Aika vähän vielä, tällä kokoonpanolla tasan kymmenen keikkaa. Käteen on jäänyt paitsi helvetin hauskoja soittokertoja, myös pari surkuhupaisaa kokemusta, jolloin sitä miettii että mitä vittua täällä oikein tekee…
Jari: - Toi keikkailu on kuitenkin ainakin mulle yksi suurin syy miksi tätä hommaa tekee, olkoonkin että tuota mantraa saa välillä itselleen hokea niillä kerroilla kun soitetaan tyhjille seinille jossain aivan liian kaukana kotoa. Silloin noista reissuista jää käteen vain miinusmerkkinen tiliote ja krapula. Tarkoitus on kuitenkin vastaisuudessa tehdä mahdollisimman paljon keikkaa sekä Suomessa että toivottavasti myöhemmin myös ulkomailla.
Soittamanne musiikki on Suomessa todella marginaalia, pienen porukan hehkutusta. Kuinka aktiivisesti Murmansk hakeutuu ulkomaille?
Olli: - En näkisi meitä ihan niin marginaalissa kuin vaikkapa noita mainitsemiasi Echoja tai Candy Canea, mutta eihän tämä mitään mainstream-kamaa ole tai tule olemaan, vaikka onhan noita poppimaisempiakin elementtejä siellä täällä mukana. On ehkä totta, että tällainen musiikki saattaisi herättää enemmän kiinnostusta ulkomailla, ei tässä kovin kaukana soundillisesti olla jostain Sleater-Kinneystä tai Autoluxista. Ulkomaille hakeutuminen ennen kuin on hankittu kannukset kotikentällä on tietty aikamoista perse edellä puuhun –meininkiä, mutta eipä sekään meille mitään uutta olisi. Asioiden edelle meneminen kun tuppaa monesti olemaan ihan hiton hauskaa. Kyllä me varmasti ulkomaille mennään jotain kanavia pitkin ainakin keikkailemaan.
Oletteko seuraavaksi suuntaamassa kohti pitkäsoittokantaa vai odotellaanko ensin kaikessa rauhassa mitä Teeth tuo tullessaan?
Olli: - Sanoisin, että tuo jälkimmäinen. Materiaalia kyllä olisi kasassa pitkäsoittoakin varten, eli jos tilaisuus tulee niin totta kai se tehdään. Joka tapauksessa on ollut mukavaa huomata, että useammankin levy-yhtiön kiinnostus on herännyt.
Jari: - Ei tässä toisaalta ole minnekään kiire, joten kypsytellään hommaa rauhassa. Tosin tämän bändin ollessa kyseessä ei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta todennäköisesti se on jotain täysin ennalta-arvaamatonta.
Miksi musiikkia kuuntelevan yleisön pitäisi poimia laajasta tarjonnasta käteensä juuri Murmanskin levy?
Olli: - Ööh… Levyssä on ihan helvetin hienot kannet? Hankkikaa parempaa kuunneltavaa? Mä olen ainakin ollut aina allerginen markkinoinnille. Jari vastaa.
Jari: - Ja missäs välissä musta leivottiin bändin markkinointivastaava? No sanotaan vaikka että hyvää musiikkia kädenväännön PM-turnauksen taustalle.
Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat www.murmansk-helsinki.com
