Kaiken takana on nainen

2.2.2006 saa Helsingin kaupunginteatterissa ensi-iltansa Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Tim Ricen libretoima, 1978 Lontoossa kantaesitetty Evita. Moni saattaa muistaa myös musikaalista tehdyn elokuvan, jonka nimiosassa keikisteli pop- ja homoikoni Madonna.

Evita kuvaa palasen Argentiina-nimisen maapahasen myrskyisää historiaa 1930-luvulta 1950-luvulle, kertoen köyhälistötyttö Maria Eva Duarte De Perónin matkan erinäisten sohvien ja sänkyjen kautta tulevan presidentin Juan Perónin puolisoksi. Kiiltokuvamainen ”first lady” vastasi jonkinlaisesta sosiaaliohjelman tapaisesta köyhien auttamiseksi ja naisten oikeuksien ajamiseksi. Vaalijansa näköinen kevytkenkäinen talouspolitiikka johti lopulta siihen, että aikanaan Evitan hautapaateen oli enää varaa rakentaa pelkkä jalusta. Tämä köyhien ystävä omisti myös sata erilaista turkkia, ja hänen vaatekaappinsa oli täynnä Diorin erilaisia pukuja ja timanttikoruja kuten Kleopatralla ikään. Hahmon kiehtovaa ristiriitaisuutta on ilmentämässä musikaalin tärkein hahmo, kertojaäänenä toimiva Che Guevara. Musikaalin ikimuistoisin sävellys on nyttemmin jo hieman kusenpolttama Don´t Cry For Me Argentina, joka on uudelleen suomennettu Mikko Koivusalon toimesta muotoon ”Kyyneleet pois, Argentiina”.

Minusta tämän musikaalin esittäminen on melkoisen rohkea veto Helsingin kaupunginteatterilta. Siinä hyvin harva repliikki on puhuttu: dialogin virkaa toimittavat erittäin vapaatonaaliset resitatiivi-osuudet, joiden nappiin suorittamista kuka tahansa musiikkioppilaitoksen A-solfan (=infernaalisten hankalien melodioiden laulaminen) tehnyt inehmo voi kylillä suureen ääneen kehua retostella! Vastaavasti varsinaiset laulunumerot ovat tyypillinen Webber/Rice -paketti: pari hittiä, paljon pikkunäppärää, mutta usein vähintäin sangen mielenkiintoista musiikkia. Webberiä ei kehuta syyttä, sillä hänellä on ihailtava kyky vältellä kuluneimpia sointukulkuja ja vastaavasti loihtia yllättäviä, mutta silti erittäin toimivia melodiakäänteitä.

Tekijäporukka suoriutuu tästä vaikeasta musikaalihaasteesta oikein mainiosti. Välillä vajaiksi jääneet korkeat nuotit varmasti hioutuvat kohdalleen esityksiin mennessä, eikä yleisön tarvinnut jännittää missään vaiheessa kenenkään esiintyjän puolesta. Rautaista ammattilaisuutta oli havaittavissa sekä orkesterikuopassa että maan päällä. Mutta eiköhän syytä ollut ollakin, kun ajatellaan lippujen hintoja (48/43 e). Vastinetta rahalle saa silti kaikilta osin: eritoten puvut ja parhaimmillaan suht hykerryttäväksi yltyvä lavastus luovat lavalle nautittavan latinoparatiisin. Nyt myös lavan hallinta ja esityksen soljuvuus olivat kunnossa; ihmisten sijoittelu, tapahtumien eteenpäin meno ilman tyhjää dramaturgista höttöä. Extrapointsit myös esiintyjien ar-ti-ku-laa-ti-ol-le, jonka myötä sanoistaselvänottoprosentti nousi kirkkaasti yli 90:en.

Ongelmat liittyvät musikaaliin itseensä. Vaikka tapahtumia pohjustetaankin mukavasti, ei Evita ilmiönä, puhumattakaan sitten Che Guevarasta, ole monellekaan tarpeeksi tuttu, jotta musikaalista pystyisi nauttimaan aivan täysipainoisesti. Vaatiiko Evita (suomalaiselta) yleisöltä liikaa, esittäytyvätkö laulajat katsojalle sittenkin vain tyylikkäänä blondina ja sinä punapaidoista tuttuna partajetsakkeena, kun oikeasti olisi terveellistä jokaisen pysähtyä miettimään sitä, mistä Evitan tarinassa on oikeasti kyse. Huorra vai pyhimys? Feministi vai vallanhimoinen lutka? Tätä paradoksia ajattelevat harvat heistä, joita MTK:n jaostot roudaavat linja-autoilla paasilinnaa, linnaa ja tuuria kattomaan. Eli samoja ongelmia on yleisömäärien suhteen odotettavissa kuin taannoisessa Hairissa.

Myös pateettinen, heittelehtivä ja toistoon sortuva hieman tyylirikkoinen loppu pääsi haittaamaan silti kiitettävän puolelle jäävää kokonaisuutta. Onneksi tekijöillä oli pokkaa päättää Evita lakonisiin, puhuttuihin repliikkeihin, minkä jälkeen ei enää encorena mitään pölöä potpuria kuultu.

Evita on mielenkiintoisen musiikin ja vallan historian viihteellinen, yllättävästi tangoton kavalkadi, johon varmasti saa lisäpotkua, mikäli jaksaa pohjustaa faktoja aiheesta itselleen ennen teatteriin menoa. Kannattaa esimerkiksi palauttaa mieleen, miten koko Argentiina meni nurin ihan tuossa viisi vuotta sitten, ja presidenttikin tuntui vaihtuvan joka viikko. Olisiko Evitassa sittenkin kyse suuremmista asioista kuin pelkästä ”menestyvästä” naisesta, joksi Madonnakin itsensä mielsi itsensä Evitaan verrattuaan...

Tämä arvio pohjaa Evitan kenraaliharjoitukseen 27.1.2006.

Janne Kuusinen