23.02.2006
Vastavirta / Tampere
Mental Alaska on uudelleensyntynyt! Pitkään Telakalla toiminut vaihtoehtoisemman musiikin tapahtuma muutti Vastavirtaan Pispalanharjulle ja heti avausklubi piti sisällään todella kovan nimen. Kotimaista näpertely-junnausta esittäneen Sala-Arhimon ja sekavaa punkbluesia jamitelleen Panssarijunan ohella iltamissa esiintyi alunperin Memphisistä kotoisin oleva Larkin Grimm, nainen isolla ÄÄNELLÄ. Nykyään Rhode Islandilla vaikuttava Grimm on vaikuttanut muun muassa Dirty Projectorsissa, mutta esiintyy soolona melko riisutulla arsenaalilla, kantavaa ja intensiivistä laulua tukee vain kitara tai vaihtoehtoisesti kanteletta muistuttava perinnesoitin duclimer. Lisäksi Larkinin löi itselleen tahtia sääriensä ympärille kiinnitetyillä kulkusilla.
Ensin yleisön huomiota koitti voittaa kaksihenkinen Sala-Arhimo. Junnaavia koskettimia ja äännevoittoista laulua vahvisti moninainen lyömäsoitintarpeisto monen sortin kulkusineen, peltipurkkeineen ja rumpuineen. Melodikaa ja erilaisia efektejä. Hypnoottisuuteen pyrkivä touhu kesti noin neljä kappaletta ja oli parhaimmillaan ihan kivaa näpertelyä, kiivaimmillaan lähestyttiin ärsytyskynnystä. Mitenkään valloittavaa luominen ei ollut, sillä parhaiten mieleen jäi toiselta puolelta salia kuuluneet pöytäjalkapallopelin maalituuletukset. Tällaisia Kiilan ja kumppaneiden kaltaisia tee-se-itse-folk-maakareita on Mentalin tapahtumissa tullut seurattua paljon, eikä Arhimo näiden joukosta erottunut ainakaan positiivisesti.
Larkinin noustessa lavalle oli sekä väkimäärä että yleisön huomio ihan toista luokkaa. Neidon ääni olisi riittänyt jo yksistään vangitsemaan, mutta kun siihen yhdisti vielä junnailevan kitara ja duclimer-näppäilyn, oli menossa niskahiuksia nostattavaa intiimiyttä. Larkinin perinnelauluja ja omaa tuotantoa sekoitteleva setti oli ennen kaikkea kaunista ja koskettavaa, kappaleissa jopa hiljaiset hetket tuntuivat eläviltä. Ääni kumpusi syvältä ja ylsi korkeuksiin, silti virtuositeetillä ei elvistelty vaan tuntui että kaikki äänenkaaret palvelivat tunnelmaa. Grimmin taito ei jäänyt pelkästään lauluun, vaan duclimerkin soi kuin kanteleet kotimaisten mestarien käsissä. Hiljaiseksi veti.
Sitkeiden ablodien saattelemana Larkin saatiin lavalle vielä encoreen, joka toisaalta tarkoitti sitä että Panssarijunan soittoaika lyheni. Viimeksi nähdessä rumpali Mikko soitteli rumpusetissään pahvilaatikoita, nyt lavalla oli oikeiden vehkeiden lisäksi ainakin kurkkupurkkia. Kahdella kitaralla ja efektin kautta kaikaavalla laululla meuhkaava trio oli edelleen bluesin kimpussa, mutta ehkä entistäkin punkimmalla otteella. Samoin touhu maistui ehkä entistä enemmän juurekkaalta. Jalkaa homma pisti kyllä liikkumaan, mutta Larkinin jäljiltä olo oli jo hiukan voipunut. Kiitettävästi yhtye pisteli, raakaa alkuvoimaa ja rämäkkää hilpeyttä riitti hyvin nostamaan hymyn huulille.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen uusi Mental Alaska toimi hienosti. Vastavirta ei ehkä ole ihan yhtä ”taiteellinen” paikka kuin Telakka, mutta soiton seuraaminen on vaivattomampaa ja tanssitilaakin löytyy tarvittaessa. Näitä lisää.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
